Hakuohje 
SISÄLLYS > SANAT > Sanarakenne ja sananmuodostus > Johto-opin käsitteitä > Leksikaalistuminen > § 166 Mitä leksikaalistumisella tarkoitetaan?

§ 166 Mitä leksikaalistumisella tarkoitetaan?

Leksikaalistuminen on kehityskulku, jossa useasta morfeemista koostuva yksikkö tiivistyy yhtenäisemmäksi, sanamaisemmaksi kokonaisuudeksi. Leksikaalistuminen on sekä morfologinen että semanttinen kiteytymis- ja konventionaalistumisilmiö. Se voi koskea yhtä sanaa tai usean sanan yhtymää. Leksikaalistuminen on luonteeltaan vähittäistä, ja sanan leksikaalistuneisuus on siten asteilmiö.

Leksikaalistuminen koskee kompleksisia sanoja, varsinkin johdoksia. Leksikaalistuessaan sana kehittyy morfologisesti tai semanttisesti jakamattomaksi siten, ettei sen merkitys enää ole sen kantavartalon ja johtim(i)en merkitysten yhdistelmä tai osamorfeemit eivät enää erotu toisistaan. Johdos muuttuu perussanan suuntaan tai perussanaksi, kompleksinen johdos jakamattoman yhdysjohtimen sisältäväksi, taivutusmuoto taipumattomaksi sanaksi. Tällainen kivettynyt, leksikaalistunut sana (eli leksikaalistuma) tuotetaan ja hahmotetaan yhtenä jakamattomana yksikkönä.

Esimerkkejä leksikaalistuneista johdoksista:

 
Substantiiveja: kaivo, nielu, niitty [ei: ’kaivaminen’, ’nieleminen’, ’niittäminen’]; komeus ~ komistus [komeasta esineestä tai ihmisestä] | Verbejä: käsitellä, tarkastella, arvostella, palella, tapella | Adjektiivistuneita partisiippeja: tuntuva, luotettava, kokenut, hillitty | Substantiivistuneita partisiippeja: syötävä, oppinut, kihlattu

Leksikaalistuneen johdoksen merkitys on yksilöllinen. Se on voinut vakiintua joksikin muuksi kuin muiden samanjohtimisten johdosten perusteella päättelisi tai mitä se on alun perin ollut. Merkitys on usein abstraktimpi kuin lähtömerkitys, kuten vaikkapa verbeillä ajatella tai käsittää. Sanan metaforinen käyttö ei kuitenkaan sinänsä vielä ole leksikaalistumista.

Yleinen leksikaalistumistendenssi on myös lähtömerkityksen tarkentuminen ja sanan vakiintuminen tätä kautta tiettyyn käyttötarkoitukseen, esim. nopeus suureen nimityksenä, opettaja ammatin nimenä, vastuu velvollisuutena vastata jostakin (verrattuna vastaamiseen yleensä). Tällainen termistyminen koskee myös yhdyssanoja.

Samallakin lekseemillä voi olla sekä leksikaalistumatonta että leksikaalistunutta käyttöä, esim. kannattaa ’panna kantamaan; maksaa vaiva’, kiristää ’tehdä kireämmäksi; vaatia uhkaamalla’, vallaton ’jolla ei ole valtaa; riehakas’, lukematon ’jota ei ole luettu; monilukuinen’.

Leksikaalistumiin luetaan myös johdoksia (tai mahdollisia johdoksia), joiden kantasanaan liittyy epäselvyyttä: kantasanaa ei esim. ole olemassa (lekseeminä) tai se on katoamassa, kuten sanoissa horros (< ?hortaa), tiimellys (< ?tiimeltää), tuoksina (< ?tuoksia), lokoisa (< *loko), tai yhteys kantasanaan on hiipumassa, kuten sanoissa emo (< emä), kannas (< kanta), entinen (< ensi).

Huom. Nimitys leksikaalistuma sopii parhaiten sellaisille johdoksille (tai yhdyssanoille), joiden merkitys on kehittynyt nykyiselleen spontaanisti. Toisaalta on paljon myös oppitekoisia tai merkitykseltään ohjailtuja johdoksia (» § 165), joiden merkitys on johdostyypin kannalta säännötön. Tällöin on selvempää puhua erikoistuneesta merkityksestä kuin tyypillisestä leksikaalistumisesta. Eronteko oppitekoisten erikoismerkityksisten ja luonnostaan leksikaalistuneiden johdosten kesken edellyttää kuitenkin viime kädessä sanan historian tuntemista. Koska nykykielen kuvaukseen ei yleensä sisälly tietoa sanan kehitysvaiheista, tässä kieliopissa leksikaalistumiin luetaankin erityyppisiä tapauksia: merkitykseltään spontaanisti kehittyneitä sanoja, oppitekoisesti muodostettuja tai merkitykseltään ohjailtuja sanoja ja sellaisiakin sanoja, jotka jo lähtökohtaisesti ovat olleet kyseisen johdostyypin muodostuksen yleisehtojen vastaisia, kuten esim. palautua (< palata), joka on poikkeuksellinen sikäli, että UtU-johdokset yleensä ovat transitiivikantaisia.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Yleistä

Sanan hahmo

Johto-opin käsitteitä

Muuta sananmuodostusta

Nominijohdokset

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot