Hakuohje 
SISÄLLYS > RAKENNE > Post- ja prepositiot eli adpositiot > Adpositioina esiintyvät sanat > Infiniittilähtöisiä adpositioita > § 697 Mennessä ja kuluttua

§ 697 Mennessä ja kuluttua

Mennessä ilmaisee ajallista takarajaa ja saa illatiivi- tai allatiivisijaisen täydennyksen (a). Täydennyksen voi numeroin kirjoitetun kellonajan tai päivämäärän tapauksessa ymmärtää nominatiivimuotoiseksikin (b).

(a)
Kaikkiaan hakemuksia tuli määräaikaan mennessä yhteensä 76 kappaletta. (l) | EU:n jäsenmaiden on muutettava kansallista lainsäädäntöään ensi vuoden syyskuun loppupuolelle mennessä siten, että se täyttää direktiivin ehdot. (l)
(b)
Kello 9.50 mennessä koneisiin lyödään päivän avaustarjoukset – –. (l) | Vastaukset tulee lähettää 26.7. mennessä – –. (l)

Kulua-verbin sisältävä temporaalirakenne on leksikaalistunut postpositioilmaukseksi. Kuluessa saa genetiivitäydennyksen, ja lauseke ilmaisee aikajakson, jonka sisälle kuvattava tilanne sijoittuu:

(c)
Komissio antaa ennakkolausuntonsa kolmen viikon kuluessa. (l) | – – työllisyys on HVK-valmistelujen kuluessa jäänyt syrjemmälle. (l)

Kuluttua-tyyppisiä leksikaalistumia on kahdenlaisia. Kuluttua on temporaalinen postpositio, jonka genetiivitäydennys ilmaisee, minkä ajan jälkeen puheena oleva asia toteutuu (d). Sanat verrattuna ja suhteutettuna ovat illatiivitäydennyksen saavia pre- ja postpositioita (e).

(d)
Viikon kuluttua oli järjestöväki jo peloteltu luopumaan suunnitelmasta. (l)
(e)
Meritorin virkistysarvo on moninkertainen tavalliseen metsittyneeseen rantaan verrattuna. (l) | – – nettovoitto suhteutettuna liikevaihtoon oli suomalaisyrityksissä parempi kuin kilpailijamaissa. (l)

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta

Verbit

Infinitiivit ja partisiipit

Substantiivit

Adjektiivit

Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit

Adverbit

Post- ja prepositiot eli adpositiot

Yleistä

Adpositioilmausten merkityssuhteita

Adpositioiden muoto

Adpositioina esiintyvät sanat

Post- ja prepositiolauseke

Rajankäyntejä: Adpositioita ja partikkeleita

Pronominit ja muut pro-sanat

Numeraalit

Partikkelit

Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit

Nominaaliset lauseenjäsenet

Lausuma ja vuoro

Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina

Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet

Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet

Lause täydennyksenä ja lausekkeen osana

Ellipsi

Vieruspari ja sekvenssi

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Aspekti

Tempus

Yleistä

Preesens

Imperfekti eli preteriti

Perfekti

Imperfektin ja perfektin suhde

Pluskvamperfekti

Tulevaan aikaan viittaaminen

Tempusjärjestelmä kokonaisuutena

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot