Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa > Paikallissijat > Paikallissijojen muuta käyttöä > Adessiivi > § 1252 Väline, keino ja tapa ja muita merkityksiä

§ 1252 Väline, keino ja tapa ja muita merkityksiä

Adessiivi on olosija ja ulkopaikallissija, jonka keskeisiä tehtäviä ovat paikan ja tilan (» § 12401246), ajan (» § 1248) ja omistajan ilmaiseminen (» § 1247).

Adessiivisijaisella substantiivilla ilmaistaan lisäksi välinettä ja keinoa (» § 990); keinoa ilmaisee myös MA-infinitiivin adessiivi (» § 517).

 
Väline, keino:Lisää joukkoon myös veitsellä hienonnettu kumina. (l) | Parhaiten viinitarhalle pääsee junalla – –. (l) | – – joten kaikki vaan ostamaan asuntoja käteisellä tai korkeintaan muutaman vuoden mittaisella lainalla. (l) | Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus rahoittaa pikkujoulunsa myymällä antikvariaattiin ne toimitukseen tulleet kirjat, jotka eivät ole kelvanneet arvosteltaviksi. (k) | Kesäisin käydään katsomassa yötöntä yötä ja yö kuluu saunomalla ja istumalla kuistilla Karhunpesällä. (l)

Adessiivin tehtäviin kuuluu ilmaista tapaa ja määrää. Tavan adverbiaaleina tyypillisiä ovat määritteen sisältävät lausekkeet sekä määritteettöminäkin tunnetta, asennetta tai intensiteettiä ilmaisevat: ilolla, innolla, rakkaudella (» § 989). Adverbistuneita ovat mm. kiusallaan, helpolla, tarkoituksella, (jonkin) uhalla (» § 655).

 
Tapa: – – muistat sanoa kovalla äänellä, että Tahdon. (k) | – – lehdistötiedotteet julkaistaan vajaan kolmen kuukauden viiveellä. (E) | Pidätystä arvosteltiinkin kärkevyydellä, johon ei Putinin yhteydessä ole viime aikoina enää totuttu. (L) | Talvisodan päättyminen otettiin ilolla vastaan muuallakin kuin rintamalla. (E)
 
Määrä: – – työntekijöiden määrä nousee parillakymmenellä työntekijällä. (l) | – – palkkoja nostetaan marraskuussa 1,8 prosentilla – –. (l)

Adessiivi esiintyy progressiivisessa rakenteessa olla tekeillä (» § 393), melkein toteutuvaa ilmaisevassa rakenteessa olla tekemäisillään (» § 685, 1521) sekä modaalisessa rakenteessa olla saatavilla (» § 1585).

Huom. Laaksosen (2000) kaunokirjallisessa aineistossa (n = 1069) adessiivin tehtävistä paikan (27 %), välineen (23 %) ja omistajan (20 %) ilmaiseminen ovat kutakuinkin yhtä yleisiä. Selvästi vähemmän on temporaalisia (13 %) ja tavan (11 %) ilmauksia.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Yleistä

Sanan hahmo

Johto-opin käsitteitä

Muuta sananmuodostusta

Nominijohdokset

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Yleistä

Kieliopilliset sijat

Paikallissijat

Olo- ja suuntasijaisuus

Sisä- ja ulkopaikallissijat

Paikallissijat ajanilmauksissa

Paikallissijojen muuta käyttöä

Vajaakäyttöiset sijat

Sijojen rajatapauksia

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot