Imperfektissä puhuja asettuu ikään kuin menneen tilanteen silminnäkijäksi. Viittaushetki sisältyy puheena olevan tilanteen tapahtuma-aikaan (V = T) < P, mistä syntyy vaikutelma temporaalisesta määräisyydestä ja kiinnittymisestä tiettyyn tunnistettavissa olevaan menneeseen ajankohtaan. Perfektissä taas puhuja tarkastelee mennyttä tai menneessä alkanutta tilannetta puhehetken näkökulmasta käsin: T < (V = P). Preesensmuotoisen apuverbin ja aiemmuutta ilmaisevan partisiipin muodostaman kokonaisuuden ansiosta syntyy vaikutelma ajallisesta epämääräisyydestä. Perfektissä tilannetta tarkastellaan vähemmän temporaalisesti. Perfekti onkin luonteeltaan toteava ilmaustyyppi, imperfekti taas kuuluu dynaamiseen kerrontaan. Perfektissä kuvataan enemmän nykytilaa ja imperfektissä tiettyä mennyttä tapahtumaa; imperfekti esittää siis tilanteen nykyisyydestä erillisenä menneenä tapahtumana, kokonaisuutena.
Sama tilanne voidaan ilmaista joko imperfektissä tai perfektissä. Esimerkin (a) imperfekti merkitsee verbin kuvaaman tilanteen menneessä ajassa päättyneeksi, mutta perfektissä tilanteen tulkitaan jatkuvan puhehetkelläkin. Esimerkin (b) perfekti-ilmaus on tavallisempi vastaus kysymykseen Miksi sinä itket?, sillä imperfekti kiinnittää tapahtuneen vahvasti johonkin yksittäiseen menneeseen hetkeen ja implikoi sen liittymistä toisiaan seuraavien tilanteiden ketjuun; vrt. (c). Perfektissä pelkkä tapahtuman maininta riittää vastaukseksi: vastaaja itkee kyseisen menneen tapahtuman seurauksena.
Imperfekti on kerronnan tempus: menneet tilanteet esitetään toisiaan seuraavana sekvenssinä. Perfektiä taas ei yleensä käytetä näin, vaan se lähes keskeyttää narratiivisen juonen. Tämä piirre näkyy myös esimerkistä (d), jossa imperfektikerronta keskeytyy perfektissä ja pluskvamperfektissä esitetyllä sivupolulla juonesta:
Edellinen pykälä