Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Määräisyys ja viittaaminen > Deiksis ja anafora > Tilanneviitteisyys > Tilanneviittaus ja kirjoitettu teksti > § 1441 Tulkintapohjana edeltävä teksti

§ 1441 Tulkintapohjana edeltävä teksti

Kirjoitetussa tekstissä ”tilanne” on yksinomaan se, mikä tekstissä on eksplisiittisesti tuotu esille. Seuraavissa esimerkeissä pronomini viittaa yhden (a) tai useamman (b) edeltävän lauseen kuvaamaan tilanteeseen. Lueteltujen tapahtumien määrästä riippumatta pronomini on aina yksikkömuotoinen.

(a)
Ruokailijoita oli niin vähän, että sen puolesta olisi voitu avata vasta illalla. (k) | Ilma tuoksui tropiikilta. Ensimmäiseksi en sitä kyllä haistanut (K) | Passissa hänellä lukee syntymäpaikkana Wiipuri, tupla veellä, ja siitä hän on ylpeä. (l) | Pari kuukautta myöhemmin Kari oli löytänyt vielä Jonnaakin kaksi vuotta nuoremman tytön. Tästä ei Jonna ollut tietänyt ennen kuin toukokuun lopussa. (k)
(b)
Tapio oli lähtenyt ulos ja paiskannut oven perässään. Sitä ei Kaarlelle voinut missään tapauksessa paljastaa. (k) | Teollisuusmaiden järjestön OECD:n Suomea koskeva raportti on jo julkistamishetkellä vanhentunut – –. Tuotannon lasku ja työttömyyden nousu ovat olleet paljon jyrkemmät kuin OECD:n raportin laatijat alkukesästä osasivat ennustaa. Erityisesti metsäteollisuuden näkymät ovat synkistyneet. Tästä johtunee, että raportin yleissävy on kotimaisia ennusteita optimistisempi. (l)

Toisaalta pronominin tulkinta voi perustua tilanteeseen, jota ei ole kuvattu yksittäisellä, proposition ilmaisevalla lauseella vaan esim. yhdyslauseen osalla (c), infiniittisellä lausekkeella (d) tai liittomuodon osalla johon kielto ei sisälly (e).

(c)
Saattaa olla, että poliittisella puolella ei ole täysin ymmärretty tätä, kuinka tärkeä asia perusvoimaratkaisu teollisuudelle on. Niin kauan kuin omassa kämpässä on lämpöä, ei sitä tule miettineeksi. (l) [perusvoimaratkaisun tärkeyttä teollisuudelle]
(d)
Riippuvuudesta voi parantua, mutta se ei ole helppoa. (L) [riippuvuudesta parantuminen]
(e)
Vaikka hieno nainen ei juhliessaan hikoile, kannattaa siihenkin varautua. (L) [juhliessa hikoilemiseen]

Myös vertailusanaa sama voidaan käyttää vastaavalla tavalla anaforiseen tilanneviittaukseen.

(f)
Joukko aseellisia miehiä hyökkäsi asutustilalle Paddockissa etelärannikolla ja surmasi viisi ihmistä. Sama toistui tuntia myöhemmin kilometrin päässä. (l) | Kambodzha oli tasavalta ja kuningataräiti Kossamakin kuvat oli poistettu pölyttymästä hotellin seiniltä. Hänen poikansa, prinssi Sihanoukin, kuvat olivat kokeneet saman apean kohtalon. (k)

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Yleistä

Substantiivijohdokset

§ 174 Yleistä substantiivijohdosten tyypeistä

Ominaisuudennimet: kuum-uus, velje-ys

Kollektiivijohdokset

Paikkaa ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Yksilöä ilmaisevia johdostyyppejä ja muotteja

Muita substantiivien johdostyyppejä ja muotteja

Affektisia johdostyyppejä ja muotteja

Slangin ja epämuodollisen kielen johdostyyppejä ja muotteja

Verbikantaiset substantiivijohdokset

Yleistä

Teonnimet ja teon tuloksen nimet

Muodostus

Teonnimistä

Teon tuloksen nimistä

teke-minen

ajel-u, vetäis-y, hak-u

kaat-o, työnt-ö

ava-us, opet-us

hakk-uu, korj-uu

lyö-nti, parturoi-nti

juhli-nta, hyväksy-ntä

johda-nto, toimi-nto

kohi-na, rääky-nä

sekoit-e, kolk-e, jää-nne

kiinty-mys, suostu-mus

löyd-ös, suomenn-os

kerrostu-ma, hahmotel-ma

Muita tyyppejä

Verbivastineelliset teonnimet

Tekijännimet

Välineennimet

Tekopaikan ja tekotilaisuuden nimet

Adjektiivijohdokset

§ 260 Yleistä adjektiivien johtamisesta

(i)nen-johdokset

§ 261 Laaja johdostyyppi ja sen alatyypit

§ 262 nen-sanojen sanaluokka ja suhde kantasanaan

Morfofonologiaa

lika-inen, teräks-inen, autta-vainen

jala-llinen, tilasto-llinen

poika-mainen, vaisto-mainen

reun-immainen, sis-immäinen

halki-nainen, ulko-nainen

ajo-ittainen, rinna-kkainen

Muut possessiivijohdokset

Karitiivijohdokset: hyödy-tön, pala-maton

Moderatiivijohdokset

Muita adjektiivien johdostyyppejä ja muotteja

Komparaatiojohdokset: iso-mpi, iso-in, iso-mm-in, yl-impä-nä

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Yleistä

Määräisyyden osoittaminen

Deiksis ja anafora

Deiksis

Indeksaalinen, deiktinen, korrelaatti ja tulkintapohja

Lauseiden välinen ja lauseen sisäinen anafora

Anaforan kieliopilliset keinot

Anaforan merkityssuhteita

Tilanneviitteisyys

Toistuvat viittaukset eli referentiaalinen ketju

Lauseensisäinen anafora: refleksiiviset ainekset

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot