Kaupunkinimistön historiaa
Oulunsalon kirkon seudun paikannimistö
Kuvat Kartat

Oulu-nimen etymologia

Janne Saarikivi

Suurten jokien ja järvien nimillä on taipumus olla etymologisesti hämäriä lähes kaikilla kielialueilla. Ne edustavat kielen "pystysuoraan" periytyvää ainesta, joka lainautuu helposti kielestä toiseen, jos uuden kielen puhujia saapuu alueelle. Usein tällaiset nimet lienevätkin peräisin sellaisista kielimuodoista, joista ei ole mahdollista hankkia tietoa historiallisen kielitieteen avulla. Siksi suurten vesien nimille annetut etymologiset selitykset ovat usein spekulatiivisia.

Sikäli kuin suurten jokien nimiä voidaan etymologisesti tutkia, vaikuttaa siltä, että monia niistä on alun perin kutsuttu yksinkertaisesti 'joeksi' tai 'suureksi joeksi'. Esimerkiksi Kymi, Suomenlahteen laskevan suuren joen nimitys, on käytössä myös murresanana, joka merkitsee 'suurta jokea'. Samoin Tenojoen nimen taustalla oleva saamelainen sana deatnu merkitsee vain 'suurta jokea'. On kuitenkin mahdollista, että tällaiset sanat ovat syntyneet paikannimien pohjalta.

Suomessa ja muuallakin suomalais-ugrilaisella alueella järvi ja sen laskujoki saavat hyvin usein saman nimen. Niinpä Oulu-nimikin liittyy sekä Oulujärveen, Oulujokeen että jälkimmäiseen suuhun rakennettuun kaupunkiin. Nykyinen Oulujärvi on kuroutunut merestä erilleen joskus vuoden 6000 eKr. paikkeilla (Huurre 1995: 15, 21). Aluksi nykyinen Oulujoki on ollut lyhyt järvestä merelle johtava uoma, mutta rannan kohotessa on joellekin tullut pituutta lisää.

Oulujärven seudulla tiedetään asiakirjalähteiden valossa asuneen saamelaisia vielä 1500-luvulla. Suomalaisten ja saamelaisten lisäksi muista kansoista ei alueelta ole tietoja. Koko Suomen alueelta on kuitenkin kivikautisia arkeologisia löytöjä, jotka ilmeisesti ovat peräisin ajalta ennen suomalais-ugrilaisen kielimuodon saapumista maahamme. Niinpä Oulu-nimen etymologiaa on etsittävä lähinnä suomen kielestä ja saamelaiskielistä, ja jos tämä ei onnistu sitä voitaneen pitää selvittämättömänä, tuntemattomasta muinaiskielestä peräisin olevana nimenä, joka suomeen on kulkeutunut mahdollisesti saamen välityksellä.

Jos oulu-nimi on syntynyt suomalais-ugrilaisessa kielimuodossa, kyseessä on rakenteellisista syistä johdos. Mahdollisesti nimen lähtökohtana on ollut suomen murteiden oulu 'tulvavesi', joka lienee alkuaan saamelainen laina (esim. eteläsaamen åulo merkitsee 'sulanutta lunta', åulot taas 'sulaa').

Mahdollista tuntuu yhdistää sana myös 'väylää' ja 'uomaa' merkitseviin sanarypäisiin. Pohjois-Savon murteissa tunnetaan 'uomaa' tai 'väylää' merkitsevä uula, joka todennäköisesti on laina saamen samamerkityksisestä oalli-sanasta tai sen kantamuodosta. Kumpikaan näistä ei tosin sellaisenaan sovi lainaoriginaaliksi, vaan on oletettava, että kuolleet sisä-Suomen saamelaiskielet ovat johdostyyppiensä osalta poikenneet nykykielistä. Toinen sanavartalo, johon tässä yhteydessä voi viitata, on suomen vuo, josta johdoksia ovat mm. virtaamiseen liittyvät sanat vuoksi, vuolas, vuotaa ja vuolle. Tämän sanan varhaisempi muoto *uva on merkinnyt joenuomaa. Jos tällaiseen kantaan olisi alueella puhutussa saamelaismurteessa liittynyt l-aineksinen johdin (*uva-l(V)), olisi nimi saatettu omaksua suomeen asussa, joka tulisi lähelle Oulu-nimeä.

Esitetyistä vaihtoehdoista todennäköisin on varmasti sanan liittyminen oulu ‘tulvavesi’-sanan yhteyteen. Vaikka suomen sana ilmeisesti on saamelainen laina, on lainan originaali saamessa tuntematonta alkuperää. Onkin hyvin mahdollista, että nimi Oulu tai sen taustalla oleva sana tavalla tai toisella palautuu jo saamea edeltäneeseen, tuntemattomaan pohjoiseurooppalaiseen kieleen.

Lopuksi on viitattava siihenkin, että labiaalivokaalista ja -l-aineksesta koostuvat joennimet ovat hyvin yleisiä laajoilla alueilla Itä-Euroopassa. Useimmissa tapauksissa niille on mahdollista esittää jokin suomalais-ugrilainen etymologia, mutta eräät, kuten Venäjän keskeisimmän joen Volgan nimi, ovat hämäriä. Myös Oulu-nimen etymologisessa selittämisessä yhteys Pohjois- ja Keski-Venäjän moniin samankaltaisiin nimiin on pidettävä mielessä.

Lähteet

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 125