Toimitukselta

Verkkojulkaisu Johan Habermanin maantarkastusluettelo Pien-savosta 1620-luvulta perustuu vuonna 2004 ilmestyneeseen Timo Alasen toimittamaan teokseen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 131. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. ISBN 952-5446-10-7, ISSN 0355-5437.  498 s.). Verkkojulkaisussa esitetyn aineiston sisältö on sama ja samannäköinenkin kuin painetun kirjan. Aineiston hakemistoista on linkitys haun kohteeseen, joka kulloinkin on esiintymisympäristössään merkitty huomiovärillä. Johdantojakso on sisällöltään tarkistettu ja siihen on myös lisätty luettelo Habermanin maakirjaan liittyvistä julkaisuista.

Johdannosta on linkki Timo Alasen vuonna 2005 ilmestyneen artikkelin verkkoversioon Savolaxiska släktnamn, individnanm, bynamn och gårdsnamn i ljuset av Johan Habermans jordrevningslängd från 1620-talet (alun perin ilmestynyt aikakauskirjassa Namn och Bygd, vol. 93, s. 89–103).

Habermanin maakirjan alue käsittää Tavinsalmen, Iisalmen, Rantasalmen ja Säämingin hallintopitäjät (kahdessa viimeksi mainitussa on aukkoja). Erityisen arvokkaita ovat Pohjois-Savoa koskevat merkinnät, sillä alue on asutettu juuri vähän ennen maantarkastusluettelon laatimista 1500-luvun lopulla.

 

Johdanto

Maantarkastusluetteloiden synty
Habermanin maantarkastusluettelon käsikirjoitukset
Habermanin maakirjan konservointi
Habermanin maakirjaan merkityt seikat
Habermanin maakirjan nimistö
Habermanin maantarkastusluettelon toimitusperiaatteita
Nimihakemiston toimitusperiaatteita
Julkaisuja
Lähteet


Maantarkastusluetteloiden synty

Savon talous perustui 1500-luvulla paljolti kaskiviljelykseen, kun taas muualla oli samaan aikaan vallalla peltoviljelys. Kruunu pyrki keräämään koko valtakunnasta tasaisen veron, ja tavoitetta varten Savossa ryhdyttiin 1550-luvun lopulla laatimaan maakirjoja, jotka vastaisivat paikallisia viljelysoloja. Nähtävästi vuonna 1561 saatiin maantarkastus valmiiksi koko Savon alueelta, mutta vain osa tuosta tarkastusluettelosta on säilynyt1. Seuraavina vuosikymmeninä maantarkastusluetteloa yritettiin ajantasaistaa, sillä viljelyn laajuus vaihteli koko ajan: uusia kaskia raivattiin ja entiset metsittyivät.

Suunnilleen vuonna 1626 vouti Johan Henrichson Haberman (< Kauranen) ryhtyi laatimaan ajantasaista laitosta Savon maantarkastusluettelosta. Ilmeisesti hänellä oli käytössään vuonna 1561 laadittu Savon maantarkastusluettelo, joka sittemmin on hävinnyt2. Osa Johan Habermanin mainitsemista nimistä ja muista tiedoista saattaa polveutua ainakin välillisesti 1560-luvun veroluetteloista. Vuonna 1991 ilmestyi Snellman-instituutin julkaisema luettelo, jonka toimittajat luulivat aineistonsa käsittäneen säilyneen osan Habermanin maakirjasta. Vuonna 1992 julkaistuun toiseen painokseen on liitetty oikaisu, jossa aiempi julkaisu on todettu puutteelliseksi3.

Habermanin maantarkastusluettelon käsikirjoitukset

Johan Habermanin alkuperäinen käsikirjoitus on hajaantunut kahteen arkistoyksikköön, jotka molemmat ovat säilytteillä Ruotsin Valtionarkistossa, ja osa asiakirjasta on kadoksissa: Asiakirjan sivut 1–12v on kirjoitettu pareittain kuudelle paperiarkille niin, että sivut 1, 1v sekä 12 ja 12v on kirjoitettu samalle paperille. Tämä jakso sisältyy arkistoyksikköön RA, Rött nummer 288. Asiakirjan sivut 13–24v on kirjoitettu myös samaan tapaan niin, että 13, 13v ja 24 sekä 24v on kirjoitettu samalle arkille. Tämän jakson jälkeen sivut 25, 25v sekä 36 ja 36v muodostavat parin. Samaan tapaan pareittain on edelleen kirjoitettu sivut 26, 26v ja 35, 35v ja muutkin sivut niiden väliltä. Seuraava pareittain kirjoitettu jakso käsittää sivut 37–48v. Nämä sivut sisältyvät arkistoyksikköön RA, Finska Kameralia vol. 19. Tämä kokonaisuus (13–48v) puuttuu vuonna 1991 painettuna julkaistusta Habermanin maakirjasta. Uuden jakson muodostavat sivut 49–60v, jotka on myös kirjoitettu pareittain samalle paperille. Tämä jakso sisältyy arkistoyksikköön RA, Rött nummer 288. Aikaisemmat julkaisijat ovat tunteneet tämän käsikirjoituksen osan. Maantarkastusluettelo on jatkunut niin, että sivut 61–72v, 73–85v on kirjoitettu pareittain samalle arkille, mutta sivut 86 ja 86v muodostavat erillisen yksittäislehden ja numeroitu sivu 76–76v on erillinen lappumainen sivu, joka on kirjoitettu nähtävästi myöhemmin kuin asiakirjan pääosa. Sivun 76 numeroinnista voidaan päätellä, että alkuperäisen asiakirjan sivuja ei ole numeroitu samalla kertaa kun asiakirja on kirjoitettu vaan vasta myöhemmin, sitten kun muita myöhemmin kirjoitettu sivu 76 on ollut olemassa. Sivut 87–96v on jälleen kirjoitettu pareittain samalle arkille, sivut 97, 97v sekä 98, 98v ovat yksittäisiä lehtiä. Pareittaisesti ovat sivut 99–108v, mutta sivut 109 ja 109v on kirjoitettu samalle paperille. Vuonna 1991 julkaistusta painetusta laitoksesta puuttuvat nämä alkuperäissivut 61–109v.

Toistaiseksi ei ole löydetty alkuperäiskäsikirjoituksen sivuja 110–122v, jotka ovat saattaneet muodostaa esimerkiksi yhden kuuden arkin nipun sekä yhden erillissivun. Sivut 123–125v on kirjoitettu pareittain, ja jakso on säilynyt. Sen sijaan sivut 126–130v puuttuvat – luultavasti jaksossa on ollut kaksi arkkia ja yksi erillinen sivu. Sivut 131–142 eli maantarkastusluettelon loppu on tallessa. Kaikki loppuosan (RA, Finska Kameralia, vol. 19: 123–) sivut ovat vuonna 1991 jääneet käsittelemättä.

Habermanin maakirjan konservointi

Ruotsin Valtionarkistossa säilytettävät maantarkastusluettelon sivut on konservoitu niin, että hauraiden, osin homehtuneiden sivujen suojaksi on liimattu silkkipaperi. Alkuperäispaperi on ollut kuitenkin paikoittain niin haurasta, että asiakirjasta on irronnut pieniä palasia. Konservoinnissa palat on yritetty liimata alkuperäisille paikoilleen. Tavallisesti palat ovat liimauksessa osuneet oikeaan kohtaan, mutta muutamin paikoin palat ovat joutuneet väärään yhteyteen. Tästä puolestaan aiheutuu se, että jotkin nimet ovat muuttuneet konservoinnissa – ja varsinkin sen jälkeisessä mikrofilmauksessa – käsittämättömiksi ja lukukelvottomiksi. Vertailemalla tarkasti alkuperäisaineiston konservoituja kohtia olen pystynyt päättelemään eräiden nimien alkuperäisen kirjoitusasun. Sen sijaan vuonna 1991 painettu laitos on toimitettu konservoidusta alkuperäisaineistosta kuvatuista suhteellisen huonolaatuisista mikrofilmeistä, joten siinä on joitakin konservoinnista aiheutuneita virheitä. Alkuperäisaineiston käytöstä huolimatta tähänkin työhön – erityisesti tulkintaan – sisältyy puutteita ja virheitä. 

Habermanin maakirjaan merkityt seikat

Habermanin maakirja on tehty siis verotustarkoitusta varten. Asiakirja käsittää Pien-Savon alueen eli nykyisen maakuntajaotuksen mukaan pääosin Pohjois-Savon pitäjien maita. Tarkoitus on ollut arvioida käytössä olleet pellot, niityt ja kaskimaat niiden viljelyskelpoisuuden ja tuottoarvon mukaisesti. Kalavedet on arvioitu pohjoisimmista pitäjistä sekä aivan alueen eteläosasta, mutta välialueelta merkinnät puuttuvat.

Maantarkastusluettelo on kirjoitettu niin, että se alkaa Tavinsalmen hallintopitäjästä (fol. 1–36). Tavinsalmen hallintopitäjään luetut kylät ovat nykyisen Lapinlahden, Nilsiän, Kuopion (myös entisen Riistaveden ja Vehmersalmen), Karttulan, Siilinjärven, Maaningan ja Kiuruveden alueella. Iisalmen hallintopitäjä (fol. 37–51) on käsittänyt kyliä Lapinlahden, Iisalmen, Sonkajärven, Pielaveden ja Kiuruveden alueelta. Seuraavaksi Habermanin maakirjaan on merkitty Rantasalmen hallintopitäjä (fol. 52–109v, loppuosa on kadoksissa), joka vanhaa tapaa noudattaen on jaettu neljään neljänneskuntaan: Putkisalmi, Tuusmäki, Rantasalmi ja Keriharju. Putkisalmen neljännekseen on luettu nykyisten Rantasalmen ja Heinäveden kyliä, Tuusmäen neljännekseen on kuulunut erityisesti Rantasalmen kyliä. Rantasalmen neljännekseen on luettu Leppävirran ja Rantasalmen alueen kyliä. Keriharjun neljännekseen on kuulunut kyliä Varkaudesta, Heinävedeltä, Joroisista, Kangaslammilta ja Leppävirroilta. Foliosivut 123–125v muodostavat erillisen katkelman. Siihen on merkitty arviokuntia entisen Säämingin hallintopitäjän alueelta eli nykyjaotuksen mukaan Säämingin, Kerimäen ja Rantasalmen kyliä. Toinen erillinen jakso on maakirjan lopussa (fol. 131–), joka myös sisältää osan Säämingin hallintopitäjästä eli nykyjaotuksen mukaan kyliä Kesälahdesta, Punkaharjulta, Kerimäeltä, Säämingistä ja Liperistä. Loppujaksojen otsikkosivu on hävinnyt muiden sivujen joukossa, mutta olen selvittänyt paikannustiedot vuoden 1624 maakirjan avulla4. Kateissa olevissa sivuissa olisi merkintöjä sekä Rantasalmen että Säämingin hallintopitäjästä. On nähtävissä, että Habermanin maakirjaan ei ole merkitty laisinkaan Suur-Savon eli esimerkiksi Mikkelin ja Juvan seutujen kyliä.

Maantarkastusluettelo etenee hallintopitäjittäin – Rantasalmen hallintopitäjän osalta myös neljänneskunnittain – ja kylittäin. Suppein verotuksen kohteena ollut (ja sen vuoksi pienin tarkasteltu) yhteisö on yleensä ollut jonkinlainen arviokunta, johon on saattanut kuulua vähintään yksi, mutta tavallisesti jokunen isäntä. Arviokuntia ei ole nimetty eikä numeroitu. Arviokunta on ollut verotuksen peruskohde, sitä laajempia asutus- ja hallintoyksiköitä on tarvittu lähinnä paikannustietoina. Arviokunnan sisällä ensin on arvioitu jokaisen isännän yksityisessä omistuksessa ollut pelto ja niitty. Pellon tuotto on merkitty tynnyri- tai pannimääränä (tynnor, span eli viljan tilavuusmittoina). Niittyjen tuotto on arvioitu (heinä)kuormina (lass) tai harvoin parmaksina (parmas). Joillakin isännillä on saattanut olla yksityisessä viljelyksessään myös peltoihin liittyneitä kaskia, joiden tuotto myös on arvioitu. Näitä kaskimaita ei ole mainittu nimeltä. Yksityisten peltojen ja niittyjen tuottoarvon perusteella on joko jokaiselle isännälle tai muutamien isäntien ryhmille – kaiketi tavallisesti sukulaismiehille – merkitty yhteinen veroluku, joka on kirjoitettu isännän nimen vasemmalle puolelle (kohtalaisen lähelle).

Peltojen, niittyjen ja harvinaisten yksityisten kaskimaiden tarkastelun jälkeen on siirrytty arvioimaan kylän tonttialueen ulkopuolella sijainneita tiluksia – kaskia, erillispeltoja ja niittyjä. Nämä ovat olleet koko arviokunnan käytössä, nähtävästi kollektiivisesti. Yleensä vanhimmat tai tuottoisimmat kaskimaat on lueteltu ensin, vasta niiden jälkeen on mainittu vähäarvoisemmat tilukset. Kaskien tuotto on ilmaistu samaan tapaan tynnyreinä tai panneina kuin peltojen tuotto. Erikoista on se, että kaskimaasta on arvioitu myös kiertonopeus eli kuinka monen vuoden päästä kaskimaa on voitu ottaa uudelleen viljelyskäyttöön. Lisäksi kaskimaan kasvillisuus on arvioitu. Nämä tiedot on merkitty tavallisesti samalle riville kaskimaan nimen ja tuottoarvon jälkeen, esimerkiksi B. t. g. 30 tarkoittaa sitä, että kaskimaalla on kasvanut (B = bestående) mäntyjä (t=tall) ja kuusia (g=gran). Numeroilmaus 30 merkitsee sitä, että on arvioitu, että kaskimaa voitiin kasketa uudelleen 30 vuoden kuluttua edellisestä kaskeamisesta. Lyhenteiden tulkinta (a = ahl = leppä, asp = haapa, b = björk = koivu, g = gran = kuusi, t = tall = mänty, w = vide = paju, B = bestående) on esitetty mainitussa Snellman-instituutin julkaisussa5. Niityt on luokiteltu kolmeen ryhmään: tavalliset niityt (äng), huonompiarvoiset saraniityt (starräng) sekä hyödyttömät (onyttig) niityt. Niittyjen tuottoarvo on ilmaistu kuormina (lass) tai harvoin parmaksina ( parmas).

Arviokunnan kaskien ja niittyjen suuruuden ja tuottoarvon perusteella on vahvistettu veroluku, joka on merkitty kunkin arviokunnan kohdalle äärimmäiseksi veroluettelon vasempaan laitaan. On mahdollista – joskin harvinaista – että sama isäntä on kuulunut jäsenenä moneen arviokuntaan.

Tilusten arvioinnin jälkeen lopuksi Pien-Savon pohjoisimmissa pitäjissä sekä alueen eteläosassa on arvioitu kalavedet: On mainittu nimeltä vesistöt ja eritelty kalalajit, joita voidaan pyytää. Joissain paikoin on vielä arvioitu laidunmaat.

Habermanin maakirjan nimistö

Maakirja on veroluettelo, joka on laadittu ensisijaisesti täyttämään verotustehtävää. Koska pääverotuskohteet ovat olleet kaskia, niittyjä ja peltoja, niiden nimistö on keskeisesti merkitty Habermanin maakirjaan. Tällaista paikannimiaineistoa on arviolta noin 7 000 nimeä, tosin niin, että jotkin nimet on mainittu moneen kertaan, erityisesti jos suuri kaskimaa on kuulunut monen arviokunnan hallintaan. Viljelysnimistössä on peltojen nimiä: nähtävästi kohteet ovat olleet kylän tonttialueen ulkopuolella sijainneita peltoja, jotka ovat kuuluneet useamman isännän omistukseen. On huomattava, että monesti tällaiset pellot on merkitty kunkin arviokunnan tilusluettelon alkupäähän: ehkä pellot ovat sijainneet suhteellisen lähellä kylän tonttialuetta. Toisinaan kaskimaiden ja niittyjen nimien maininnan ohella on tarkennuksena käytetty erilaisia paikan sijaintia kuvanneita selitteitä: eteläpuoli, sivu, päiväranta. Tällaiset tarkennukset eivät useinkaan ole varsinaisia paikannimiä tai niiden osia, vaan ehkä tilapäisiä selventäviä lisäyksiä. Varsinkin alueen pohjoisosassa – Iisalmen hallintopitäjässä – tämäntyyppisiä tarkennuksia on merkitty Habermanin maakirjaan runsaanlaisesti. Ehkä syy on ollut se, että kaskien nimistö on ollut suhteellisen nuorta, kehittymätöntä ja vakiintumatonta. Kasket on yksilöity selittämällä paikka suhteessa muihin keskeisiin luonnonpaikkoihin. Niittyjen erittelyyn voi käyttää myös verotusluvuista saatavaa tietoa: kohde on niitty, jos se on tuottanut heinää, jonka määrä on ilmoitettu kuormina (lass, parmas), mutta kohde on ollut joko peltoa tai kaskea, jos tuotoksi on merkitty viljaa (tynnor, span). Joissain paikoin kasken tai pellon laitamilla on saattanut olla niittyä.

Toisen osan nimistöstä muodostavat veronmaksajien nimet: etunimet, lisänimet, patronyymit ja sukunimet. Tähän ryhmään kuuluvia nimiä on noin 3 000, tärkeimmät ovat sukunimet sekä lisänimet, jotka kuitenkin ovat varsin harvinaisia. Maakirjaan on merkitty nimeltä ne isännät – tai isäntien puuttuessa muut omistajat – jotka ovat kuuluneet osakkaina kuhunkin arviokuntaan. Nimet on merkitty verotusluetteloissa yleisesti käytetyn tavan mukaan: etunimi + mahdollinen patronyymi + sukunimi. Kansanomaisia etunimiä ei yleensä ole merkitty, vaan niiden asemasta on kirjoitettu ruotsinkielisen oikeinkirjoituksen mukainen nimiasu. Esimerkiksi kansanomaisen Heiska-nimen paikalle asiakirjaan on merkitty Henrih. Silti asiakirjaan on merkitty myös muutamia kansanomaisia nimiasuja, esimerkiksi Askoi. Myös patronyymien merkintä noudattaa yleistä asiakirjoissa käytettyä tapaa: kansanomaisten nimiasujen asemasta on käytetty ruotsalaisia asuja, joihin on liitetty patronyymin tunnus -son. Siten esimerkiksi Olli > patronyyminen Ollson. Varsin usein patronyyminen nimi on kokonaan jätetty merkitsemättä. "Sukunimet" on merkitty useimmiten kansanomaisen ääntämyksen mukaisesti, mutta toisinaan -nen-nimet on saatettu lyhentää kirjoittamalla pääteaineksen tilalle -n, esimerkiksi Silvennoinen > Silvennoin.

Habermanin maakirjassa arviokunnat on merkitty kylittäin, mistä syystä myös kylännimet on muista veroluetteloista poikkeavasti mainittu. Kylät puolestaan ovat neljänneskuntien tai hallintopitäjien alayksiköitä.

Habermanin maantarkastusluettelon toimitusperiaatteita

Tämän kirjan lähtökohta on ollut se, että maantarkastusluettelosta toimitetaan mahdollisimman tarkkaan alkuperäistä käsikirjoitusta vastaava versio. Tämän takia käsikirjoituksen marginaaleihin kirjoitetut huomautukset on pyritty sijoittamaan siten, että lukija pystyisi hahmottamaan huomautusten tarkoituksen. Nimien merkitsemisessä olen noudattanut vakiintuneita tapoja: Alleviivauksella olen merkinnyt ne jaksot, jotka kirjuri on merkinnyt alkuperäisasiakirjaan lyhennyksin. [Hakasulkeisiin] olen merkinnyt sellaisen tekstin, jonka asun olen pystynyt päättelemään vaikkapa asiayhteydestä, esimerkiksi sellaiset lyhyet jaksot, joiden teksti on kadonnut tai joka muuten on lukukelvotonta. Hakasulkeisiin merkityillä kolmella pisteellä [...] olen osoittanut ne kohdat, jossa teksti on ollut täysin lukukelvotonta eikä päättelystäkään ole ollut apua. {Kaarisulkeilla} olen merkinnyt ne kohdat, joita marginaaliin merkityt huomautukset koskevat.

Käsikirjoituksesta a:n , o:n ja e:n erottaminen on toisinaan tuottanut hankaluuksia, sillä nämä kirjaimet muistuttavat hyvin paljon toisiaan.

Nimihakemiston toimitusperiaatteita

Asiakirjajulkaisun jäljessä on nimihakemisto, johon on merkitty nimet alkuperäisen kirjoitusasun mukaisesti. Toinen hakemisto sisältää nimien normaalistetut asut. Normaalistaminen on tehty varovasti: olen yrittänyt säästää mahdollisimman tarkoin alkuperäisten nimiasujen kirjoitustavan.

Astevaihtelusuhteet olen jättänyt yleiskielistämättä, esimerkiksi luhta : luhan, huhta : huhan, koski : kosen (fol. 139: Kosenlaxi), kurki : kuren. Kirjoitusasun lax olen muuttanut asuun laksi; sitä vastaava genetiivimuoto on asiakirjamerkintöjen mukaisesti lahen.

Vanhan ts:n merkinnän olen jättänyt normaalistamatta, esimerkiksi se sisältyy nimeen Messoinpesäaho (fol. 65v), Wissataipalensuu (fol. 5v), Lannissalahenranta (fol. 6v), Wissaniemij (fol. 30v), Wissa mäki (fol. 32).

t:n heikkoasteinen vastine δ on murteissa ainakin asiakirjamerkintöjen mukaan hävinnyt. Normaalistuksiinkaan en ole lisännyt δ:n paikalle mitään merkkejä, siten esimerkiksi lueh on merkitty sellaisenaan. Asiakirjan kirjainmerkeistä sanan loppuosan h:n olen säilyttänyt. x-merkin olen vaihtanut ks:ksi (lax > laksi, Nurmexen- > Nurmeksen-, Saarexen- > Saareksen-).

Normaalistaminen ei suinkaan ole konemaisen johdonmukaista, sillä osa aineksesta on hämärtynyt niin paljon, että normaaliasun tavoittaminen on mahdotonta. Paikallistuntemus olisi helpottanut varmaankin joidenkin ongelmanimien normaalistamista. Lukijat voivat ilmoittaa tämän kirjan toimittajalle normaalistetuissa nimiasuissa havaitsemiaan virheitä ja ehdottaa korjauksia, jotka voidaan myöhemmin ottaa huomioon maantarkastusluettelosta laadittavassa ja ylläpidettävässä sähköisessä laitoksessa.


Julkaisuja

Timo Alanen 2005: Savolaxiska släktnamn, individnanm, bynamn och gårdsnamn i ljuset av Johan Habermans jordrevningslängd från 1620-talet. (Summary: Family names, individual names, village names and farm names in the province of Savolax in the light of Johan Haberman’s land survey register from the 1620s). Namn och Bygd. Vol. 93. Uppsala. S. 89–103. – Pohdintaa maantarkastusluettelon viljelysnimien ja sukunimien avulla savolaisten sukunimien, yksilönnimien, kylännimien ja talonnimien keskinäisiä suhteita sekä savolaista nimijärjestelmää.

Timo Alanen 2006: Johan Habermanin maantarkastusluettelon viljelysnimistön piirteitä. Faravid 30. Pohjois-suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja. Oulu : Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. S. 33–47. – Habermanin luettelon viljelysnimissä esiintyviä maastosanoja.

Marraskuussa 2007

Timo Alanen


Lähteet

1 KA, VA 6345b; Timo Alanen 2001: Savon talonnimet 1500- ja 1600-luvulla. Congressus nonus internationalis fenno-ugristarum. Pars IV, s. 56–63. Tartu

2 Timo Niiranen, Veijo Saloheimo ja Matti Turunen 1991: Habermanin maakirja. Snellman-instituutin B-sarja 24. Kuopio, s. 38.

3 Habermanin maakirja, Snellman-instituutin B-sarja, 2. painos, erityisesti s. 89.

4 KA, VA 6799: 33v–.

5 Lyhenteistä, ks. Snellman-instituutin julkaisuja B-sarja 24, s. 22–23.

 

Takaisin sivun alkuun