Hakemisto on sisällysluetteloa täydentävä tapa löytää kieliopista tietoa. Hakemisto koostuu kieliopin käsitteistä ja kielioppiin liittyvistä aiheista. Siihen on kerätty erityisesti sellaisia esiintymiä, jotka eivät ilmene sisällysluettelosta: joita ei siinä lainkaan mainita tai joista on tietoa muun kuin ilmeisen otsikon alla. Myös sisällysluettelon kanssa päällekkäistä tietoa on kuitenkin jonkin verran.
Jokaista hakemiston riviä napsauttamalla pääsee lukemaan rivin osoittamaa pykälää. Kun pykälä avautuu, näkymä on sama kuin tultuasi pykälään sisällysluettelon kautta.
Hakemisto on kaksiportainen; siinä on punaisia ja mustia rivejä.
Punaiset rivit ovat hakemiston varsinaisia hakusanoja. Ne myös osoittavat käsitteen "kotipaikan" eli pykälän, josta löytyy olennaisin tieto asiasta. Tiedonhaku kannattaa siis useimmiten aloittaa tästä pykälästä ja samalla tarkastella myös joitakin seuraavia tai ehkä edeltäviäkin pykäliä.
Joistakin asioista on vain punainen rivi. Asiaa ei silloin merkittävästi käsitellä useammassa pykälässä. Useimpien punaisten rivien jäljessä on kuitenkin mustia rivejä, alakohtia, jotka osoittavat asian käsittelyyn muualla kuin kotipaikkapykälässä. Tällainen rivi kertoo, miltä kannalta asiaa kyseisessä pykälässä kuvattu. (Joskus selvää kotipaikkaa ei ole. Silloinkin yksi pykälä on valittu edustamaan hakusanaa punaiselle riville.)
Jos asiaa käsitellään useissa peräkkäisissä pykälissä, esimerkiksi kokonaisessa kirjan luvussa, pykäläväli näkyy punaisella rivillä. Riviä napsauttamalla pääsee välin ensimmäiseen pykälään, minkä jälkeen kannattaa seurata "Seuraava pykälä" -linkkejä pitempäänkin. Tällaisen hakusanan alla mustat rivit viittaavat pienin poikkeuksin vain muihin kieliopin kohtiin kuin mainittuun pykäläväliin.
Punaiset rivit ovat hakemistossa aakkosjärjestyksessä. Mustat rivit on puolestaan järjestetty pykälän numeron mukaan, mikä usein myös kertoo asiasta jotakin.
Kannattaa huomata, että hakemisto koskee nimenomaan kieliopin "asioita". Hakusana ei itse aivan välttämättä esiinny siinä pykälässä, johon rivi osoittaa, vaan asiaa on saatettu käsitellä hieman erilaisin sanoin.
Hakemistoa voi selata yhtenä pitkänä listana: valitse "Katso kaikki hakusanat alakohtineen". Käytännöllisempää lienee tarkastella hakusanoja aakkosittain vasemmassa palkissa. Napsauttamalla hakusanaa saat sen alakohtineen näkyviin oikealle.
Usein hakemistosta kannattaa poimia tarkasteltavaksi pienempi osa, sillä hakemisto on melko laaja eikä kaipaamasi asia välttämättä löydy hakusanoista ainakaan alkukirjaimen perusteella. Valitse hakuikkunasta hakutyyppi "Hakemistosta". Tulokseksi saat rivit, joihin hakemasi ilmaus sisältyy.
Hakemistossa on mukana myös kielenaineksia: sanoja, johtimia ja muita ilmauksia, jotka näkyvät kursivoituina. Johdintyypit, esim. -oitta, -öittä, ja muutama yksittäinen sanakin esiintyvät hakusanoina eli aloittavat punaisen rivin. Lisäksi kielenaineksia on esimerkkeinä. Kielenainesten avulla saattaa löytää tietoa asiasta, vaikka ei tietäisikään sen kieliopillista nimitystä.