Hakuohje 
SISÄLLYS > RAKENNE > Lausuma ja vuoro > Vuoro > Vuoro ja vuoron rakenneyksikkö > § 1004 Mikä muodostaa vuoron?

§ 1004 Mikä muodostaa vuoron?

Puhutun tekstin prototyyppinen muoto on keskustelu, dialogi. Keskustelu rakentuu repliikeistä eli (puheen)vuoroista. Vuoro on pikemminkin dialoginen kuin syntaktinen kokonaisuus: se rajautuu puhujanvaihdoksen kautta. Vuoro on useimmiten toiminnallisesti jäsentyvä kokonaisuus, mutta siitä ei voi esittää sillä tavoin tiukkaa rakenteellista kuvausta kuin lauseesta. Mahdollinen on kuitenkin skemaattinen esitys siitä, mitä elementtejä ja missä järjestyksessä vuoroon voi sisältyä (» § 10081009). Tässä suhteessa vuoron ja lausuman kieliopillisen kuvauksen ongelmat ovat samansuuntaiset.

Vuorot ovat kieliopillisten ominaisuuksien perusteella jaettavissa kahtia: partikkelivuoroihin ja leksikaalisiin vuoroihin (ks. huom.). Osia, joiksi vuoron useimmiten voi jakaa, kutsutaan vuoron rakenneyksiköiksi. Vuoron rakenneyksikön muotoon vaikuttavat paitsi kielioppi myös keskustelun edellyttämä relevanssi, toisin sanoen se, millaiset ennakkoehdot edellä esitetty puhe asettaa kulloisellekin vuorolle.

Vuoron ja sen rakennusaineksina olevien lausumien on oltava ennen muuta pragmaattisesti tarkoituksenmukaisia, kontekstin asettamiin edellytyksiin soveltuvia. Lyhimmillään vuoro voi käsittää yhden ainoan partikkelin taikka muun yksittäisen sanan, kuten seuraavan esimerkin jälkimmäisellä puhujalla: ehdotukseen myöntyminen on osoitettu pelkällä partikkelilla.

 
S: ↑Mut jos pääset aikasemmin ni lähde va[an,
V:   [Joo:. (p)

Dialogin kannalta katsoen yhteen vuoroon voi sisältyä useita puhetoimintoja, jotka selvimmissä tapauksissa hahmottuvat toisistaan erillisiksi syntaktisiksi ja merkityskokonaisuuksiksi. Seuraavassa esimerkissä oleva vuoro käsittää kolme perättäin esitettyä toimintoa (merkitty pystyviivoin erilleen): direktiivin, joka on muodostettu josniin ‑yhdyslauseesta, direktiiviä perustelevan, lauseen muotoisen toiminnon ja vielä tähän liittyvän et-partikkelilla alkavan jatkoselityksen.

 
.mt Jos sää (.) soitat ni anna puhelimen soida pitkää || mä oo varmaa tuolla pihalla || et mä #e::# iha välttämättä heti kuule sitä.

Sävelkorkeuden vaihtelu on tavallinen mutta, kuten tässä tapauksessa, ei välttämätön lisätuki perättäisten yksiköiden erottamiselle. Muut prosodiset tekijät, kuten tässä painotukset (merkitty alleviivauksin) voivat niin ikään toimia jäsennyskeinoina. Näytteen vuoro muodostaa kuitenkin koherentin tekstikokonaisuuden; sen kärkenä on 1. rivin direktiivi, jolle muut toiminnot ovat alisteisia.

Jokainen vuoro on kontekstissaan ainutkertainen, mutta vuoron osista voi kuitenkin löytää tiettyjä toistuvia piirteitä. Etenkin alku ja loppu ovat keskustelun kulun ja keskustelijoiden yhteistyön kannalta strategisia kohtia. Näitä käsitellään tarkemmin omissa jaksoissaan (» § 10251036, 10371043). Pelkästä dialogipartikkelista kuten joo, niin, ai jne. muodostettuja, vailla sisäistä rakennetta olevia vuoroja tarkastellaan lähemmin erikseen (» § 10441051).

Vuorossa voi ”varsinaisen” asiasisällön lisäksi olla irtonaisempia lisäyksiä, jotka ovat joko parenteettisia sijaiten keskellä meneillään olevaa syntaktista rakennetta (» § 1071) tai vuoronloppuisia jälkilisäyksiä (» § 10551057). Vuorolle on niin ikään ominaista, että siinä on kielellisten ilmausten ohella myös puheen suunnitteluun ja tuottamiseen liittyvää ainesta, joka osaltaan jäsentää vuoroa ja välittää vuorovaikutuksen kannalta relevantteja merkityksiä. Tällaista ainesta edustavat seuraavat ilmiöt (litterointimerkkien selitykset erillisessä liitteessä):

  • empimisääntely (mmm, öö, #öö#, ee), sanahaku
  • maiskautus (.mt), nielaisu (ng) sisäänhengitys (.hhh)
  • itsekorjaukset ja uudelleen aloitukset (» § 10741076, 861)
  • vuoroa jäsentävät eleet: pään pudistelu ja nyökyttely, tahdin lyöminen käsillä
  • vuoron tai sen elementtien tulkintaan vaikuttava ele: katseen kohdistaminen ja kohteen vaihtaminen; asennon vaihdos.

Seuraavassa puhelunäytteessä on 20 puheenvuoroa, joista useimmat ovat muodostuneet sellaisesta lausumasta, joka ei ole lauseeksi täydennettävissäkään (mm:, mitää, kuulemii). Seitsemässä vuorossa on lauseen muotoisia lausumia joko sellaisenaan tai yhtenä rakenneyksikkönä: riveillä 2, 4, 8, 9, 10, 11 ja 14. Kaksi lauseista on kompleksisia: rivin 4 verbin objektina on alisteinen kysymyslause ja rivillä 14 infiniittinen rakenne on substantiivin määritteenä (mahtua sisään). Usein lausetta edeltää vuorossa omana prosodisena kokonaisuutenaan toinen lausuma, tyypillisesti jokin partikkeli: esimerkin rivillä 2 tervehdyssana, rivillä 10 dialogipartikkeli .joo. (Vuoron elementtien peräkkäisyydestä » § 10081009.)

 
1Y: Ravintola Monrepoo Ylianttila,
2K: Päivää. Tääll on Tarja Kurkela?
3Y: Päivää,
4K: Mä olisin kysyny otatteko te pöytävarauksia nyt perjantai-illaks.
5Y: Ei. Ei enää.
6K: mt Ai jaa.
7Y: (Et) Mm:.
8K: Se on nyt sit liian myöhästä.
9Y: No se on myöhästä.
10K: .Joo, Onks teillä ihan täyttä vai miten se on.
11Y: No nyt ei oteta enää varauksia:.
12K: Joo:,
13Y: Mm:.
14K: Et onks sit mitää mahollisuutta ees mahtua sisään onks,
15Y: Vaikea sanoa, heh he hee Mm:.
16K: £.Nii:£, Joo:.
17K: No kiitos.
18Y: Mitää.
19Y: Mh [sulkee puhelimen]
20K: Kuulemii. (p)

Esimerkissä useimmat vain yhden lauseen käsittävistä vuoroista ovat kysymyksiä: vuorot riveillä 4, 10 ja 14 ovat interrogatiivimuotoisia ja rivin 8 deklaratiivimuotoinen lause on kontekstista pääteltävissä kysymykseksi. Vastaukset sen sijaan eivät välttämättä ole lauseita (r. 5 ja 15), ja ne tulkitaan edeltävän kysymyksen nojalla (myös » § 1201).

Huom. Puhutun tekstin kieliopillisen tarkastelun tarpeisiin vuorot on mahdollista jakaa kahtia: leksikaalisiin vuoroihin, joista voidaan erottaa yksi tai useampia lausumia, ja partikkelivuoroihin (» § 1044), jotka ovat luonteeltaan indeksaalisia, ensisijaisesti kontekstin nojalla tulkittavia. Tämä jaottelu on verrattavissa kahdenlaisiin NP:ihin, joita ovat toisaalta täydet, leksikaaliset substantiivilausekkeet, toisaalta tulkinnaltaan selvemmin kontekstiin tukeutuvat indeksiset elementit eli pronominit. Keskustelunanalyysissa tällaista jaottelua ei kuitenkaan ole tapana eikä tarpeen tehdä, ks. esim. Sorjonen 2001b.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta

Verbit

Infinitiivit ja partisiipit

Substantiivit

Adjektiivit

Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit

Adverbit

Post- ja prepositiot eli adpositiot

Pronominit ja muut pro-sanat

Numeraalit

Partikkelit

Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit

Nominaaliset lauseenjäsenet

Lausuma ja vuoro

Vuoro ja lausuma toiminnallisina kokonaisuuksina

Vuoro

Reaaliaikainen lause ja muu lausuma

Lauseke lausumana ja vuorona

Vuoron alku

Vuoron loppu

Partikkelivuorot

Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina

Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet

Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet

Lause täydennyksenä ja lausekkeen osana

Ellipsi

Vieruspari ja sekvenssi

Yleistä

Kysymys–vastaus-vieruspari

Kannanottojen muodostama vieruspari

Direktiivit ja niiden vastaanotto

Vierusparin lavennus

Lopetukset ja hyvästelyt

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot