Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Määräisyys ja viittaaminen > Määräisyyden osoittaminen > Tarkenteettomien NP:iden tulkinta > § 1420 Sanajärjestyksen osuus määräisyystulkinnoissa

§ 1420 Sanajärjestyksen osuus määräisyystulkinnoissa

Kirjoitetussa tekstissä tarkoitteen tunnistettavuutta merkitään harvemmin tarkenteilla, joten hyvin monentyyppiset tarkenteettomat NP:t voidaan tulkita määräisiksi, epämääräisiksi tai määräisyyden kannalta avoimiksi. NP:n tulkintaa ohjaa kuitenkin osaltaan sanajärjestys. Omistus- (a) ja eksistentiaalilauseen (b) verbinjälkeinen NP tulkitaan epämääräiseksi, ellei se ole esim. erisnimi ja ellei siinä ole määräistä tarkennetta.

(a)
Meillä oli kovasti uudistunut joukkue. Meillä oli loukkaantuneita pelaajia ja moni ajatteli vain omaa tulevaisuuttaan pelaajana tässäkin turnauksessa. (l)
(b)
Kahvilarakennus on ollut asuintalo, jonka kulmassa on ollut parturi-kampaamo. (l)

Tarkenteella osoitettu määräisyys on kummassakin epämääräisyyttä suosivassa lausetyypissä mahdollista (c).

(c)
– Se oli samoja aikoja keväästä kun nyt. Kun koivut oli justiin puhjenneet. Ja sinulla oli se vasta ostettu kävelypuku. Ja minulla se vihreä. Josta sinä aina sanoit, että Täti Vihreä. (k) | – Kun menen bensa-asemalle, ihmiset saattavat ajatella, että tuossa on se Wegelius. (l) | Entä karhujen talviunitekijä? Sitä kai etsitään? – – Ratkaisu taitaa olla lähellä? – Kyllä. Karhun veressä on tämä tekijä. (l)

Sen sijaan teema, kuten lauseen (b) subjekti kahvilarakennus, ymmärretään helpoiten määräiseksi. Teema, jossa ei ole indefiniittisiä tarkenteita, voi tuoda tekstiin uuden tarkoitteen mutta saa indefiniittisen tulkinnan vain, jos konteksti sitä selvästi tukee (d).

(d)
Arvioin matkaan kuluvan viisitoista minuuttia, siihen meni yli kaksikymmentä. Metelöivä nuorisojoukko tuli vastaani, vaihdoin puolta. (k) | Puhelin soi. Tuntematon ääni sanoo: ”Pelastit minut elämälle.” Sitten puhelin suljetaan. (k)

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta

Verbit

Infinitiivit ja partisiipit

Substantiivit

Adjektiivit

Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit

Adverbit

Post- ja prepositiot eli adpositiot

Pronominit ja muut pro-sanat

Numeraalit

Partikkelit

Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit

Nominaaliset lauseenjäsenet

Lausuma ja vuoro

Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina

Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet

Yleistä

Lausekkeiden, sanojen tai sananosien rinnastus

Lauseiden rinnastus ja lisäys

Semanttisia suhteita

Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet

Lause täydennyksenä ja lausekkeen osana

Ellipsi

Vieruspari ja sekvenssi

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Yleistä

Määräisyyden osoittaminen

Deiksis ja anafora

Deiksis

Indeksaalinen, deiktinen, korrelaatti ja tulkintapohja

Lauseiden välinen ja lauseen sisäinen anafora

Anaforan kieliopilliset keinot

Anaforan merkityssuhteita

Tilanneviitteisyys

Toistuvat viittaukset eli referentiaalinen ketju

Lauseensisäinen anafora: refleksiiviset ainekset

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot