Taustaa

Eksonyymien synty

Ulkomaisia paikannimiä käytetään suomen kielessä sekä sellaisinaan paikalliskielisessä asussa että suomen kieleen kotoistettuina. Nykyisillä vakiintuneilla kotoistetuilla nimillä – maiden, kaupunkien, luontokohteiden nimillä – on sijansa kielenkäytössä, mutta nimistönhuollon suositus on jo kauan ollut, että uusien eksonyymien syntyä pyritään välttämään.

Miten eksonyymejä muodostetaan?

Historiallisista ja käytännön syistä on lähes joka maassa ja kielessä käytössä ulkomaiden paikannimistä omaan kieleen sopeutettuja muotoja, eksonyymejä. Vanhimmat eksonyymit on omaksuttu korvakuulolta ja siirretty puheessa eteenpäin. Kirjoitettuina ne ovat alkuun varioineet siinä missä oikeinkirjoituskin. Esimerkiksi Tukholma on kirjoitettu 1600–1800-luvulla suomen kielessä ainakin Stuckulmi, Stockholmi, Tukkiholma, Tukhulma ja Tukholmi. Äänteellisiä mukaelmia lähtökielistä ovat myös Amerikka, Arkangeli, Kairo, Lontoo ja Puola.

On myös nimiä, jotka ovat eri pohjaa kuin niiden nykyiset vastineet. Maannimi Viro on lähtöisin Suomenlahteen rajoittuvan maakunnan nimestä Virumaa, joka vanhastaan on ollut suomalaisille keskeinen kanssakäymisen kannalta. Ruotsin nimi on puolestaan samaa kantaa kuin Roslagenin maakunnan nimi, Saksa palautuu Saksin herttuakunnan ja sen asukkaiden nimeen.

Valtaosa eksonyymeistä on erityyppisiä käännöslainoja. Osa nimistä on käännetty kokonaan kuten Alankomaat, Itävalta, Iso Suolajärvi, Keltainenmeri ja Silkkitie. Osa on sellaisia, joissa vain osa on käännetty (esimerkiksi Papua-Uusi-Guinea) tai mukailtu (esimerkiksi Kreetanmeri).

Tavallista on ollut kääntää sellaiset helposti ymmärrettävät sanat, jotka ilmaisevat kokoa, sijaintia, ikää, väriä tai ilmansuuntaa, kuten Iso-Britannia, Sisä-Hebridit, Uusi Etelä-Wales, Sininen-Niili ja Etelä-Carolina. Eniten on sellaisia eksonyymejä, joissa on käännetty vain paikan lajia ilmaiseva termi (Huronjärvi, Thaimaa). Näillä keinoin nimi on saatu omakieliselle kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävämmäksi.

Mistä eksonyymit ovat tulleet?

Eksonyymit muodostavat kussakin kielessä murto-osan koko maailman paikannimistä. Varhain vakiintuneita eksonyymejä ovat kaikissa maissa ensisijaisesti maiden, maanosien, tunnetuimpien kaupunkien ja keskeisten luontokohteiden nimet.

Eniten eksonyymejä on niistä paikoista, joissa on useimmin käyty tai joista on eniten puhuttu. Vieraskielisiä nimiä on mukautettu omaan kieleen etenkin silloin, kun toisenkielinen nimi on ollut hankala kirjoittaa tai ääntää. Kun näitä muunnoksia on kirjattu sopimuksiin, hallinnollisiin dokumentteihin, uutisiin, oppikirjoihin ja karttoihin vuosisatoja, niistä on tullut kieleen niin kiinteä osa, että niiden taustaa ja valikoitumista ei enää juuri ajatella.

Se, miltä alueilta nimiä on kotoistettu eniten ja mistä vähiten, voi kertoa paljonkin kulttuurisista kontakteista ja kielten välisistä suhteista. Luonnollisesti eksonyymejä on eniten lähialueilta ja suomen kielessä tietysti myös koko Euroopasta. Lähinaapureilta omaksutut nimet selittyvät usein varhaisilla hallinnollisilla, kaupan- ja opinkäyntiin liittyvillä yhteyksillä (Tukholma, Lyypekki, Tallinna, Tartto). Raamattu teki jo varhain tunnetuksi Libanonin setripuut ja Palestiinan, ja antiikin kulttuurihistorian merkitys on lisännyt Välimeren alueen nimistön tuntemusta. Paljon aineksia on saatu myös varhaisten merenkulkijoiden, kauppiaiden ja siirtomaiden valloittajien antamista nimistä.

Yksittäisistä maista suomen kieleen on saatu eniten eksonyymejä Venäjältä osin historiallisten syiden (Siperia) ja läheisen sijainnin (Pietari) takia, osin siksi, että maa on laaja ja maantieteellisesti monipuolinen (Isonmaan tundra). Neuvostoliiton hajottua on monista siihen kuuluneiden itsenäistyneiden maiden aiemmin venäjään mukautetuista paikannimistä tullut suomessa eksonyymejä (esimerkiksi suomessa vanhastaan venäläisittäin Odessa, nykyään ukrainassa Odesa).

Suomen kannalta merkittäviä välittäjäkieliä ovat olleet etenkin ruotsi ja saksa, sittemmin myös englanti. Saksan kielen kautta on välittynyt eksonyymejä lähinnä Euroopasta (Adlergebirge; puolaksi Góry Orlickie, tšekiksi Orlické hory). Saksan kielestä ovat tulleet, mahdollisesti ruotsin kielen välittäminä, Böhmen ja Mähren, joista suomeen on muokattu Böömi ja Määri (tšekiksi Čechy ja Morava). Varhaiset saksan- ja ruotsinkieliset maailmankartastot ovat tarjonneet niiden julkaisukielen mukaisia eksonyymejä. Tutkimusmatkojen, maantiedon ja historian oppikirjojen kautta ovat tutuiksi tulleet kaukaisemmatkin paikat, kuten Kiina, Hyväntoivonniemi, Pöytävuori, Tulimaa ja Etelämanner, sekä monet antiikin historian kohteet. Suomen kieleen omaksutut nimet ovat voineet kulkeutua monen kielen kautta.

Englannin kielestä on käännetty tai äänteellisesti mukailtu nimiä lähes kaikkialta maailmasta. Vanhimmat tällaiset nimet juontuvat löytöretkien ja siirtomaavallan ajalta (Victorianjärvi), nuoremmat liittyvät merenpohjan muotojen ja Antarktiksen paikkojen nimeämiseen (Havaijin selänne, Yrjö V:n rannikko).

Varsinkin Venäjällä on sellaisia nimiä, jotka maan nykyisten rajojen ja virallisen kielen vuoksi voi lukea suomen kielessä eksonyymeihin, vaikka pelkästään kielten kannalta katsottuna tilanne olisi päinvastainen, kuten Kontupohja (venäjäksi Kondopoga), Kuujärvi (venäjäksi Mihailovskoje) ja Maaselkä (venäjäksi Maselgskaja). Ruotsista vastaavantyyppinen nimi on Haaparanta (ruotsiksi Haparanda).

Miksi eksonyymejä yhä käytetään?

Suurimpia syitä eksonyymien käyttöön on niiden ikä ja vakiintuneisuus. Totutusta pidetään kiinni. Jotkin eksonyymit (esimerkiksi Portugali) ovat pelkästään tuttuja ja vakiintuneita, vaikka vastaava paikallinen nimiasu (Portugal) olisi yhtä helppo käyttää. Toiset ovat hyödyllisiä siksi, että ne on helpompi ääntää ja kirjoittaa kuin vastaavat endonyymit (esimerkiksi Nahitševan, azeriksi Naxçıvan).

Havainnollisia ovat suomalaistettuina varsinkin monet kuvailevat luontokohteiden nimet. On luontevampaa puhua Länsi-Siperian tasangosta kuin Zapadno-Sibirskaja ravninasta.

Suomen kielessä on erityisen paljon eksonyymejä sellaisista kielistä, joilla on erilainen kirjoitusjärjestelmä, kuten arabian, heprean ja kreikan kielestä sekä kyrillisin kirjaimin kirjoitetuista slaavilaisista kielistä. Esimerkiksi Giza (arabiaksi Al-Jīzah), Jerusalem (arabiaksi Al-Quds, hepreaksi Yerushalayim), Sparta (kreikaksi Sparti), Balkaninvuoret (bulgariaksi ja serbiaksi Stara planina).

Myös kaunokirjallisuus on lisännyt tarvetta ymmärtää vieraita nimiä. Esimerkiksi Venetsian Huokausten silta avaa suomenkieliselle lukijalle sillan kolkkoa historiaa paremmin kuin paikallinen nimi Ponte dei Sospiri. Sillan on tehnyt tunnetuksi Giacomo Casanova, joka kertoo muistelmissaan paostaan venetsialaisesta vankilasta. Vankilan ja tutkintatuomareiden tilat yhdistävä, kanavan yli kulkeva korkealaitainen silta on saanut nimensä vangittujen huokauksista matkalla tyrmään.

(Pohjautuu artikkeliin Sirkka Paikkala, ”Paikannimiä Pöytävuorelta Pariisiin”, Kielikello 3/2013.)


Sivun alkuun