Hakuohje 
SISÄLLYS > SANAT > Sanarakenne ja sananmuodostus > Sanan hahmo > Muotti > § 148 Muotti sananmuodostuksen mallina

§ 148 Muotti sananmuodostuksen mallina

Vartalon loppu on sanahahmon kannalta keskeinen; se osoittaa sanan kuuluvan johonkin morfologiseen tyyppiin, etenkin johdostyyppiin (» § 163). Toisaalta johdostyypit edustavat aina myös jotain väljempää sanahahmoa, esim. kanala-tyyppiset substantiivit paitsi lA-substantiivijohdoksia myös monitavuisia lA-loppuisia nomineja (formula, kynttilä, mukula, tukala ym.) tai ttA-johtimiset verbit kuten hyödyttää, vedättää myös väljemmin määriteltyä ryhmää, monitavuisia (tt)A-vartaloisia verbejä (vrt. odottaa, höpöttää). Tällainen johdostyypin edustama sanahahmo toimii samalla muottina, jonka mukainen sana voi olla muukin kuin läpinäkyvä, kantasanallinen johdos. Muottiin kuuluu sanavartalon loppu (-lA, -ttA-), joka siis monessa tapauksessa hahmottuu suffiksiksi, sekä tila vartaloainekselle, jona voi olla leksikaalinen vartalo tai muu fonologinen aines, esim. deskriptiivinen äännejono.

Muotti tarjoaa analogiaan perustuvan sananmuodostusmallin, jonka perusteella voi syntyä niin uusia johdoksia kuin muitakin samanhahmoisia sanoja. Johtaminen on muotteihin perustuvan sananmuodostuksen säännöllisin laji. Analogian ja mallien osuus on uusien sanojen muodostuksessa ylipäätään keskeinen. Samaan muottiin sopii lähtökohdiltaan erilaisia sanoja: lainasanoja (» § 150153), johdoksia ja muita mallin mukaan muodostettuja sanoja.

Usein myös merkitys yhdistää samanhahmoisia sanoja: selvintä tämä on morfologisissa johdostyypeissä, mutta muunkinlainen semanttinen keskittyminen on mahdollista esimerkiksi siten, että tietynpäätteiset tai ‑loppuiset substantiivit – johdokset tai muut – ilmaisevat samaan ilmiöluokkaan kuuluvia asioita kuten esim. kkA-loppuiset marjan- ja kasvinnimet tai kAs-loppuiset sienennimet.

Deskriptiivisanastossa äänteiden, varsinkin ensi tavun vokaalien, vaihtelu tuottaa sanasarjoja, jotka silti edustavat samaa muottia, esim. hilkkuaholkkuahylkkyähölkkyähölskyä; pirskuaporskuapärskyä. Samaa ilmiötä, vartaloaineksen äänteellistä variointia, edustaa myös äänteistöltään muuten identtisten sanojen etu- ja takavokaalisuuden vaihtelu, joka voi kantaa merkityseroakin, esim. kokkare – kökkäre, rotisko – rötiskö, tuhma – tyhmä, sohlata – söhlätä, sorkkia – sörkkiä. Tällaista vartalonsisäistä äänteiden vaihtelua on nimitetty sananmuodostuksen kannalta vartalojohdoksi.

Huom. Sanahahmolle ja johdostyypeille ominainen muotinmukaisuus pätee myös taivutusmuotoihin ja syntaktiseen rakenteeseen: niissäkin on vakiintuneita ilmaisukehikkoja (muotteja), joihin tietyt morfologiset tai leksikaaliset elementit kuuluvat vakio-osina ja joissa on avoin paikka tai paikkoja leksikaalisille elementeille (ns. muuttujaosa; seuraavassa ). (Verbien täydennysmuotista » § 449.)

 
Johdostyyppi Taivutusmuototyyppi Syntaktinen rakenne
inen (nomini) n (genetiivi) olla ttAvissA
ttAA (verbi) ssA (inessiivi) tulla tUksi

Muotin produktiivisuus tarkoittaa sen kattavaa sovellettavuutta, sitä että muuttujaosana on mahdollista esiintyä määräluokan minkä hyvänsä jäsenen. Tämä määräluokka on tavallisesti sanaluokka. (Produktiivisuudesta johtamisessa » § 164.) Produktiivisuuden käsite soveltuu myös sanojen taivutustyyppeihin (» § 63–), ts. sanaryhmiin jotka taipuvat morfofonologisesti yhdenmukaisesti. Produktiivinen taivutustyyppi on sellainen, johon voi jatkuvasti tulla lisää sanoja, esim. uusia johdoksia tai lainasanoja.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Yleistä

Sanan hahmo

Johto-opin käsitteitä

Muuta sananmuodostusta

Nominijohdokset

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot