Hakuohje 
SISÄLLYS > RAKENNE > Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit > Lauseen jäsenet > Predikaatin käsite eri kielioppiperinteissä > § 869 Tämän kieliopin käytäntö ja sen taustaa

§ 869 Tämän kieliopin käytäntö ja sen taustaa

Taustoittava pykälä

Predikaatti-nimitystä käytetään tässä kieliopissa erityisesti silloin, kun useampisanaisella kokonaisuudella on yhden verbin tavoin täydennysten määrää tai muotoa koskevia vaatimuksia. Esimerkiksi genetiivisubjekti liittyy paitsi yksittäisiin verbeihin (esim. täytyy, pitää, kannattaa) myös verbiliittoon on tehtävä sekä monenlaisiin kopulan tai muun verbin ja nominin yhdistelmiin (esim. on hyvä, on määrä, on aiheellista, ei maksa vaivaa). Näissä tapauksissa on perusteltua puhua siitä, millaiset predikaatit esiintyvät genetiivisubjektin kanssa (» § 920921).

Predikointi on semanttiselta kannalta jonkin kuvaamista, sijoittamista johonkin kategoriaan tai osalliseksi johonkin tekoon. Tässä abstraktissa mielessä predikointia on kaikissa lauseissa, käytettiinpä niitä mihin puhetoimintoon tahansa. Antiikin kielioppiin pohjaavassa traditiossa predikaatilla on tarkoitettu sitä lauseen osaa, joka sanoo jotakin subjektista. Tämä voi olla yksi verbi, verbin ja muiden täydennysten muodostama jakso tai sisältää määritteitäkin:

 
Lapset juoksevat. | Lapset eivät huomanneet minua. | Lapset ovat nykyisessä kovien arvojen yhteiskunnassa jäämässä pahasti toisarvoiseen asemaan.

Yksinkertaisessa tapauksessa, johon tämä traditio perustuu, lause jakaantuu kahteen osaan: ensin mainitaan subjekti ja sitten predikaatti yhtäjaksoisena kokonaisuutena. Predikaatti on tässä mielessä sama kuin tuon tradition reema (vrt. » § 1370). Toisenlainen traditio vallitsee logiikkaan perustuvissa kuvauksissa, joissa predikaatiksi sanotaan mitä tahansa ilmausta, jonka on mahdollista luonnehtia jotakin oliota tai ilmaista kahden tai useamman olion suhdetta. Niinpä mikä tahansa substantiivi, adjektiivi tai verbi on tämän mukaan potentiaalinen predikaatti. Osittainen sovellus tästä on valenssipohjaisen kieliopin tapa nähdä predikaateiksi sisällöllistä merkitystä kantavat, valenssilliset sanat. Keskeisin tällainen sanatyyppi on verbi.

Suomalaisessa kielioppitraditiossa on enimmäkseen sovellettu kapeinta mahdollista predikaatin käsitettä, jonka mukaan predikaatti voi olla vain finiittiverbi, mahdollisesti liittomuotoinen. Latinapohjaisen tradition mukaisesti predikaatti on rajoitettu finiittisiin verbeihin, vaikka myös infiniittisen verbin ja sen täydennysten välillä vallitsee samanlainen suhde kuin finiittiverbin ja tämän täydennysten.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta

Verbit

Infinitiivit ja partisiipit

Substantiivit

Adjektiivit

Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit

Adverbit

Post- ja prepositiot eli adpositiot

Pronominit ja muut pro-sanat

Numeraalit

Partikkelit

Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit

Lause, virke ja lausuma

Lauseen jäsenet

Lausemaisuus ja sen asteet

Yhdyslause

Modaaliset lausetyypit

Syntaktiset lausetyypit

Nominaaliset lauseenjäsenet

Lausuma ja vuoro

Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina

Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet

Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet

Lause täydennyksenä ja lausekkeen osana

Ellipsi

Vieruspari ja sekvenssi

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot