Oikeinkirjoitus

Eksonyymien oikeinkirjoitusohjeiden historiaa

Ulkomaisia paikannimiä – erityisesti eksonyymejä – koskevat kirjoitusohjeet koostuvat suosituksista, joita kielenhuollosta vastaavat elimet tai asiantuntijat ovat tehneet pitkän ajan kuluessa siitä alkaen, kun suomen kieltä alettiin kehittää 1800-luvulla sellaiseksi, että sitä voi käyttää kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla.

Kokoavasti ulkomaisten paikannimien oikeinkirjoituksen kehitystä suomen kielessä ovat käsitelleet Nissilä (1969a) ja Paikkala (2004).

Seuraavassa luetellaan aihealoittain eri aikoina annetut keskeiset suomenkielisiä eksonyymejä koskevat suositukset lukuun ottamatta tämän julkaisun kannalta tarpeettomia transkriptio-, ääntämis- ja taivutusohjeita.

Nimien ja kielenainesten kursivointi sitaateissa on yhdenmukaistettu.

Eksonyymien käyttö yleensä

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlakokous 1.7.1881

”– – olisi suotava saada noudatettavaksi ensiksikin sitä yleistä sääntöä, että maiden ja valtakuntain sekä tutumpain kaupunkien – ja ehkä joskus muidenkin paikkain – nimet kirjoitetaan suomenkielen tapaisiksi muutettuina, aivan niinkuin muutkin kansat semmoisia ovat muodostelleet, mutta ylimalkaan maakuntain, kaupunkien, linnain, järvien, jokien, vuorten y.m. pienempäin paikkain nimet pysytetään nominatiivissa muuttamattomina ja taivutettaessa päätteen edelle pannaan, jos tarve vaatii, sidevokaaliksi tavallisesti i tahi joskus muukin sopiva vokaali, tietysti muun puolesta seuraten suomenkielen taivutuksen ja oikeinkirjoituksen sääntöjä.” (Kieliopillisen Osaston keskustelut 1882, s. 184.)

Eksonyymien ja kotimaisten paikannimien oikeinkirjoituksen yhdenmukaisuus

Suomen akatemian kielilautakunta 21.2.1966

”Keskusteltiin ulkomaan paikannimien yhteen ja erilleen kirjoittamisesta pohjana Sanakirjasäätiön nimistöjaoksen, toimistonjohtajan [Matti Sadeniemi] ja maisteri [Kerkko] Hakulisen ehdotukset (liitteinä). Asia jäi pöydälle.”

Sanakirjasäätiön nimistöjaoksen ehdotus (31.8.1965):

”Vierasperäisiin paikannimiin olisi periaatteessa sovellettava samoja oikeinkirjoitussääntöjä kuin suomalaisiin nimiin, koska tyypit ovat samoja kuin kotoisissa nimissä eikä painotuskaan yleensä ole erilainen kuin vastaavissa suomalaisissa tyypeissä. Siirtymävaiheessa olisi tyydyttävä antamaan vain suositus yleisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesta kirjoitusasusta. Virheellisinä ei aluksi olisi pidettävä aikaisempiakaan kirjoitustapoja.”

Sadeniemen ehdotus:

”Ulkomaan paikannimissä on sanaliitoksi käsittäminen paljon yleisempää kuin omissa nimissämme. – – Sanakirjasäätiön nimistöjaos on Kielitoimiston pyynnöstä käsitellyt tätä kysymystä ja antanut ehdotuksen, joka toteutettuna suurimmaksi osaksi poistaisi epämukavuuden.”

”Se, että ulkomaan paikannimet vähemmän kuin kotimaiset tuntuvat tiiviiltä yhdyssanoilta, johtunee paristakin seikasta. Ensiksikin ulkomaan nimet ovat enemmän kuin kotimaiset kirjoitetun kielen nimiä, ne eivät ole siinä määrin kuin omat paikannimet alttiina jokapäiväisen puheessakäytön tiivistävälle vaikutukselle, joka aiheuttaa jopa nimenä käytetyn yhdyssanan tuntemattomaksi kulumista. – –. Tähän liittyy usein vielä ruotsin (saksan, englannin) kielen esikuvan vaikutus – –. Olisi tietysti toivottavaa, että Suomen ja ulkomaan paikannimien oikeinkirjoitus saataisiin mahdollisuutta myöten samoille linjoille. Toisaalta taas vakiintuneen oikeinkirjoituksen järkyttäminen vaikkapa johdonmukaisuuden hyväksi on epäilyttävää.” (Ks. myös Sadeniemi 1967, 1968.)

Hakulisen ehdotus (8 s.) ryhmitteli ulkomaiden paikannimet alatyypeiksi niihin, joista on vakiintunut suomenkielinen kirjoitusasu, ja niihin, joista ei sellaista ole.

Seuraavan kerran asiaan palattiin 18.4.1966, kun käsiteltiin nimenosien yhteen ja erilleen kirjoittamista.

Nissilä 1969a

”Paikannimistömme valtaosan muodostavat – – yhteen kirjoitettavat nimet, joiden määriteosa on nominatiivi (Aittasaari, Isomäki, Matalatsalmet) tai genetiivi (Suomenlahti, Savolaisienaho). Ulkomaiden vastaavantyyppiset paikannimet on taas käsitetty suurelta osalta sanaliitoiksi (Iso kanjoni, Kuollut meri, Biskajan lahti). Tämä johtunee siitä, että tällaiset nimet ovat ensisijaisesti kirjoitetun kielen nimiä. Ne eivät ole olleet alttiita siinä määrin kuin omat paikannimemme jokapäiväisen kielenkäytön tiivistävälle vaikutukselle, mikä on voinut joissakin tapauksissa kuluttaa yhdysnimen tuntemattomaksi ja siis yksijäsenisen paikannimen kaltaiseksi – –.”

Närhi 1976

”Paikannimien oikeinkirjoituksen pääperiaatteita on se, että pyritään noudattamaan samoja sääntöjä, ovatpa sitten kyseessä koti- tai ulkomaiset paikannimet.” (Vrt. Nahkola 1987.)

Yhteen kirjoittaminen

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 12.12.1928

”Maantieteelliseen nimeen kuuluu genetiivissä oleva erisnimi ynnä yleisnimi. Että tässä tapauksessa nimi on käsitettävä milloin yhdyssanaksi milloin sanaliitoksi, selviää seuraavista esimerkeistä. (Yhdysviivaa ei tule käyttää.) Suomenlahti, Pohjanlahti, – – Ahvenanmaa, – – Merenkurkku, – – Egean meri, Trondhjemin vuono, Karjalan kannas, – – Kronstadtin lahti, – – Valamon saari, Brittein saaret, Taalain joki.”

”Erilleen kirjoittaminen on tietenkin ainoa mahdollinen, milloin yleisnimi ei eroittamattomasti kuulu maantieteelliseen nimeen. Esim. Inarin järvi, Imatran koski, Aavasaksan vuori.”

”Suomenkielisen maantieteellisen nimen alkuosa on nominatiivissa ja jälkiosa yleisnimi. Nimi on tällöin yhdyssana, kirjoitettava ilman yhdysviivaa. Esim. Välimeri, Tenojoki, – – Äänisjärvi, Länsivuono – –. Milloin viimeisten luontoisissa tapauksissa (edellisenä osana on adjektiivi) yhdysosat eivät ole kiinteästi toisiinsa sulaneet, on usein syytä käsittää nimi liittosanaksi, esim. Iso valtameri, Tyyni meri, Musta meri, Pohjoinen jäämeri.”

”[Suomenkielinen yleisnimi] kuuluu eroittamattomana osana [vieraaseen] maantieteelliseen nimeen. Ehdotetaan yhdysviivatonta yhteenkirjoittamista. Esim. Ångermanjoki, Klarjoki, Götajoki, Bermudassaaret, Paatsjoki.”

(Martti Airilan alustuksen pohjalta.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 3.6.1932

”Puheenjohtaja luki laatimansa luonnoksen lausunnoksi Ulkoministeriön Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle tiedoksi antamasta aloitteesta, joka koski suomen kielessä käytettävien vierasperäisten paikannimien kirjoitusasua normaalistamaan tarkoitetun virallisen ohjeluettelon aikaansaamista. Valiokunta hyväksyi luonnoksen pääasiallisesti sellaisenaan.”

Valiokunnan hyväksymä nimiluettelo julkaistiin vuonna 1933 nimellä Kokoelma ulkomaiden paikannimiä. Siinä on kirjoitettu yhteen mm. Indokiina, Kotšinkiina ja Iso-Britannia mutta erikseen Uusi Guinea, Uusi Seelanti ja Kanarian saaret.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta 10.12.1945

”Prof. [Aarni] Penttilä esitteli alustustaan sanojen yhteen ja erilleen kirjoittamiseksi – –.”

”Lukuisat paikannimet, joiden alkuosana on erisnimen genetiivi ja jälkiosana yleisnimi, ovat yhdyssanoja. Esim. Adrianmeri, Beringinsalmi, Hämeenlinna, Kanariansaaret, Olhavanjoki – –.”

Alustus lähetettiin käsiteltäväksi työjaostolle, mutta sitä ei koskaan julkaistu.

Suomen Akatemian kielilautakunta 25.2.1952

Suomen paikannimien oikeinkirjoituksesta (vastaus Paikannimiarkiston tiedusteluun):

”Luontonimet, joiden alkuosa on erisnimen genetiivi, jälkiosana yleisnimi, kirjoitetaan yhteen, esim. Tuohinonkorpi, Karkalinniemi, Kalevankangas, Kaupinoja.”

”Luontonimet, joiden alkuosana on perusmuotoinen substantiivi tai taipumaton adjektiivi, kirjoitetaan yhteen, esim. Peukalokinnas (saari), Korkeakangas.”

(Ks. Suomen Akatemian kielilautakunnan tiedonantoja 1952.)

Mallia alettiin sittemmin soveltaa myös eksonyymien kirjoitusasuihin.

Suomen Akatemian kielilautakunta 10.3.1958

”Prof. [E. A.] Saarimaa esitti Kielenoppaansa uuden painoksen johdosta harkittavaksi eräiden paikannimien kirjoitusasua.”

”Hyväksyttiin suositeltavaksi Gröönlanti, Götajoki, Götanmaa, Iran, Iso-Britannia, Jordania, Maritsa, Niinive, Siion, Somalimaa, Tessalonika, Tyyros, Täysinä, Vähä-Aasia, Ülemistejärvi.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 22.9.1965

”Sanakirjasäätiön nimistöjaos oli Kielitoimiston pyynnöstä antanut ehdotuksensa monityvisten ulkomaan paikannimien yhteen ja erilleen kirjoittamisesta. Lautakunta halusi ennen asiaan ryhtymistä saada siitä myös toimistonjohtajan ehdotuksen.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 7.12.1965

”Keskusteltiin Sanakirjasäätiön nimistöjaoksen ehdotuksesta yhdysperäisten ulkomaan paikannimien yhteen ja erilleen kirjoittamiseksi sekä [Kieli]toimiston johtajan samasta asiasta laatimasta alustuksesta. Lautakunnasta tuntui vaikealta mennä yhteen kirjoittamisessa niin pitkälle kuin nimistöjaos ehdottaa. Asia jätettiin vielä avoimeksi.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 21.2.1966

”Keskusteltiin ulkomaan paikannimien yhteen ja erilleen kirjoittamisesta pohjana Sanakirjasäätiön nimistöjaoksen, [Kielitoimiston] toimistonjohtajan [Matti Sadeniemen] ja maisteri [Kerkko] Hakulisen ehdotukset – –. Asia jäi pöydälle.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Otettiin jälleen käsiteltäväksi ulkomaan yhdysperäisten paikannimien yhteen ja erilleen kirjoittaminen.” Päädyttiin seuraaviin suosituksiin.

”Nimet, joiden määriteosa on genetiiviattribuutti, kirjoitetaan yleensä yhteen, esim. Genevenjärvi, Biskajanlahti, Baffininmaa, Kaspianmeri, Kalifornianniemi, Tanskansaari, Gibraltarinsalmi, Humboldtinvirta, Stavangerinvuono.”

”Yhteen kirjoitetaan yleensä [myös] nimet, joiden alkuosana on adjektiiviattribuutti, esim. – – Isokanjoni, Keltainenmeri, Kuollutmeri, Mustameri, Punainenmeri, Tyynimeri.”

Sadeniemi 1967 ja 1968

”Yhdysmerkitöntä kirjoitustapaa suositellaan appellatiiviloppuisiin yhdysnimiin, kuuluipa appellatiivi nimeen kiinteästi tai ei, siis paitsi tyyppiin Bahamasaaret, Kapkaupunki myös sellaisiin tapauksiin kuin Araljärvi, Atlasvuoristo.

”Nimet, joiden alkuosa on genetiiviattribuutti, kirjoitetaan yleensä yhteen, esim. Genevenjärvi, Biskajanlahti, Baffininmaa, Kaspianmeri, Kalifornianniemi, Tanskansaari, Gibraltarinsalmi, Humboldtinvirta, Stavangerinvuono.”

Ikola 1968, s. 255

”Maantieteelliset nimet, joiden jälkiosa on appellatiivi, kirjoitetaan tavallisesti yhteen ilman yhdysmerkkiä, esim. – – Kapkaupunki, Atlasvuoristo, Biskajanlahti.”

Närhi 1976

”Paikannimet kirjoitetaan – mikäli mahdollista – yhdeksi sanaksi. Esimerkkejä: – – Cookinsalmi, Bengalinlahti, Keltainenmeri (myös taivutusmuodossa osat kirjoitetaan yhteen: Keltaisellemerelle), Riianlahti, Varanginvuono.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 4.2.1980

Punainen meri vai Punainenmeri? Päätettiin suosittaa kirjoitettavaksi entiseen tapaan yhdysniminä nimet Punainenmeri, Keltainenmeri, Keltainenjoki, Sininenluola sekä Kuollutmeri. – – Toimistopäällikkö Eeva Maria Närhi esitti lautakunnalle kirjoitustavan perusteluksi runsaasti Suomen paikannimiä, joiden määriteosa on -nen-loppuinen adjektiivi tai partisiippi.”

Cookinsaaret vai Cooksaaret? – – kysymys ulkomaiden nominatiivi- ja genetiivialkuisista nimistä siirrettiin käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa, johon tuodaan lisäaineistoa sekä Suomen että ulkomaiden nimistöstä.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 18.2.1980

Bismarckin saaret vai Bismarckinsaaret? Keskusteltiin – – siitä, vaikuttaako nimen määrite- tai perusosan monikollisuus nimen yhdyssanaisuuteen. Lautakunta päätti suosittaa, että monikollisen perus- tai määriteosan sisältävät nimet, jotka voidaan katsoa kiteytyneiksi paikannimiksi, kirjoitetaan kotimaisten mallien mukaisesti yhteen, esim. Grampianvuoret, Bismarckinsaaret, Victorianputoukset, Friiseinsaaret.

Ohje merkitsi muutosta entiseen, vrt. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 3.6.1932: Kanarian saaret. Oli siis osattava ratkaista, mikä nimi voidaan katsoa kiteytyneeksi paikannimeksi. Jos kyseessä on väljempi, tilapäisluonteinen ilmaus, osat kirjoitettaisiin erikseen.

Närhi 1994

”Oikeinkirjoituksen pääsääntö on: paikannimen osat kirjoitetaan yhdeksi sanaksi, ellei mikään vaadi kirjoittamaan osia erilleen tai käyttämään osien välillä yhdysmerkkiä. Tämä pätee myös ulkomaisiin nimiin.”

Yhdysmerkin käyttö

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitieteellinen valiokunta 12.12.1928

”Maantieteellisen nimen jälkiosa on erisnimi. Tällöin on käytettävä yhdysviivaa tai sulautumisen ollessa täydellinen voidaan vallitsevan tavan mukaan kirjoittaa yhdysviivaton yhdyssana. Esim. Keski-Ruotsi, Etelä-Amerikka, Itä-Eurooppa, Kauko-Karjala, Vähä-Venäjä – –.”

(Martti Airilan ehdotuksen pohjalta. Ehdotus on julkaistu: Airila 1929.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 24.3.1932

Käsiteltiin opetus- ja ulkoasiainministeriön pyynnöstä ulkomaisten maantieteellisten nimien suomenkielisiä asuja tekeillä olevaa virallista maiden ja kaupunkien nimien luetteloa varten.

Valiokunta ehdotti mm. kirjoitusasuja Iso-Britannia mutta Uusi Seelanti.

Suomen Akatemian kielilautakunta 25.2.1952

Keskusteltiin kotimaisten yhdysperäisten paikannimien oikeinkirjoituksesta.

”Yhdysperäiset talonnimet, joiden alkuosa on adjektiivi tai perusmuotoinen substantiivi, kirjoitetaan yhdysviivallisina, milloin jälkiosa on erisnimi: Pikku-Huha, Iso-Mällinen, Ala-Anttila, Kirkko-Pekkala, Ranta-Ervasti – –.

”Jos – – erisnimen tuntu jälkiosassa on selvä, käytetään yhdysmerkkiä, esim. Emä-Hakula, Akka-Martti.”

”Sen sijaan: Ylätalo, Metsäkylä.”

(Ks. Suomen Akatemian kielilautakunnan tiedonantoja 1952.)

Suomen Akatemian kielilautakunta 14.9.1953

”Keskusteltiin prof. Ikolan kirjoituksesta ’Yhdysmerkkiä koskevista uudistuksista’. – – Lausuttiin se käsitys, että kirjoitustapa La Plata- joki olisi johdonmukaisempi kuin nykyään suositeltu La Plata ‑joki, mutta ei kuitenkaan katsottu olevan syytä ruveta muuttamaan käytäntöä.” (Ks. Ikola 1953.)

Suomen Akatemian kielilautakunta 10.3.1958

Hyväksyttiin suositeltavaksi prof. Saarimaan esityksestä hänen Kielenoppaansa uuteen painokseen vedoten mm. Iso-Britannia ja Vähä-Aasia.

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Erisnimiloppuiset yhdysnimet kirjoitetaan kuten ennenkin yhdysmerkillisinä: Etelä-Amerikka, Iso-Belt.

”Yhteen kirjoitetaan yleensä nimet, joiden alkuosana on adjektiiviattribuutti, esim. Iso-Belt, Pienet-Antillit, Uusi-Seelanti; Vähä-Aasia; Isokanjoni, Keltainenmeri, Kuollutmeri, Mustameri, Punainenmeri, Tyynimeri.”

(Näin myös Sadeniemi 1967.)

Närhi 1976

”Jos perusosana on yhdistämätön erisnimi (ei siis yhdyssana), määriteosa liitetään siihen aina yhdysmerkin avulla. Esimerkkejä: – – Iso-Britannia (samoin taivutettaessa Isossa-Britanniassa), Pienet-Antillit (Pienillä-Antilleilla), Uusi-Guinea, Vähä-Aasia, Itä-Etiopia.”

”Myös taipumaton määriteosa liitetään perusosana olevaan yhdysnimeen yhdysmerkillä. Tällaisina taipumattomina määritteinä esiintyy substantiiveja ja erilaisia etuliitteitä (Ala-, Ali-, Ylä-, Yli-, Etu-, Taka-, Keski-, Väli- ym.). Esimerkkejä: – – Ala-Itävalta, Itä-Götanmaa.”

”Yhdysmerkki kuuluu myös rinnasteisten proprien muodostamiin yhdysnimiin: Ruotsi-Suomi, Itävalta-Unkari, samoin vieraisiin nimiin, joissa selittävä perusosa liittyy sanaliittoon, esim. Bahr al Ghazal ‑joki, Kuria Muria ‑saaret, Saint Lawrence ‑joki.”

Erilleen kirjoittaminen

a) Jälkiosana erisnimi tai yhdyssana

Suomen Akatemian kielilautakunta 25.2.1952

”Luontonimet, joiden alkuosana on taipuva adjektiivi, kirjoitetaan erikseen, milloin jälkiosana on (vars. yhdysperäinen) erisnimi, esim. Iso Nuoluanjärvi, Iso Peräinen, Vähä Vohli, Kuiva Raaseli.”

”Sen sijaan: Isomäki, Mustalahti.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Erilleen kirjoitetaan – – nimet, – – joissa [alkuosa on genetiiviattribuutti ja] jälkiosa on erisnimi tai yhdyssana, esim. Espanjan Guinea, Ranskan Somalimaa, Transsilvanian Alpit, Atlantin valtameri, Etelä-Afrikan tasavalta, Somalin niemimaa.”

Sadeniemi 1967 ja 1968

”Erilleen kirjoitetaan – – nimet, joiden [alkuosa on adjektiiviattribuutti ja] jälkiosa on yhdyssana, esim. Uusi Etelä-Wales, Iso Karhujärvi, Eteläinen jäämeri, Iso valtameri – –.”

Nissilä 1965, s. 106

Kotimaisen paikannimen osat kirjoitetaan erilleen, kun jälkiosana on ”la-johtiminen (tavallisesti) talonnimi”, alkuosana genetiivinen asumuksennimi, henkilönnimi tai luontonimi: Mattilan Pekkola, Paavon Juhola, Saaren Moilala.

Närhi 1976

”Jos nimen perusosana on yhdyssana, joko erisnimi tai yleisnimi, ja määriteosana perusosan mukaisesti taipuva adjektiivi tai erisnimen genetiivi, niin määriteosa ja perusosa kirjoitetaan erilleen. Esimerkkejä: Iso Suolajärvi, Pienet Sundasaaret, Pieni Karhujärvi, Uusi Etelä-Wales, Eteläinen jäämeri, Pyreneiden niemimaa, Kuolan niemimaa, Nubian autiomaa, Atlantin valtameri.”

”Jos määriteosana on yhdysmerkillinen erisnimi – –, niin perusosa kirjoitetaan erilleen. Esim. – – Etelä-Kiinan meri, Uuden-Siperian saaret.”

b) Alkuosana yhdysmerkillinen nimi tai sanaliitto, jälkiosana paikan lajia ilmaiseva sana

Suomen Akatemian kielilautakunta 12.9.1960

Kadunnimiä koskeva ohje:

Erikseen kirjoitetaan nimet, ”joissa genetiivimääräyksenä oleva erisnimi on sanaliitto: Aleksis Kiven katu, Ison-Antin tie, Ensi-Kodin tie”.

Närhi 1976

”Jos määritteenä on etu- ja sukunimen muodostama tai muu vastaavanlainen sanaliitto, niin perusosa kirjoitetaan erilleen. Esimerkkejä: – – Prinssi Edwardin saari, Kuningatar Charlotten saaret, Karl Marxin aukio, Keisari Frans Joosefin vuono, La Perousen salmi, Kap Verden saaret.”

c) Alkuosana pitkä adjektiivi

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Erilleen kirjoitetaan – – nimet, joiden alkuosa on pitkä ja jotka ääntyvätkin yleensä kaksihuippuisina, esim. Brittiläinen Columbia, Dinaariset Alpit.”

(Näin myös Sadeniemi 1967 ja 1968.)

Suomen Akatemian kielilautakunta 7.5.1973

”Keskusteltiin eräistä ulkomaiden paikannimistä. Päätettiin kirjoittaa Terran luettelon tapaan – – Pontiset saaret.”

Närhi 1994

”– – jos erisnimeen liitettävä, taipuva adjektiivialku on pitkä, jätetään yhdysmerkki yleisesti pois. Tämä poikkeus on käytännössä harvinainen. Esimerkeiksi tästä tyypistä sopivat sellaiset nimet kuin Latinalainen Amerikka, Eteläiset Sporadit.”

d) Alkuosa monikollinen tai heittomerkillinen

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Erilleen kirjoitetaan – – nimet, – – joissa attribuutti on monikollinen tai kirjoitetaan heittomerkillisenä: Malaijien saaristo, Kirgiisien aro, Bouvet’n saari – –.”

(Näin myös Sadeniemi 1967 ja 1968.)

e) Kiteytymättömät nimet

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 12.12.1928

Martti Airilan alustus:

”Maantieteelliseen nimeen kuuluu genetiivissä oleva erisnimi ynnä yleisnimi. Että tässä tapauksessa nimi on käsitettävä milloin yhdyssanaksi milloin sanaliitoksi, selviää seuraavista esimerkeistä. – – Suomenlahti, Pohjanlahti, – – Merenkurkku – –; Egean meri. Trondhjemin vuono. Karjalan kannas, – – Kronstadtin lahti, – – Brittein saaret, Taalain joki.”

”[Kun alkuosa on adjektiivi ja jälkiosa yleisnimi ja] yhdysosat eivät ole kiinteästi toisiinsa sulaneet, on usein syytä käsittää nimi liittosanaksi, esim. Iso valtameri, Tyyni meri, Musta meri, Pohjoinen jäämeri.”

”Keskustelussa kannatettiin yksimielisesti alustajan ehdotuksen [näitä] kohtia – –.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta 10.12.1945

Aarni Penttilän alustus:

”Lukuisat paikannimet, joiden alkuosana on genetiivi ja jälkiosana jokin yleisnimi, ovat yhdyssanoja. Esim. Adrianmeri, Beringinsalmi, Hämeenlinna, Kanariansaaret – –.”

”Vrt. näihin sellaisten paikkojen nimityksiä, jotka eivät kokonaisuutena ole erisnimiä, vaan joissa jälkiosa selittää alkuosan nimeämää paikkaa taikka joissa alkuosa mainitsee sen paikan, johon jälkiosan ilmoittama maantieteellinen yksilö on jossakin tietyssä suhteessa, esim. Akaan pitäjä, Heinolan kaupunki, Hämeen linna, Saimaan kanava, Turun linna, Vaasan lääni.”

”Jälkimmäisessä tapauksessa ei ole kysymys yhdyssanasta."

Asian tarkempi käsittely päätettiin siirtää työjaostolle.

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Erilleen kirjoitetaan – – eräät – myös yleensä kaksihuippuisina [paino molemmilla osilla] äännetyt – harkinnaisnimet, jotka eivät ole tiivistyneet varsinaisten nimien tasolle, esim. Nuubian aavikko, Donetsin allas, Perun hauta, Masurian järvet, Wegenerin jäätikkö, Englannin kanaali, Panaman kannas, Suezin kanava, Rockallin kynnys, Joergin laakio, Macclesfieldin matalikko, Pommerin mutka, Dartmoorin nummi, Penckin painanne, Hooverin pato, Muurmannin rannikko, Salomonin saaret t. saaristo, Guinean selänne, Angolan syvänne, Mackenzien vuoret t. vuoristo, Baijerin ylänkö.”

Närhi 1994

”Lisäksi on vielä sopimuksenluonteinen, jokseenkin vakiintunut käytäntö, jonka mukaan enimmälti vain ulkomaisia erityiskohteita kuvaavat maantieteelliset termit, kuten aavikko, allas, jäätikkö, laatta, laakio, syvänkö, tasanko ja muut vastaavat, kirjoitetaan erilleen nimen alkuosasta: Kalaharin aavikko, Euraasian laatta, Mantšurian tasanko.”

f) Jälkiosana artefaktin nimitys

Närhi 1976

”Erilleen paikkaa ilmaisevasta genetiivimääritteestään on totuttu kirjoittamaan eräät sanat, jotka tarkoittavat ihmistyön tuloksena syntynyttä paikkaa, ns. artefaktia. Esimerkkejä – –: Saimaan kanava, Bon[n]evillen pato, Muurmannin rata – –.”

Närhi 1994

”Erilleen nimen alkuosasta on ruvettu kirjoittamaan myös sellaiset termit, jotka tarkoittavat ihmiskätten työnä syntyneitä kohteita, siis sellaiset sanat kuin kanava, muuri, rata, satama, tunneli. Esimerkkejä näistä ovat nimet Kielin kanava, Berliinin muuri, Vancouverin satama. Tämä ’sopimus’ näyttää käytännössä toimivan aika hyvin, vaikka sitä ei voi pitää kovin johdonmukaisena perinteisen paikannimi- tai vakiintuneen kaavanimikäytännön näkökulmasta.”

Iso vai pieni alkukirjain?

Suomen Akatemian kielilautakunta 20.5.1968

”Appellatiivialkuinen aluetta tarkoittava yhdysnimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, jos sen tarkoittama alue on toinen kuin se, jota sen perusosa tarkoittaa, olipa alue tarkkarajainen tai ei, varsinkin jos sana on maantieteen tai historian termi (esim. Etelä-Suomi, Keski-Eurooppa, Ala-Satakunta, Sydän-Häme, Järvi-Suomi, Manner-Eurooppa, Muinais-Karjala, Suur-Ruovesi).”

”Sen sijaan kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella sellaiset pelkästään luonnehtivat ilmaukset kuin natsi-Saksa, tsaari-Venäjä (tarkoitetaan hallitusmuotoa, ei aluetta) ja loma-, matkailu-Suomi (= Suomi lomanvieton kannalta tai matkailumaana).”

(Myös Sadeniemi 1969.)

Närhi 1976

”Aina ei ole helppo tietää, onko kyseessä paikannimi, propri, vai appellatiiviseksi katsottava paikan ilmaus. – – Erisnimen luonteisiksi, siis isolla alkukirjaimella kirjoitettaviksi, on nykyisin katsottava esim. Kaukoitä ja Lähi-itä, samoin Peräpohjola – –. Pohjoiskalotti ja Kalottialue ovat viime aikoina kiteytyneet tarkoittamaan jokseenkin määräistä aluetta – –. Paikannimenä ei voi pitää sanaa arabimaailma, vaikka meillä on propriset sanaliitot Uusi maailma (Amerikka) ja Vanha maailma (Eurooppa, Aasia ja Afrikka).”

Perusosan lisääminen

Suomen Akatemian kielilautakunta 25.2.1952

Vastaus Paikannimiarkiston tiedusteluun kotimaisten yhdysperäisten paikannimien oikeinkirjoituksesta.

”Luontonimet, joiden alkuosa on erisnimen genetiivi, jälkiosana yleisnimi, kirjoitetaan yhteen, esim. Tuohinonkorpi, Karkalinniemi, Kalevankangas, Kaupinoja. – Tällöin sopii varoa nimeen varsinaisesti kuulumattoman lisän tarpeetonta liittämistä nimeen, siis esim. Harakka eikä Harakan saari tai Harakansaari.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 18.4.1966

”Yhdysmerkitöntä kirjoitustapaa suositellaan, paitsi sellaisissa tapauksissa kuin Bahamasaaret, myös sellaisissa kuin Araljärvi, Atlasvuoristo, joissa appellatiiviosa ei kuulu nimeen kiinteästi. Näitä pitempiä nimenmuotoja ei ole käytettävä tarpeettomasti.”

Närhi 1976

”Erityisesti ulkomaisista sovinnaisnimistä on syytä muistaa, että paikan lajia ilmaisevaa perusosaa on niihin tarpeetonta lisätä suomen kielessä, jos nimeen ei sen kotimaassa sellaista osaa kuulu. Riittää siis pelkkä Balaton, Rein, Kaukasus, Atlas. Jos paikan laji selvyyden vuoksi on mainittava, perusosa liitetään nykyisten sääntöjen mukaan varsinaiseen nimeen ilman yhdysmerkkiä: Balatonjärvi, Thamesjoki, Awashjoki (siis ei ’Awash-joki’)."

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 2.6.1980

”Jos ulkomaiseen nimeen ei kuulu paikan lajia ilmaisevaa perusosaa, sitä ei suomessakaan ole syytä lisätä, esim. Thames, Mälaren, Njassa, Tatra.”

Närhi 1994

”[Paikan lajia ilmaisevaa perusosaa] ei – – pyritä lisäämään nimeen, jos nimeen ei kuulu lajisanaa kyseisessä maassa: Thames on joen nimi sellaisenaan, samoin Po. Jos jossain yhteydessä lajisana tuntuu olevan välttämätön, se on nykyään tapana kirjoittaa erisnimiosan kanssa yhteen, ilman yhdysmerkkiä. Tavoitteena on oikeinkirjoitussääntöjen vähentäminen ja yksinkertainen soveltaminen. Siis Baikal tai Baikaljärvi, Amazonas tai Amazon(as)joki.”

Trans- ja Kap-alkuiset nimet

Suomen Akatemian kielilautakunta 1.6.1964

”Maisteri Kerkko Hakulinen oli Otavan Ison Tietosanakirjan puolesta tiedustellut eräitä maantieteen termejä – –.” Päädyttiin seuraaviin suosituksiin.

Jonkin takaista aluetta merkitsevät nimet. Esim. ”Transkarpatia, Transbaikalia, Transkaukasia, Transsilvania, Transjordania Transkei – –. Jos päänimi on suomalainen: Äänisentaus.”

Jonkin alueen halki johtavien liikenneväylien nimet. Esim. ”Aasian, Australian, Afrikan, Saharan, Andien poikkirata”.

Jonkin paikan takaisten liikenneväylien nimet. Esim. ”Aralin takainen, Kaspian meren takainen rata”.

Kap-termiä voi hyvin käyttää nimissä, jotka ovat tässä (ruotsin mukaisessa) asussa meillä vakiintuneet: Kap Verde, Kap Horn, Kap Tšeljuskin, Kapmaa. Muutoin käytetään maankielistä asua: Cape Kennedy.”

Alkuosan sijamuoto

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 4.2.1980

”Keskusteltiin ulkomaiden paikannimien kirjoitus- ja taivutusmuodoista päätoimittaja Jouko Vesikansan alustuksen – – ja toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin esittelyn perusteella.”

”Alustuksen – – kysymys ulkomaiden nominatiivi- ja genetiivialkuisista nimistä siirrettiin käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa, johon tuodaan lisäaineistoa sekä Suomen että ulkomaiden nimistöstä.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 18.2.1980

Keskusteltiin toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin ja fil. maist. Jouko Vesikansan alustusten sekä fil. lis. Kerkko Hakulisen kommentin pohjalta ulkomaisten paikannimien määriteosan sijan määräytymisestä.

”Lautakunta päätti antaa seuraavan alustavan suosituksen: Ulkomaisten paikannimien määriteosa on nominatiivissa, ellei jokin seikka erityisesti vaadi genetiiviä. Genetiivissä määriteosa on, jos se on 1) helppotunnisteinen henkilönnimi tai 2) helppotunnisteinen lähiseudun paikannimi.”

(Ks. myös Vesikansa 1980, s. 13.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 2.6.1980

”Tarkasteltiin ulkomaisten paikannimien määriteosan sijamuotoa – –. Lautakunta kannatti 18.2.1980 pidetyssä kokouksessa hyväksyttyä suositusta – –. Suositusta verrattiin lis. Kerkko Hakulisen ja maist. Kai Enkaman esittämään ja tietokirjatoimittajien nykyään yleisesti käyttämään periaatteeseen: Ulkomaisen paikannimen yksiosainen määriteosa on nominatiivissa, jos perusosana on ‑joki, ‑järvi, ‑sola, ‑vuori, ‑vuoret tai ‑saaret, ja genetiivissä, jos perusosana on ‑laakso, ‑lahti, ‑meri, ‑niemi, ‑saari, ‑salmi, ‑-virta tai ‑vuono.”

”Todettiin, että näiden kahden periaatteen mukaan normaalistettuun nimistöön jää suhteellisen vähän eroja. Päätettiin, että suositusten eri tulokseen vievät nimet käsitellään vielä yhtenäisenä luettelona kokouksessa, johon kutsutaan myös maantieteilijäin edustaja.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 24.11.1980

”Keskusteltiin toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin alustuksen pohjalta ulkomaisten paikannimien määriteosan sijasta. Alustaja esitti luettelon nimistä, joissa lautakunnan aiemman suosituksen (annettu kokouksessa 18.2.80) ja eräiden maantieteilijäin antaman suosituksen noudattaminen johtavat eri tulokseen – –, esim. kielilautakunnan suosituksen mukaan Albertinjärvi, maantieteilijäin suosituksen mukaan Albertjärvi, toisaalta Sundasalmi (kielilautakunta) ja Sundansalmi (maantieteilijät). Lautakunta totesi, ettei esitys antanut aihetta muuttaa 18.2.80 annettua suositusta, ja päätti, että pöytäkirjaan liitetään alustajan kokoamat ulkomaisten paikannimien käyttöä koskevat pääperiaatteet, joista aiemmissa kokouksissa (4.2., 18.2. ja 2.6.) oli keskusteltu – –.”

Kooste edellä mainituista pääperiaatteista: ”Jos ulkomaiseen nimeen ei kuulu paikan lajia ilmaisevaa perusosaa, sitä ei suomessakaan syyttä lisätä. Siis suositaan tyyppiä Thames, Amazon; Balhaš, Mälaren, Njassa; Kuola, Florida, Jukatan, Malak(k)a; Azorit, Bermuda; Andit, Tatra. Jos perusosa on jossain yhteydessä välttämätön, määriteosa liitetään siihen samoin kuin vastaavissa omissa paikannimissä: Thamesjoki, Balhašjärvi, Kuolan niemimaa, Bermudasaaret.”

”Kaikkia sellaisiakaan ulkomaisia nimiä, joihin kuluu paikan lajia ilmaiseva perusosa, ei ole tarpeen pyrkiä suomentamaan, vaan niitä voidaan käyttää sitaattilainoina, esim. Erzgebirge, Osumi-Kaikyo, Rio Magdalena.”

”Jos ulkomaisella nimellä on suomalaistettu asu, sen oikeinkirjoituksessa (osien yhteen ja erilleen kirjoittamisessa) noudatetaan, mikäli mahdollista, samoja sääntöjä kuin omien nimien kirjoittamisessa.”

”Vakiintuneet, ts. yleisesti tunnetut nimet säilytetään ennallaan, sovelletaanpa vähemmän tunnettuihin ja uusiin nimiin mitä normaalistamisperiaatetta tahansa.”

”Samaan nimisikermän kuuluvissa samamääritteisissä nimissä pyritään käyttämään samaa määritteen sijaa: Sulumeri, Sulusaaret (ei Sulunmeri, Sulusaaret), Sundameri, Sundasaaret, Sundasalmi (ei Sundanmeri, Sundasaaret, Sundansalmi).”

”Ulkomaisen paikannimen yksiosainen määriteosa on nominatiivissa, ellei jokin seikka erityisesti vaadi genetiiviä. Genetiivissä määriteosa on, jos sen on 1) helppotunnisteinen henkilönnimi tai 2) helppotunnisteinen lähiseudun paikannimi. – Kaksiosainen määriteosa on yleensä genetiivissä.”

”Vakiintuneita luontonimiä ei ole syytä vaihtaa uusiin nykyisten hallitsijoiden/johtajien kunniaksi annettuihin nimiin, ennen kuin kyseisen luontonimen pysyvyys on osoittautunut varmaksi.” Esimerkkejä turhista muutoksista: ”Edwardinjärvi > Amininjärvi, Albertinjärvi > Mobutujärvi. Toisentasoinen muutos: Rudolfinjärvi > Turkanajärvi (järven ympäristössä asuneen heimon mukaan).”

(Keskustelua eksonyymien nominatiivi- vai genetiivialkuisuudesta: Närhi 1983a, Enkama 1983, Närhi 1983b ja 1984.)

Nimien suomalaistaminen ja nimiluettelot

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 21.11.1928

Käsiteltiin Otavan tietosanakirjatoimituksen kyselyä maantieteellisten nimien oikeinkirjoituksesta ja annettiin se lehtori Saarimaan valmisteltavaksi seuraavin evästyksin:

”– – enemmistö vieraiden paikkakuntien maantieteellisistä nimistä on käsitettävä sitaattilainoiksi, joissa ei voida ottaa sanottavasti huomioon asianomaisen alkukielen ääntämystä, mutta että tavallisimmat, s.o. Suomessa useimmin käytäntöön tulevat nimet olisivat verrattavissa oikeinkirjoitukselliselta kannalta appellatiivisiin ’yleislainoihin’, joissa ortografian määrää vakiintunut ääntämys; viimeksi mainitunlaisia arveltiin kertyvän suunnilleen 50–75 kpl.”

”Venäläisten nimien transkriptio on oleva kirjain-, ei äännetranskriptiota.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 12.12.1928

Jatkettiin keskustelua maantieteellisten nimien oikeinkirjoituksesta Otavan tietosanakirjatoimituksen lähettämän kyselyn johdosta (puheenjohtajana E. A. Tunkelo). Keskustelun alusti Saarimaa, joka luonnosteli periaatteellisen ohjeiston jakamalla nimet vakiintuneisiin yleislainoihin ja erikois- eli sitaattilainoihin. Ongelmaksi hän mainitsi vokaalin ja konsonantin keston. Saarimaan mukaan nimien kirjoitusasua ei voida ratkaista tietyn lainanantajakielen äänneasun perusteella, ”mutta se kirjoitusasu, jossa nimi on totuttu näkemään muissa kielissä, vaikuttaa, että suomalaisenkin silmä mielellään näkee nimen suomenkielisessä tekstissä käytettynä poikkeavan niin vähän kuin suinkin sen originaalin, tai vastaavasti niin sanoaksemme sen kansainvälisestä asusta. Sen vuoksi olisi ehkä soveliainta ja käytännöllisintä hyväksyä sellainen yleisperiaate, että kysymyksessä olevien nimien kirjoittamisessa mikäli mahdollista noudatettaisiin niin sanoaksemme jonkinlaista lyhyysperiaatetta”.

Saarimaa hahmotteli ulkomaisten paikannimien oikeinkirjoitusperiaatteita nimiesimerkein, joiden hän halusi vakiintuvan. Ehdotus oli kokonaisuudessaan seuraava:

”1. Yleislainan-luonteisia nimiä, joiden sekä äänne- että kirjoitusasu on selvästi suomalaistettu: Eurooppa, Amerikka, Afrikka, Intia, Lyypekki, Riika, Kreetta, Ateena, Kaukaasia; sellaiset i-loppuiset saksalaisen kielialueen nimet kuin Preussi, Pommeri, Saksi, Böömi, Määri, Tyroli (mutta harvinaisemmat samantapaiset sitaattien tavoin: Lothringen, Kärnten, Thüringen); lanti-loppuiset yleisesti tunnetut nimet (lähinnä ruotsalaiset): Öölanti, Norlanti, Vermlanti, Jyllanti, Uusi Seelanti (mutta Halland, Uppland, Sjaelland, Laaland, Shetland, New Foundland); muita suomen mukaisesti i:hin loppuvia nimiä: Japani, Portugali, Korintti, Konstantinopoli, Iso-Beltti, Vähä-Syrtti, Kanaali, Urali, Pariisi, Berliini, Kanaani (mutta i:ttöminä esim. Balkan, Gibraltar, Krim, Suets, Elsass, Rein, Veiksel, Mälar-järvi).”

”2. Nimiä, joiden suomenmukaisen asuun ensi kädessä vaikuttaa pääpainollisen tavun pitkän vokaalin merkitseminen kahdella kirjaimella: Lyydia, Meedia, Traakia, Joonian meri, Šleesia, Syyria, Jaava, Juuliset alpit (mutta: Tibet, Peking).”

”3. Muutamia nimiä, joissa sivupainollisen (harvemmin jonkin muun) tavun vokaali merkitään pitkäksi: Palestiina, Argentiina, Austraalia, Pyreneet. Huomattakoon erikseen sellaiset monikolliset nimet kuin Apenniinit, Baleaarit, Filippiinit, Karoliinit (mutta: Karpatit, Sudetit, Vogesit, joissa on lyhyt vokaali painottomassa tavussa).”

”4. Nimiä, joissa vieras konsonanttimerkki on korvattu suomalaisella: Kanada, Korsika, Jamaika, Venetsuela, Suets, Galitsia, Hertsegovina, Venetsia, Amatson-virta.”

”5. Joukko nimiä, joissa vokaali osaksi vastoin nykyään vallitsevaa ääntämistä, merkitään lyhyeksi: Arkipelagi, Kykladit, Thessalia, Bengalin lahti, Mesopotamia, Albania, Rumania, Bulgaria, Dinaran alpit, Dalmatia, Kroatia, Skandinavia, Armenia, Thyrrenin meri, Polynesia, Sambesi, Kastilia, Sardinia, Bolivia, Mongolia, Aragonia, Makedonia, Katalonia, Boiotia, Andalusia, Syrakusa.”

”6. Sitaattinimiä, joita ei ole syytä suomalaistaa: Vänern (ei: Venneri!), Vättern, Ångermanjoki (ei: Ongermanjoki), Göteborg, Nizza.

Keskustelun jälkeen, jossa ”alustajan mielipiteitä enimmäkseen kannatettiin”, Airila ja Cannelin saivat tehtäväkseen laatia ”vast’edes ilmestyvään ’vierasperäiset sanat’-nimisen ohjeluettelonsa uuteen painokseen lisäyksen, joka sisältäisi tavallisimpien maantieteellisten nimien (myös historiassa esiintyvien) luettelon, minkä luettelon valiokunta ennen sen ilmestymistä vielä tarkastaa. Karjala-aunukselaiset nimet, mikäli niitä luetteloon tulisi, on pyrittävä saattamaan suomen kirjakieltä vastaavaan äänneasuun (esim. Rukajärvi pro Rugaŕv); Ruotsin Länsipohjan suomalaisseutujen ja muiden vanhastaan suomalaisnimisten paikkakuntain nimet on otettava suomalaisasuisina; Viron paikannimet kirjoitettakoon viron kirjakielen nykyisen kannan mukaisina, paitsi sellaisia nimiä kuin Tartto, Saarenmaa ja Hiidenmaa ynnä mahdollisesti jotkin muut, joilla on vakiintunut suomalainen asunsa.”

Airilan–Cannelinin ohjeluettelo oli ilmestynyt 1920. Cannelinin kuoltua sen uudistettu laitos ilmestyi 1945 pelkästään Airilan nimellä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 20.2.1929

Keskusteltiin monitavuisten maantieteellisten, muun muassa -ia-loppuisten paikannimien vokaalien kestosta, ”siis onko kirjoitettava Armeenia vai Armenia, Argentiina vai Argentina, Andaluusia vai Andalusia”.

”[Hra Cannelin] yhtyi hra Saarimaan aikaisemmin esittämään mielipiteeseen, että tällainen vokaali olisi kirjoitettava lyhyenä aina, jos se on o tai jos sitä seuraa b, d, g tai f (esim. Mongolia, Karibia).”

”– – ’yleislainoiksi’ katsottavissa nimissä vokaali muuten olisi oleva pitkä.”

”Maanosain nimiä valiokunta päätti kannattaa kirjoitettaviksi seuraavanlaisessa asussa: Aasia, Afrikka, Amerikka, Austraalia, Eurooppa.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 20.3.1929

Keskusteltiin Viron ja Karjala-Aunuksen paikannimistä.

”Viron paikannimiä on suomessa käsiteltävä sitaattilainoina, lukuun ottamatta eräitä suomalaistuneessa asussaan vakiintuneita nimiä (esim. Tallinna, Tartto, Viljanti, Pihkova, Hiidenmaa, Saarenmaa) ja sitä, että sellaisia nimiä, joiden loppuna virossa on ‑järv, ‑jõgi, ‑küla, ‑mägi, ‑pea (‑pää), ‑rand tai ‑vald, suomessa voidaan käyttää – alkuosaa muuttamatta – järvi-, joki-, kylä-, mäki-, pää-, ranta-, valta-loppuisina (siis esim. Pühajärvi, Emajoki, Mäekylä, Munamäki, Toomemäki).”

”Karjala-aunukselaiset paikannimet on suomessa yleensä koetettava saada äänteellisesti mukautetuiksi suomen kirjakielen asua vastaaviksi; etymologisesti epäselvissä ja sellaisissa tapauksissa, joissa mukauttaminen muuten tuottaa vaikeuksia, on kuitenkin sallittava myös suomen kirjakielelle outojen äänteiden tai äänneyhtymien käyttö. – – [Tätä] perusteltiin sillä, että karjala-aunus on äänteellisesti ja sanastollisesti lähempänä suomea kuin viro, että vakiintunutta karjala-aunuksen kirjakieltä ei ole olemassa ja että suomi nykyisin on Karjalassa toisena virallisena kielenä.”

(Ks. Tunkelo 1929 ja Lauri Hakulinen 1930.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 24.3.1932

Keskusteltiin opetusministeriön ja ulkoasiainministeriön lähettämistä kirjelmistä, ”joissa valiokuntaa pyydetään ehdottamaan erinäisten ulkomaisten maantieteellisten nimien (kuten valtioiden, siirto- ja huoltomaiden, kaupunkien y.m.s.) suomenkielinen asu myöhemmin toimitettavaa virallista luetteloa varten”. Luetteloa pyydettiin ”ainakin kaikista yleisimmin käytännössä esiintyvistä ulkomaisista paikannimistä”.

”K.o. nimet (liite 1) käsiteltiin seuraavassa järjestyksessä: 1) suomenkieliset nimet, 2) osittaiset suomennokset, 3) yleislainat, 4) sitaatit ja 5) muut nimet. Tulokseksi saatiin oheisen luettelon mukainen kirjoitusasu (liite 2). Koska syntyi erimielisyyttä siitä, oliko neli- tai useampitavuisten, ‑ia-loppuisten paikannimien avoimen antepenultiman [= kolmanneksi viimeisen tavun] sonanttivokaali ja sellaisten sanojen kuin Argentiina, Palestiina, Filippiinit j.n.e. avoimen penultiman [= viimeistä edellisen tavun] vokaali merkittävä kahdella vai yhdellä kirjaimella, ei k.o. asiaa kokonaan ratkaistu, vaan siirrettiin päätöksen tekeminen mainitulta osalta seuraavaan kokoukseen, johon vielä hankittaisiin lisäselvitystä k.o. nimien tähänastisesta suomenkielisestä oikeinkirjoitusasusta.”

Liitteessä 2 on mm. nimet Iso-Britannia, Bermuda-saaret, Uusi Guinea.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 30.3.1932

”Neli- ja useampitavuisten, ‑ia-loppuisien, ulkomaisien paikannimien avoimen antepenultiman [= kolmanneksi viimeisen tavun] vokaali merkitään yhdellä kirjaimella: Australia, Italia, Jugoslavia, Kroatia, Kaukasia j.n.e.”

”Jos maannimeä käytetään monikollisena, niin avoimen vokaalin kesto merkitään samoin kuin yleisnimissä; siis esim. Hebridit, Kykladit, Sporadit; Andamaanit, Mariaanit, – – Apenniinit; Nikobaarit, Baleaarit; Azorit; Kuriilit – –.”

”Jos avoin penultima [= viimeistä edellinen tavu] vastaa tavua, joka ruotsin kielessä on painollinen, ja nimi on pidettävä ’tunnettuna’, niin penultiman sonantti n:n edessä merkitään kahdella kirjaimella: Argentiina, Palestiina, Vatikaani, Iraani, Turaani.”

”Vähemmän tunnettujen maannimien penultiman sonantti merkitään yhdellä kirjaimella sekä n:n että muiden konsonanttien edessä, esim. Hertsegovina, – – Medina, Carolina – –, Arizona, – – Formosa.”

”Hyväksyttiin – – kysymys Havaji ? Havaiji jälkimmäisen hyväksi (liittyen yleiseen kirjoitustapaan malaiji).”

(Ks. Tunkelo 1932.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 13.4.1932

Otettiin kantaa ulkoasiainministeriön lausuntopyyntöön eräiden ulkomaisten kaupunkien nimien kirjoittamistavasta suomen kielessä.

”Ulkomaisten kaupunkien nimet kirjoitettakoon suomessa kuten latinaista kirjaimistoa käyttävässä lainanantajakielessä, lukuun ottamatta poikkeuksia, joissa toisenlainen käytäntö on katsottava vakiintuneeksi.”

Poikkeuksina luetellaan lähinnä kaupunkien nimiä, kuten Narva, Tallinna, Tartto, Viljanti; Haaparanta, Kainuu (= Kalix), Luulaja, Piitimenkaupunki (= Piteå), Tukholma, Uumaja; Kirkkoniemi, Tromssa, Vesisaari, Vuoreija; Kööpenhamina; Riika, Väinänlinna; Krakova, Varsova; Berliini, Hampuri, Lyypekki; Lontoo, Pariisi; Rooma, Venetsia, Adrianopoli, Konstantinopoli, Mekka; Aleksandria, Kairo. Kapkaupunki-nimeen päätettiin suositella yhdysmerkitöntä kirjoitustapaa äänin 5–4.

”Venäjän kaupunkien nimet kirjoitettakoon venäjän kielen mukaan kirjain- (eikä äänne-) transskriptiota noudattaen – –; poikkeuksina – – Arkangeli (= Vienankaupunki), Astrakan, Harkova, Hatsina, Kasaani, Kemi, Kiova, Kouta, Laatokankaupunki, Lotinapelto, Moskova, Outova, Petroskoi, Pietarhovi, Pietari, Pihkova, Pulkova, Pultava, Pähkinälinna, Sevastopoli, Sunku.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 29.4.1932

Otettiin käsittelyn kohteiksi ”[sellaisten] latinaista kirjaimistoa käyttävien maiden kaupunkien nimet, joissa – – on ollut tai – – on käytännössä kaksi sivistyskieltä tai joiden kaupunginnimet ovat tulleet Suomessa tunnetuiksi etupäässä saksan tai ruotsin välityksellä”, kuten ”Bryssel ja Bruxelles, Antverpen ja Anvers, – – Brünn ~ Brno, Prag ~ Praha, – – Laibach ~ Ljubliana, Agram ~ Zagreb. Hyväksyen periaatteeksi, että suomen kielessä käytettäväksi valitaan toistaiseksi sen-kielinen nimi, joka suomenkieliselle sivistyneistölle nykyään on tutumpi. Siihen nähden, että rinnakkaisnimistä slaavilaiset, balttilaiset ja ranskalaiset nimet ovat Suomessa yleensä oudommat kuin saksankieliset, päätettiin suosittaa saksankielistä tai saksan kielessä käytettyä muotoa ainakin toistaiseksi etusijaan asetettavaksi, esim. Basel, Bryssel, Brünn, Bukarest, Belgrad, Agram, Antverpen, Laibach, Lemberg, Libau. Toisaalta katsottiin Genève meillä tutummaksi kuin Genf, Nizza tutummaksi kuin Nice ja sen vuoksi suositeltavammaksi. Italian, Unkarin ja Viron kaupunkien nimet oli otettava näiden maiden kansalliskielistä, vaikka niitä oli aiemmin lainattu saksasta – –. Praha katsottiin ainakin yhtä helpoksi ääntää ja varsinkin nuorelle polvelle jo yhtä tutuksikin kuin saksankielinen Prag – –.”

Käsiteltiin myös Kaakkois-Euroopan ja Aasian kaupunkien nimiä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 3.6.1932

Annettiin lausunto suomen kielessä käytettävien vierasperäisten paikannimien kirjoitusasua normaalistamaan tarkoitetun virallisen ohjeluettelon aikaansaamisesta. Katsottiin, että ”maantieteellinen nimiluettelo voisi ilmestyä erillisenäkin teoksena, jos vain saadaan aikaan oikeinkirjoitusperiaatteiden yhdenmukaisuus”.

Käsiteltiin kirjainmerkkien š ja ž yleistämistä suomalaisessa kirjallisuudessa ja niiden tarkoittamien muunlaisten transkriptiotapojen syrjäyttämistä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lisätty kielitieteellinen valiokunta 21.12.1932

Otettiin uudelleen käsiteltäväksi 29.4.1932 esillä ollut asia ulkomaiden kaupunkien erikielisistä rinnakkaisnimistä. Ehdotettiin seuraavaa periaatetta:

”Ulkomaiden kaupungeista on suomenkielisessä tekstissä suotavampaa käyttää niitä nimiä, jotka ovat asianomaisen maan pääkielessä käytännössä, kuin jostakin kolmannesta kielestä (esim. saksasta tai ruotsista) suomeen saatuja, vaikka jälkimmäiset olisivatkin suomalaiselle yleisölle tähän asti olleet tutummat. Tästä pääsäännöstä poiketen on kuitenkin, milloin ulkomaisella kaupungilla on suomessa oma suomalaisasunsa, yleis- tai erikoislainan (ei sitaatin) veroiseksi katsottava nimensä, käytettävä tätä (ks. valiokunnan 13. huhtik.1932 tekemää päätöstä – –).”

Keskustelun jälkeen ”päätettiin vain, että jo mainitussa ulkoministeriön paikannimiluettelossa molemmat kysymykseen tulevat nimet on esitettävä tasaveroisina. Nimen selitys on asetettava maan pääkielestä saadun nimen kohdalle, koska se on suomalaiselle yleisölle säännöllisesti tuntemattomampi. Selityksen tällainen sijoittaminen ei merkitse, että valiokunta antaisi viimeksi mainituille nimille puoltolauseen”.

Koska 29.4.1932 ulkoasiainministeriölle tarkoitetun luettelon Etu-Intian kaupunginnimiä koskevassa päätöksessä ”mainittuja englanninkielisten nimien transkriboimissääntöjä noudattaen ei vielä päästä englantilaisten nimenasujen takana oleviin paikalliskielisiin lähtömuotoihin ja koska näitä lähtömuotoja lisäksi useasti lienee vaikea saada selville”, suositettiin päätettäväksi, että ”Euroopan kielissä melko yleisesti noudatetun tavan mukaan suomenkielisessäkin tekstissä olisi käytettävä näitä nimiä englanninkielis-asuisina, jollei muu kirjoitustapa jo ole suomeen täysin vakiintunut (kuten on laita esim. tapauksissa Birma, Kalkutta, Kašmir, ?Kolombo)”.

Lopuksi päätettiin, että ”luetteloon otettavat – – paikannimet – – paremman neuvon puutteessa on kirjoitettava englantilaiseen tapaan”.

(Ulkoasianministeriön nimiluettelo ilmestyi 1933.)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta 10.2.1943

”Keskustelun jälkeen päätettiin suosittaa valiokunnan v. 1933 toimittamassa ’Kokoelmassa ulkomaiden paikannimiä’ – – olevaa, Viron paikannimien käsittelyä koskevaa periaatteellista ohjetta näin selvennettynä ja lisättynä: Viron sekä kaupungin- että muita paikannimiä on suomessa käsiteltävä sitaattilainoina, esim. Linnamäe, Saurejõe, Helme, Tahkuranna, paitsi eräitä suomalaistuneessa asussa vakiintuneita nimiä ja sitä, että sellaisia nimiä, joiden loppuna virossa on nominatiivi järv, jõgi, küla, lahti, mets, mägi, neem, pea, rand tai saar, käytetään – alkuosaa muuttamatta – järvi, joki, kylä, lahti, metsä, mäki, niemi, pää, ranta tai saari -loppuisina. – Asultaan vakiintuneiden joukkoon kuuluu myös Kuresaari.”

”Vanhastaan käytännössä olleen Riian lahden asemelle suositetaan Virossa ainakin jonkin verran käytettyä nimeä Liivin lahti (Riian lahti voi alussa olla sulkeissa Liivin lahden ohella; erityistä Liivin lahden osaa tarkoittavana se aiheuttaisi vain sekaannusta).”

Muhun salmi, Narvan lahti yms.: alkuosa genetiivissä, jälkiosa appellatiivina ja mieluimmin erilleen kirjoitettuna.”

”Kun ei ollut tarpeeksi tietoja nimestä Hari kurk, päätettiin ehdottaa se käsiteltäväksi sitaattilainana.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta 29.3.1943

Esitettiin seuraava prof. Airilan kirjelmä:

”Kielivaliokunnan antamien direktiivien mukaan ’Vierasperäisten sanain’ uusintapainokseen piti sisältyä mm. paikannimien luettelo, jonka pääosan muodostaisi valtioneuvoston vahvistama valikoima vierasperäisiä, poliittiseen maantieteeseen sisältyviä paikannimiä. Tähän runkoon olen lisännyt – saamieni direktiivien mukaan – Itä-Karjalan ja Viron paikannimien valikoiman. Edellisen valikoinnin on suorittanut kapteeni Leskinen, jälkimmäisen prof. Tammekann. Vielä olen luetteloa varten poiminut laajahkosta koulun maantiedosta sellaista nimistöä, jonka olen katsonut tähän kuuluvan. – – Sen jälkeen kun valtioneuvoston vahvistama äsken mainittu luettelo on ilmestynyt, ovat kuitenkin poliittiset olot niin muuttuneet, että nimiin luettelossa liittyvät selostukset joko ovat nykyään paikkansa pitämättömiä tai epävarmoja. Niinpä valtioita on hävinnyt, paikkakunnan kuuluminen toiseen tai toiseen valtakuntaan on epätietoista jne. Ehdotan näin ollen, että tällä kertaa jätetään julkaisematta paikannimien luettelo.”

”Keskusteltuaan asiasta valiokunta asettui kannattamaan mielipidettä, että tuo luettelo otettaisiin p.o. oppaaseen. Vaikkakin useiden nimien suhteen myönnettiin olevan vaikeuksia, pidettiin mahdollisena niistä selviytymistä, varsinkin kun nimistön suurinta osaa voi pitää sellaisena, ettei hankaluuksia tule.”

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta 5.10.1944

”Käsiteltävänä oli Airilan ’Vierasperäisten sanojen’ korjausvedoksen viimeisteleminen yliopett. Saarimaan laatiman alustuksen – – pohjalla. Keskustelun jälkeen tehtiin seuraavat päätökset: – – Paikannimiluettelon suhteen yhdyttiin alustajan esitykseen eräiden [historian ja Raamatun] nimien lisäämisestä, pois jättämisestä ja muuttamisesta – –.”

Transsylvania muutetaan asuun Transsilvania.”

(Airilan nimiluettelo ilmestyi 1945.)

Suomen Akatemian kielilautakunta 8.6.1960

”Käsiteltiin oheinen maan- ja pääkaupunginnimien luettelo – –.”

Liitteessä on mm. kirjoitusasut Iso-Britannia, Man-saari, Pjöngjang, Söul, Ouagadougou, Falklandin saaret, Uusi Guinea ja Uusi Seelanti.

Suomen Akatemian kielilautakunta 20.2.1961

”Ylitarkastaja Tahvo Kontuniemen maantieteellisten nimien luetteloa vastaan tekemien huomautusten johdosta – – päätettiin muuttaa nimi Ouagadougou asuun Uagadugu. Muissa kohdin lautakunta pysyi kannallaan.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 30.5.1961

”Käsiteltiin Ruotsin kielitoimiston luettelon mukaan tehty maantieteellisten nimien luettelo – –. Siihen tehtiin seuraavat muutokset: Apenniinit, Aral-järvi, Baikal-järvi, Balhaš-järvi, Bosnia-Hertsegovina, Boulderin pato, Hooverin pato, – – Columbia, – – Galápagos-saaret, – –Suezin kanava – –.”

Luettelossa on lisäksi mm. nimet Iso Suolajärvi, Khyberin sola ja Ohotan meri.

Suomen Akatemian kielilautakunta 11.12.1961

”Käsiteltiin toimistonjohtajan [Matti Sadeniemi] Tanskan kielitoimiston lähettämän lisäluettelon mukaan tekemä maantieteellisten nimien luettelo – –.” Siihen tehtiin mm. seuraavat muutokset: BetlehemBeetlehem, Biskaijan lahtiBiskajan lahti, keskialpitKeski-Alpit, NubiaNuubia, Riian lahtiRiianlahti.

Suomen Akatemian kielilautakunta 29.1.1962

”Toimiston johtaja [Matti Sadeniemi] ehdotti, että Kielitoimisto ryhtyisi valmistamaan uutta vierasperäisten sanojen luetteloa, tuntuvasti laajempaa kuin Airilan Vierasperäiset sanat. Lautakunta piti luetteloa suotavana, ja keskusteltiin sen suuntaviivoista. – – [Paavo] Ravila ehdotti, että teokseen otettaisiin mukaan tavallisimpien sekä maantieteellisten nimien että henkilönnimien luettelo ääntämisohjeineen. Ajatusta pidettiin kannatettavana.”

”Neuvostoliittoinstituutille suositeltiin sen tiedustelun johdosta kirjoitustapoja Kazahstan (liittotasavalta) ja kazah (kansalainen ja kieli).”

Suomen Akatemian kielilautakunta 15.10.1962

”Toimiston johtaja ehdotti, että vierasperäisten sanojen luettelon sijasta toimitettaisiin melko laaja vierasperäisten sanojen sanakirja, jollaisella olisi enemmän käyttöarvoa kuin pelkällä ohjeluettelolla. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Akateemikko Ravila piti suotavana, että sanakirjaan liitettäisiin ääntämisohjeilla varustettu nimiluettelo – –.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 26.3.1963

”Päätettiin suositella uuden malaijiliittovaltion nimestä asua Malesia; englantilainen asu Malaysia ei ole sellaisenaan käyttökelpoinen. Sen ääntämykseen osittain perustettu Malesia sopii latinalaismuotoiseen nimeen paremmin kuin Malaisia, jota asua myös on näkynyt.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 4.5.1964

”Hyväksyttiin oheiset lisäykset maantieteellisten nimien luetteloon – –.”

Lisäyksissä (7 sivua) on mm. nimet Bahrain-saaret, Bismarckin saaristo, Brittein saaret, Dinaariset vuoret, Eteläinen jäämeri, Iso Belt, Jyykeä, Hardangerin vuono, Muurmannin rannikko, Salomonin saaret.

Suomen Akatemian kielilautakunta 28.9.1964

Käsiteltiin maantieteellisten nimien kirjoitusta koskeva alustus. Päädyttiin seuraavaan:

”Ruijan suomalaisasuisten paikannimien rinnalle otetaan norjankieliset.”

”Pysytään vanhassa kirjoitusasussa Guayana pro Guiana, koska se on täysin vakiintunut ja jälkimmäinen muoto olisi hankala ääntää oikein.”

”Kirjoitetaan – – Yhdysvallat, Azorit, Astrakan, – – Kuwait, Marrakech, – – Tšad, Täbris, Yaoundé.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 29.5.1969

”Suomen nimiarkisto on ottanut ohjelmaansa myös ulkomaan paikannimien suomen kielessä käytettävät asut, ja kokous, jonka osanottajina olivat apul.prof. Nissilä, fil. maist. Kerkko Hakulinen, prof. Terho Itkonen ja Kielitoimiston johtaja [Matti Sadeniemi], on hyväksynyt luettelon, joka julkaistaan Terra-lehdessä. Se ei kaikin kohdin noudata kielilautakunnan kantaa (esim. Kirgiisienaro, Antwerpen, Tanzania, Zambia, Zanzibar). Katsottiin, ettei tämän luettelon kanta ilman muuta sido lautakuntaa.”

(Terran nimiluettelo ilmestyi 1969.)

Nissilä 1969c

”Suomenkielistä sovinnaisnimeä, jos sellainen on olemassa, käytetään kansainvälisistä merialueista, esim. Iso valtameri, Pohjanmeri, Itämeri, ja useampaan kuin yhteen kielialueeseen kuuluvista kohteista, esim. Alpit, Sahara, Tonava.”

”Aluevesien ulkopuolella sijaitsevien merenpohjanmuodostumien nimistä perusosa käännetään suomeksi, esim. Doggermatalikko (ei Dogger Bank), Walvisselänne (ei Walvis Ridge).”

”Yhden maan tai kielen alueella olevista kohteista käytetään suomalaista sovinnaisnimeä, mikäli sitä voidaan pitää suomen kieleen pitkäaikaisen käytön johdosta vakiintuneena tai mikäli sen vakiinnuttamista voi nimen yleisyyden ja esim. sen alkukielisen ääntämyksen vaikeuden vuoksi pitää hyödyllisenä, esim. Geneve, Lontoo, Tukholma. Muulloin on etusija annettava alkukieliselle nimelle, esim. Antwerpen (ei Antverpen), Göteborg (ei Göötepori), Malawi (ei Malavi), Tanzania (ei Tansania), Transilvania (ei Transsylvania), Zanzibar (ei Sansibar).”

”Uusien suomenkielisten sovinnaisnimien muodostamista on vältettävä, ja nimet on hyväksyttävä sitaattilainoina (Tanzania, Zanzibar jne.).”

”Yksikielisten alueiden yhdyspaikannimissä on ollut tapana suomentaa erisnimeen enemmän tai vähemmän kiinteästi liittyvä perusosa tai adjektiiviattribuutti, esim. Aletschjäätikkö, Bahamasaaret, Bandameri, Bodenjärvi, Daljoki, Geirangervuono, Jyllannin niemimaa, Magalhãesinsalmi, Uralvuoret, Zulumaa; Punainenmeri, Uusi-Guinea. Tällöin kohteen laatu (entiteetti) käy myös suomalaiselle lukijalle selväksi.”

Suomen Akatemian kielilautakunta 7.5.1973

”Keskusteltiin eräistä ulkomaiden paikannimistä. Päätettiin kirjoittaa Terran luettelon tapaan Kambodža, Qatar ja Pontiset saaret. Suomen Nimiarkiston Säätiön harkittavaksi alistettiin seuraavat nimet, suosittaen tätä kirjoitustapaa: Botswana, Kuwait, Malawi, Ruanda, Sarawak; Taiwan, Wuhan; Sambia, Sansibar, Svasimaa, Zaire.”

(Nykysuomen sivistyssanakirja nimiluetteloineen ilmestyi 1973.)

Närhi 1976

”Suomenkielisiä tai suomeen mukautuneita ulkomaisia paikannimiä on rajallinen määrä, jota ei pyritä lisäämään. Enimpiä ulkomaisia paikannimiä ja henkilönnimiä käytetään kielessämme sitaattilainoina, toisin sanoen ne pyritään kirjoittamaan ja mahdollisuuksien mukaan myös ääntämään siten kuin ne kyseisessä maassa kirjoitetaan ja lausutaan.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 2.6.1980

”Lautakunta totesi, että kaikkia ulkomaisia paikannimiä ei ole tarpeen suomalaistaa. – – Sitaattilainoina käytetään esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Osumi-Kaikyo, Rio Magdalena ja Erzgebirge.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 17.3.1986

”Keskusteltiin toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin alustuksen pohjalta – – Korean tasavallan pääkaupungin nimen kirjoittamisesta. Nimi on suositettu korean ääntämyksen perusteella äännettäväksi suomessa /soul/. Nimen kirjoitusasu Söul, jossa käytetään treemaa ranskan perusteella, on hämäävä ja häiritsee oikean ääntämyksen vakiintumista. Lautakunta päätti suosittaa nimen kirjoitustapaa Soul.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 20.5.1991

”Keskusteltiin toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin alustuksen pohjalta, olisiko suomessa syytä käyttää kirjoitusasua Rodos vai Rhodos – –. Kreikan oma kirjoitustapa on Rodos; klassisenkaan kreikan kannalta ei h:ta pidetä perusteltuna. h:llinen asu on tullut suomeen germaanisten kielten välityksellä. Lautakunta kannatti alustajan esittämää asua Rodos.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 28.9.1992

”Keskusteltiin Tšekkoslovakian itsenäistyvien valtioiden nimistä toimistopäällikkö Eeva Maria Närhin alustuksen pohjalta – –. Nykytiedon mukaan Tšekkoslovakiasta muodostuu kaksi itsenäistä valtiota. Toisen nimeksi on vakiintunut Slovakia, toisesta on käytetty muotoja Tšekki ja Tšekinmaa, joskus Tšekia ja Tšekkia. Lautakunta päätti suosittaa käyttöön alustajan ehdotuksen mukaisesti nimeä Tšekki tai selvyyden niin vaatiessa Tšekinmaa ja pitkänä nimenä asua Tšekin tasavalta.”

Närhi 1994

”Ulkomaisten paikannimien käyttöä koskevat pääperiaatteet ovat lyhyet: 1) Ulkomaisia paikannimiä käytetään ensisijaisesti sellaisinaan. 2) Uusien suomalaistettujen nimien eli ns. kansallisten sovinnaisnimien syntymistä pyritään rajoittamaan. 3) Vakiintuneita kansallisia sovinnaisnimiä kirjoitetaan ja käsitellään muutoinkin kuin vastaavanlaisia omia paikannimiä.”

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 27.5.1996

”Keskusteltiin Yhdistyneen kuningaskunnan nimistä erikoistutkija Sirkka Paikkalan laatiman alustuksen pohjalta – –.”

”Lautakunta päätyi suosittamaan, että nimiä Britannia, Iso-Britannia ja Englanti käytetään tässä suosituimmuusjärjestyksessä, kun tarkoitetaan koko valtiota. Sellaisissa yleiskielisissä ja epävirallisissa tapauksissa, joissa asiayhteydestä selviää nimen tarkoite, ei nimien käyttöä ole syytä rajoittaa. Virallisissa valtiollisissa yhteyksissä ainoita käypiä nimiä ovat viralliset nimet.”

(Ks. myös Paikkala 1996.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 7.11.1997

”Keskusteltiin tutkija Sami Suvirannan alustuksen – – pohjalta Värmlandin suomenkielisestä nimityksestä. Päätettiin suosittaa maakunnan suomenkieliseksi nimeksi ä:llistä sovinnaisasua Värmlanti. Sen rinnalla voi käyttää sitaattiasuista nimeä Värmland (taivutus Värmland : Värmlandin). Aikaisemmin suositettua muotoa Vermlanti voi käyttää edelleen traditionaalisissa yhteyksissä varsinkin niillä tieteenaloilla, joilla se on vakiintunut (esimerkiksi murteentutkimuksessa Vermlannin savolaismurteet.”

(Ks. myös Suviranta 1998.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 9.10.2000

Käsiteltiin Sirkka Paikkalan esittelystä Paikkalan ja Saara Welinin laatimaa, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Internet-sivulle aiottua luetteloa Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet. Lautakunta antoi suosituksen saarivaltioiden ja ja-sanan sisältävien yhdistelmänimien taivutuksesta sekä yhdistelmänimistä johdettujen kansalaisuudennimitysten muodostamisesta.

(Ks. Maamies–Moilanen 2001.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta 15.4.2002

Käsiteltiin Maiden nimet kuudella kielellä ‑teoksen uuden painoksen (ed. vuodelta 1994) muutos-, poisto- ja lisäysehdotuksia. Päätettiin lisätä mm. Venäjän federaation tasavaltojen nimet.

”Monissa lähteissä esitetään Macaon viralliseksi nimeksi ilmausta Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue Macao. Sitä ei katsottu kuitenkaan tarpeelliseksi ottaa mukaan tähän teokseen, koska Hongkong on samassa asemassa eikä senkään yhteydessä ole aiemmin käytetty vastaavaa ilmausta.”

Tšekin tasavallan nimivaihtoehdoista Tšekinmaa on jäänyt hyvin vähälle käytölle, koska yleensä käytetään lyhyempää Tšekki-muotoa. Tšekinmaa päätettiin pitää edelleen mukana, mutta vähentää sen statusta (paino)teknisin keinoin.”

”Rinnakkaismuotojen Vatikaani, Vatikaanivaltio ja Pyhä istuin esittämisjärjestys päätettiin muuttaa symmetrisemmäksi siten, että kaikilla kielillä ensin mainittujen jälkeen tulee vir. Pyhä istuin.”

”Venezuelan viralliseen nimeen on lisätty sana bolivariaaninen: Venezuelan bolivariaaninen tasavalta.”

”Pohdittiin myös, pitäisikö teokseen lisätä Palestiina. Päätös on vaikea nykytilanteessa. KKTK:n tiedostossa Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet se kyllä on, koska sillä on mm. ISOn standardin tunnukset ja tietty hallinnollinen status. Palestiina päätettiin lisätä.”

Lähteet

Julkaisemattomat lähteet (Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuolto-osasto)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta, pöytäkirjat.

Nykysuomen laitoksen kielilautakunta, pöytäkirjat.

Penttilä, Aarni. Yhteen ja erikseen kirjoittaminen: alustus SKS:n kielivaliokunnassa 10.12.1945. Nykysuomen laitoksen kielilautakunnan pöytäkirjan liite.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitieteellinen valiokunta ja lisätty kielitieteellinen valiokunta, pöytäkirjat.

Suomen Akatemian kielilautakunta, pöytäkirjat.

Julkaistut lähteet

Airila, M. 1929. Yhdysviivan käyttämisestä. Virittäjä 33, s. 168–171.

Enkama, Kai 1983. Genevejärven puolesta. Virittäjä 87, s. 296–298.

Hakulinen, Lauri 1930. Virolaisten ja karjala-aunukselaisten maantieteellisten nimien kirjoittamisesta suomen kielessä. Virittäjä 34, s. 265.

Ikola, Osmo 1953. Yhdysmerkkiä koskevista uudistuksista. Virittäjä 57, s. 428–430.

Ikola, Osmo (toim.) 1968. Suomen kielen käsikirja. Helsinki: Weilin + Göös.

Kieliopillisen Osaston keskustelut 1882. Suomi II, osa 15.

Maamies, Sari – Raija Moilanen 2001. Maiden ja saarten nimien taivuttaminen. Kielikello, nro 2, s. 32–35.

Nahkola, Kari 1987. Yhdyssanat ja sanaliitot paikannimissä. Kieliposti, nro 3, s. 16–21. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. [Kirjoittaja ehdottaa, että ulkomaiset yhdysperäiset paikannimet kirjoitettaisiin aiempaa tiukemmin kotimaisten paikannimien tapaan, esim. Syyrianaavikko, Englanninkanaali, Latinalainen-Amerikka (Suomessa mm. Takimmainen-Kielinen).]

Nissilä, Viljo 1965. Paikannimistömme huolto ja suojelu. Tietolipas 38. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Nissilä Viljo 1969a. Ulkomaiden paikannimien suomenkielisen oikeinkirjoituksen kehitys. Terra 81, s. 52–57.

Nissilä, Viljo 1969b. Oikaisuja. Virittäjä 73, s. 100.

Nissilä, Viljo 1969c. Ulkomaiden paikannimien oikeinkirjoituksesta suomen kielessä. Virittäjä 73, s. 327–330.

Närhi, Eeva Maria 1976. Maamme julkinen nimistönhuoltotyö ja paikannimien oikeinkirjoitus. Kielikello, nro 8, s. 3–6.

Närhi, Eeva Maria 1982. Vieraiden nimien ääntäminen. Kielikello, nro 1, s. 10–12.

Närhi, Eeva Maria 1983a. Genevenjärvi vai Genevejärvi? Virittäjä 87, s. 153–156.

Närhi, Eeva Maria 1983b. "Genevejärvestä" ja vähän muistakin nimistä. Virittäjä 87, s. 299–301.

Närhi, Eeva Maria 1984. Genevenjärvi vai Genevejärvi? Kielikello, nro 1, s. 15–18.

Närhi, Eeva Maria 1994. Miljoonat ulkomaiset paikannimet. Kielikello, nro 4, s. 7–12.

Paikkala, Sirkka 1996. Saarivaltakunnan nimi. Kielikello, nro 3, s. 13–18.

Paikkala, Sirkka 2004. Kotoista vai kansainvälistä? Keskustelu ulkomaisista nimistä 1800-luvun lehdistössä. Teoksessa Katja Huumo – Lea Laitinen – Outi Paloposki (toim.), Yhteistä kieltä tekemässä: näkökulmia suomen kirjakielen kehitykseen 1800-luvulla, s. 73–135. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Sadeniemi, Matti 1967. Yhdysperäiset ulkomaan paikannimet. Virittäjä 71, s. 90.

S[adeniemi], M[atti] 1968. Yhdysperäiset maantieteelliset nimet. Kielikello, nro 1, s. 14–17.

Sadeniemi, Matti 1969. Tyyppi Etelä-Suomi, Keski-Eurooppa. Virittäjä 73, s. 326–327.

Suomen Akatemian kielilautakunnan tiedonantoja 1952. Virittäjä 56, s. 350.

Suviranta, Sami 1998. Ruotsin maakuntien ja läänien nimet. Kielikello, nro 2, s. 19–21.

T[unkelo], E. A. 1929. Viron ja Karjala-Aunuksen paikannimet suomen kielessä. Virittäjä 33, s. 168.

Tunkelo, E. A. 1932. Eräiden vierasperäisien paikannimien kirjainasusta. Virittäjä 36, s. 176–183.

Vesikansa, Jouko 1980. Ulkomaiden paikannimet. Nykysuomen oppaita 5. Helsinki: WSOY.


Sivun alkuun