Oikeinkirjoitus

Yhdistyneiden kansakuntien eksonyymisuositukset

Paikannimistön epäyhtenäisyys – muun muassa se, että samasta paikasta saatetaan eri kielissä käyttää eri nimiä – on maailmanlaajuinen ongelma, joka on tiedostettu jo kauan sitten. Alkusysäyksenä tilanteen korjaamiseksi on pidetty Antwerpenissa vuonna 1871 järjestetyn kansainvälisen maantieteilijäkongressin ehdotusta, että kukin maa laatisi alueensa paikannimistä virallisen luettelon ja että muut maat hyväksyisivät siinä olevat nimet sellaisinaan esimerkiksi julkaisemiinsa karttoihin (tarvittaessa omaan kirjoitusjärjestelmäänsä siirrettyinä).

Yhdistyneet kansakunnat (YK) otti paikannimikysymyksen ohjelmaansa vuonna 1953. Tarkempien selvitysten perusteella luotiin pysyvä järjestelmä ohjaamaan nimistön selkiyttämistä. YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ryhtyi vuonna 1967 järjestämään joka viides vuosi kokoontuvia paikannimien (”maantieteellisten nimien”) standardointikonferensseja. Niiden yhteyteen perustettiin pysyvä asiantuntijaelin UNGEGN (United Nations Group of Experts on Geographical Names). Se on jakautunut työryhmiksi, joista yksi käsittelee eksonyymejä eli nimien kielikohtaisia, paikallisesta kirjoitusasusta eli endonyymistä poikkeavia muotoja.

YK:n paikannimikonferenssit ovat olleet vuosina 1967–2017 nimistönhuollon laajin ja korkein yhteistyöjärjestö. Niiden päätöslauselmat ovat suosituksia, joiden tavoitteena on edistää paikannimistön kansallista ja kansainvälistä standardointia. Konferenssien suosituksia pyritään noudattamaan myös Suomen virallisessa kielenhuollossa. Vuodesta 2018 lähtien vastaavia suosituksia ovat antaneet UNGEGNin asiantuntijakokoukset.

Kansallisella standardoinnilla tarkoitetaan kunkin maan omien paikannimien kirjoitusasun vahvistamista omien kansallisten periaatteiden mukaisesti, esimerkiksi Suomessa nimen malelluato kirjakielistämistä muotoon Madeluoto. Tähän työhön YK kannustaa jäsenvaltioitaan ja antaa niille tarvittaessa asiantuntija-apua. Monissa maissa on tässä suhteessa vielä paljon tehtävää.

Kansainvälisessä standardoinnissa pyrkimyksenä on saada kansallisesti hyväksytyt nimet sellaisinaan (tai yhteisesti hyväksytyllä tavalla transkriboituina) maailmanlaajuiseen käyttöön niin, että maailman (ja aurinkokunnan muidenkin osien) paikat olisivat mahdollisimman yksiselitteisesti identifioitavissa.

Eksonyymit ja niiden suhde endonyymeihin muodostaa oman ryhmänsä YK:n paikannimisuosituksissa. Eksonyymillä (”kansallisella sovinnaisnimellä”) tarkoitetaan nimeä, joka kirjoitetaan tietyssä kielessä toisin kuin vastaava endonyymi eli nimi sen alueen kielessä, jossa sen tarkoittama paikka sijaitsee. YK on antanut eksonyymeistä ja niiden suhteesta endonyymeihin useita suosituksia, jotka tähtäävät tiedonvälityksen helpottamiseen. Eksonyymien kulttuurinen ja kielellinen (esimerkiksi ääntämistä helpottava) merkitys kuitenkin tunnustetaan.

Seuraavassa luetellaan joitakin keskeisiä eksonyymien ja endonyymien käyttöä koskevia YK:n suosituksia. Sulkeissa mainitaan kyseisen konferenssin vuosi, konferenssin järjestysnumero ja päätöslauselman numero.

Endonyymien ensisijaisuus. Yksityisiä ja julkisia organisaatioita, oppilaitoksia, liikenneyhtiöitä ja mediaa on kannustettava vähentämään eksonyymien käyttöä ja suosimaan endonyymejä. Niissäkin kartoissa ja muissa julkaisuissa, joissa käytetään eksonyymejä, endonyymeille tulisi antaa etusija. (1987 V/13.)

Maiden uudet nimet. Vasta itsenäistyneiden tai nimensä muuttaneiden maiden uudet viralliset nimet tulisi hyväksyä kaikkiin kieliin joko sellaisinaan tai mahdollisimman vähin muutoksin. (1977 III/17.)

Tarkkeet eli diakriittiset merkit (esimerkiksi aksentit) ovat monissa kielissä olennainen osa nimien kirjoitusasua. Siksi latinaista kirjoitusta käyttävien kielten viralliset paikannimet tulisi kansainvälisessä käytössä kirjoittaa tarkkeineen, myös silloin kun ne kirjoitetaan suuraakkosin. (1967 I/10.)

Kansainväliset kartat ja julkaisut. Kansainväliseen käyttöön tarkoitetuissa kartoissa ja muissa kansainvälisissä julkaisuissa, kuten aikatauluissa, tulisi käyttää endonyymejä aina kun mahdollista. (1972 II/31.)

Kansalliset paikannimiluettelot. Maiden, jotka eivät vielä pysty laatimaan paikannimistään kattavaa kansallista luetteloa, olisi kohtuuajassa julkaistava alueensa keskeisistä nimistä suppeampi luettelo, jossa ovat mukana myös hallintoalueiden nimet. Jos nimet kirjoitetaan virallisesti jonkin ei-latinaisen kirjoitusjärjestelmän mukaisesti, tulisi luetteloihin sisällyttää myös YK:n suosittamalla tavalla latinaistetut asut. (1972 II/35.)

Matkailukartoissa tulisi käyttää nimiä, jotka on standardoitu YK:n paikannimikonferensseissa hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. (1972 II/38.)

Eksonyymiluettelot. Kansallisten nimiviranomaisten olisi koottava yhteen maassaan käytössä olevat eksonyymit, harkittava mahdolliset poistot ja julkaistava tulokset luetteloina. (1972 II/28.)

Koska kaikkien käytössä olevien eksonyymien kokoaminen tuottaisi laajoja mutta merkitykseltään kyseenalaisia luetteloita, niihin ei ole tarpeen sisällyttää nimiä, jotka eroavat endonyymeistä vain tarkkeiden, artikkelien tai geneeristen termien (paikan lajia osoittavien sanojen) osalta. (1977 III/19.)

Eksonyymien vähentäminen. Kun paikannimiä standardoidaan kansainväliseen käyttöön, sellaisten eksonyymien määrä, joiden tarkoite sijaitsee kokonaan yhden valtion alueella, olisi supistettava nopeasti mahdollisimman pieneksi. (1972 II/29.)

Endonyymit eksonyymien rinnalla. Kansalliseen käyttöön tarkoitetuissa julkaisuissakin olisi pyrittävä vähentämään eksonyymien määrää. Käytettyjen eksonyymien rinnalla tulisi mahdollisuuksien mukaan mainita myös vastaavat endonyymit. (1972 II/29.)

Konfliktien välttäminen. Eksonyymejä, jotka voivat aiheuttaa kansainvälisiä ongelmia, olisi vältettävä. Jos ongelmalliset nimet ovat tarpeen, ne olisi mainittava sulkeissa vastaavien endonyymien yhteydessä. (1982 IV/20.)

Kaikki YK:n paikannimikonferenssien suositukset ovat nähtävissä UNGEGNin verkkosivulla kohdassa UNCSN Resolutions.


Sivun alkuun