Karjala – kieli, murre ja paikka


Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa?

Mistä puhutaan, kun puhutaan Karjalasta?
Kieltä ja murrettaKartta
Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa?
Karjalan kielen murteet
Suomen kielen karjalaismurteet
Karjalan kielen ja suomen karjalaismurteiden tulevaisuus
Karjala-nimistä Suomen Karjala ja Venäjän Karjala
Karjalankielisten paikannimien taivutuksesta
Karjalan kielen ja murteiden nimittämisestä
Kirjallisuutta

Muinais-Karjalan aika

Yleisimmin hyväksytyn käsityksen mukaan ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella oli Laatokan rannikolle muodostunut ns. Muinais-Karjala, jonka kukoistuskausi osui 1100- ja 1200-luvulle ja joka kieleltään oli hyvin yhtenäinen – kieli oli ns. muinaiskarjalaa.

Kun nykyisen Mikkelin tienoille Savilahteen siirtyneiden asukkaiden puhumaan muinaiskarjalaan sekoittui läntinen, todennäköisesti hämäläinen elementti, sai alkunsa kantasavo.

Muinaiskarjalan toisena jatkajana on usein pidetty inkeroisten eli inkerikkojen, Inkerinmaan kreikkalaiskatolisten alkuperäisasukkaiden kieltä. Aunuksenkannaksella eläneiden vepsäläisten muinaisvepsän ja muinaiskarjalan sulautumisesta ovat syntyneet aunukselaismurteet ja lyydiläismurteet. Karjalankannaksen länsiosat ovat taas luultavasti saaneet ensimmäiset pysyvät asukkaansa inkeroisalueelta.

Käkisalmen Karjalan eli Novgorodin aika

Pähkinäsaaren rauhan (1323) raja jakoi karjalaisen heimon kolmia: idässä oli Novgorod eli Käkisalmen Karjala, joka alkoi laajentua pohjoiseen ja koilliseen. Sen länsipuolella sijaitsi Ruotsin eli Viipurin Karjala, johon kuuluivat Viipurin lisäksi Äyräpään ja Jääsken kihlakunnat. Pohjoisempana, muusta Karjalasta erillään oli niin ikään Ruotsiin kuuluva Savo. Tämä jako vaikutti ratkaisevasti kielen myöhempään kehittymiseen, sillä Ruotsin ja Novgorodin raja oli jyrkkä ja se erotti paitsi kaksi valtakuntaa, myös kaksi eri uskontoa ja kulttuuria.

Käkisalmen eli Novgorodin karjalaisten kieli alkoi kehittyä selvästi omaan suuntaansa. Venäjän kieli vaikutti merkittävästi sekä sanastoon että ääntämiseen. Näin syntynyt murre on ollut lähellä nykyistä karjalan kieltä. Se levisi uudisasutuksen mukana Suomen Pohjois-Karjalaan ja Vienan Karjalaan sekä Pohjois-Aunukseen, jossa se sekoittui aunukselaismurteeseen. Näistä kehittyi murre, jota voitaisiin kutsua varsinaiskarjalan etelämurteeksi. Vienan Karjalassa murteet säilyivät alkuperäisimpinä, ja siksi monet ovat pitäneet vienalaismurteita karjalan puhtaimpina murteina.

Viipurin Karjalan eli Ruotsin Karjalan aika

Viipurin Karjala oli Ruotsille tärkeä alue, ja sinne sijoitettiin jo keskiajan lopulla läntisiä uudisasukkaita. Viipurin kaupungista tuli tärkeä itäisen Suomen hallinnollinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus. Tämä kaikki lisäsi suomen kielen länsimurteiden vaikutusta Viipurin Karjalassa. Viipurin seuduilla ei enää keskiajan ja uuden ajan taitteessa puhuttu karjalan kieltä, vaan siellä oli jo syntynyt suomen kaakkoismurteiden esimuoto. Toisaalla Savo laajeni vähitellen kaikkiin suuntiin erityisesti kaskiviljelyn ja väkiluvun lisääntymisen vuoksi.

Stolbovan rauha 1617 mullisti täydellisesti Karjalan asutus- ja kielitilanteen. Käkisalmen lääni ja Inkeri liitettiin Ruotsiin, ja alkoi ortodoksikarjalaisten ja inkerikkojen pakomuutto Venäjälle. Käkisalmen läänin pohjoisosaan eli Pohjois-Karjalaan ortodoksikarjalaisia jäi vain muutamiin kyliin, ja enemmistöasukkaiksi tulivat sinne muuttaneet savolaiset. Ainoastaan Sortavalan itäpuolisella vyöhykkeellä, Raja-Karjalassa säilyi suurin piirtein entinen asujaimisto ja vanha kielimuoto. Laatokan Karjalaan uudisasukkaita tuli Savosta ja Viipurin Karjalasta ja Itä-Kannakselle Länsi-Kannakselta. Ortodoksikarjalaisten muutto Sisä-Venäjälle jatkui, minkä seurauksena Novgorodin ja Tverin lääneihin syntyivät ns. saarekemurteiden alueet. Inkerin autioituneet kylät täyttyivät pian suomalaisista maahanmuuttajista, inkerinsuomalaisten esi-isistä.

Vanhan Suomen aika

Vanhan Suomen aikana (1721–1811), jolloin Kaakkois-Suomen asukkaat joutuivat eroon muusta valtakunnasta, alueen murteet kehittyivät kielitieteessä nimetyksi kaakkoismurteistoksi eli kansanomaisemmin suomen kielen eteläkarjalaismurteiksi.

 

 

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 129