Kotus - verkkojulkaisut

Sukunimien taivutus

Taivutus ja esitystapa

Sukunimien taivutusohjeet perustuvat nimien kansanomaiseen käyttöön. Pääperiaate on, että sukunimiä taivutetaan samoin kuin vastaavia yleissanoja, esimerkiksi Mäki : Mäen, Kirves : Kirveen, Susi : Suden ja Varis : Variksen; Nieminen : Niemisen, Peltola : Peltolan. Jos paikannimilähtöisissä sukunimissä on säilynyt vanhoja, käytöstä jääneitä muotoja, nimiä taivutetaan kuten vastaavaa tai vastaavanrakenteista nykyistä yleissanaa: esimerkiksi Halmet ja Vuollet taipuvat kuten sanat halme ja vuolle eli Halmeen ja Vuolteen.

Tämä ohje koskee tasapuolisesti kaikkia sukunimiä. Julkisessa viestinnässä ei siis tarvitse noudattaa vakiintuneesta poikkeavaa sukunimen taivutustapaa, jota yksittäinen nimenkantaja mahdollisesti käyttää.

On kuitenkin joukko nimiä, joihin yleissääntöä ei voi soveltaa tai joiden taivutuksessa on muuten epäselvyyttä. Näihin kuuluvat keinotekoiset, lähinnä nimenmuutoksissa muodostetut sukunimet, joilla ei ole yleiskielessä äänteellistä vastinetta. Jos nimi ei sisällä tunnistettavaa suomen kielen sanaa, voi nimeä useimmiten taivuttaa kuten vastaavanrakenteista yleissanaa, esimerkiksi Arkko : Arkon (vrt. harkko : harkon), Kanko: Kangon (vrt. tanko : tangon). Osa johtimettomista keinotekoisista uudisnimistä taipuu muuntumatta, kuten Erti : Ertin; Lerto : Lerton.

Jos nimeä on yleisesti ja tunnetusti taivutettu murteissa toisin kuin yleiskielessä, silloin murteellista muotoa voi käyttää myös yleiskielessä Närhi : Närhen tai Närhin; Kiiski : Kiisken tai Kiiskin; Lampi : Lammen tai Lammin. On myös sukunimiä, jotka näyttävät sisältävän harvinaisen, useimmille tuntemattoman murresanan, esimerkiksi Alve (alve ’kalanpoikanen’ : alveen), mutta joita on voitu luoda myös uudismuodosteina. Tällaisilla nimillä voi olla kaksi taivutustapaa, Alve : Alveen tai Alve : Alven. Yleiskielinen taivutus ei silti koskaan ole väärin.

Monista vokaali + s -loppuisista nimistä esitetään kaksi taivutustapaa: pitkävokaalinen ja -ks:llinen. Näissä -ks:llinen on usein myöhäisempi, mutta se on toiminut sittemmin mallina muille samanrakenteisille nimille. Tällaisia ovat esimerkiksi Hirvas : Hirvaan tai Hirvaksen; Köngäs : Könkään tai Köngäksen. Yksinomaan -ks-vartaloisiksi on vakiintunut etenkin harvinaisen sanan sisältäviä sukunimiä, joista monet on otettu nimenmuutoissa ja joiden aineksia esiintyy lähinnä paikannimissä (Airas : Airaksen; Havas : Havaksen; Suvas : Suvaksen; Vannas : Vannaksen).

Talonnimistä sukunimiksi siirtyneiden ja muiden paikannimityyppisten adjektiivialkuisten sukunimien määriteosaa ei taivuteta: Vanhatalo : Vanhatalon; Uusivirta : Uusivirran.

Sukunimiyhdistelmissä taivutetaan vain jälkimmäistä nimeä: Lahtinen-Rantamäki : Lahtinen-Rantamäen.

Julkaisussa mainitaan ensisijaisena yleiskielen mukainen taivutusmuoto. Harvinaisissa, keinotekoisissa nimissä on otettu huomioon myös suvun käyttämä taivutusmuoto. Monikon taivutusvaihtoehdoista esitetään yleensä tavallisimmat, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi olemassa.

Silloin kun nimestä esitetään vaihtoehtoiset taivutustavat, niiden välissä on aaltoviiva eli ~. Saman taivutusmuodon eri vaihtoehtojen välissä on t. [tai]. Toissijaiset, paikalliseen käyttöön vakiintuneet harvinaiset, alueelliset tai murteelliset taivutusmuodot on merkitty sulkeisiin.

Poikkeuksista on selitys, esim. sukunimen Kallis kohdalla mainitaan lisätietona, että sukunimi on ruotsinkielinen. Sukunimi Kallis perustuu talonnimeen Kallis, jonka taustalla on puolestaan sukunimi Kallinen, ei suomen kielen kallis-sana.


 

© Kotimaisten kielten keskus