Lukuohjeet

Vanhan kirjasuomen sanakirja (VKS) kuvaa vuosien 1543–1810 kirjallisten lähteiden suomea eli vanhaa kirjasuomea. Valmiiseen sanakirjaan tulee arviolta yli 80 000 sana-artikkelia.

Tässä ohjeessa käydään läpi sana-artikkeleiden rakennetta, kerrotaan sanakirjan toimitusperiaatteista ja esitellään verkkosanakirjan toimintoja.

Sanakirja on responsiivinen, eli näkymä mukautuu käytettävän laitteen mukaan.

Yleistä sana-artikkeleista: pääartikkeli ja viiteartikkeli

Valtaosa sanakirjan sana-artikkeleista on pääartikkeleita. Osa artikkeleista on niin sanottuja viiteartikkeleita.

Pääartikkelissa esitetään sanaa koskeva tieto. Pääartikkelin hakusanaa kutsutaan päähakusanaksi. Pääartikkelissa voi olla päähakusanan ja sen varianttien tai vanhojen muotojen lisäksi alihakusanoja.

Viiteartikkelissa on hakusanana jokin pääartikkelin hakusanan eli päähakusanan kirjoitus-, äänne- ja muotoasun vaihtelua osoittava sana-asu (päähakusanan variantti tai vanha muoto). Viiteartikkelin hakusanaa kutsutaan viitehakusanaksi.

Viiteartikkelista on linkki pääartikkeliin. Viiteartikkelit mahdollistavat hakujen onnistumisen myös muilla kuin päähakusanoilla.

Sivun alkuun

Hakusana

Sana-artikkeleissa on erilaisia hakusanoja. Pääartikkelissa on päähakusana. Viiteartikkelissa on viitehakusana. Artikkeleissa on myös alihakusanoja.

Pää- ja viitehakusanat on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella erisnimiä lukuun ottamatta (esim. Mariatar). Erisnimistä on otettu mukaan mytologiset nimet sekä nimet, joilla on fraasimaista tms. yleisnimen luonteista käyttöä, esim. Aatami (vanha aatami), Maderakka, Mielu.

Päähakusana

Päähakusana eli varsinainen hakusana on jokaisen pääartikkelin alussa. Se on kirjoitettu sana-artikkelin otsikoksi.

Päähakusanana on sanan nykykielinen asu siitä riippumatta, esiintyykö nykykielisiä asuja lähdeaineistossa. Päähakusanana on esimerkiksi sana-asu oikeallisesti, vaikka lähdeaineistossa sana on asussa oikkeelisesti. Myös lainasanan hakuasu on yleensä nykykielinen, esim. maisteri, vaikka aineistossa esiintyy vain sana-asuja magister ja magisteri.

Jos sanaa ei tunneta nykykielessä, hakusanana on mahdollisimman lähelle nykykieltä mukautettu asu (esimerkiksi malörtti, manttaalilengdi).

Hakusanan pääteaineksen vaihtelu esitetään päähakusanan perässä (esim. maala|ta, -a).

Päähakusanan jäljessä on lueteltu sanan asuja. Jos näiden päähakusanaa täydentävien lisähakusanojen edessä on aaltoviiva (~), esimerkkejä on sekä pää- että lisähakusanojen mukaisista muodoista eli kyse on varianteista. Jos lisähakusanan edessä ei ole aaltoviivaa, sanasta ei ole lainkaan nykykielistä asua ja sitä kutsutaan vanhaksi muodoksi.

Sana-artikkeleissa hakusanoina olevien yhdyssanojen ensisijainen yhdyssanaraja osoitetaan plusmerkillä (+). Haun tuloksena saatavassa hakutuloslistassa ja perushakukentän alla olevassa hakusanalistassa yhdyssanarajaa ei osoiteta.

Sivun alkuun

Alihakusana

Pääartikkelin sisällä voi olla omana kokonaisuutenaan alihakusanoja. Alihakusanat ovat kiinteitä sanaliittoja, käytöltään tai merkitykseltään erikoistuneita taivutusmuotoja jne.

Alihakusana esitetään sana-artikkelissa kursivoituna. Sitä edeltää tavallisesti luetelmamerkki (–).

Esimerkiksi sana-artikkelissa maanhallitus on alihakusana maanhallituksen oikeus.

Sanan esiintymisestä kiinteässä sanaliitossa saattaa olla maininta myös merkityksenselitteen yhteydessä. Esimerkiksi sana-artikkelissa majoittaa mainitaan alihakusanana kiinteä sanaliitto majoittaa itseänsä.

Sivun alkuun

Viitehakusana

Viitehakusana on viiteartikkelin hakusana. Viitehakusanatkin voivat poiketa hieman vanhan kirjasuomen aikaisesta kirjoitusasusta, mutta ne helpottavat pääartikkelin löytymistä. Viiteartikkelista on linkki pääartikkeliin. Esimerkiksi aabiskirja on viitehakusana, ja aabiskirja-viiteartikkelista pääsee linkin kautta pääartikkeliin aapiskirja.

Viitehakusanat näkyvät pääartikkeleissa päähakusanan perässä sulkeissa olevina lisähakusanoina. Esimerkiksi aapiskirja-päähakusanan jäljessä on sulkeissa vanha muoto aabisk. (yhdyssanan jälkiosa kirja lyhennettynä), josta on tehty viitehakusana aabiskirja.

Joissakin sanoissa on aineistossa niin paljon variaatiota, ettei kaikkia asuja ole esitetty hakusanan yhteydessä variantteina (esim. luutnantti-artikkelissa). Viiteartikkelit on kuitenkin tehty kaikista asuista.

Viitehakusanoja on voitu ryhmitellä ryhmäviitehakusanoiksi esim. seuraavasti: maanpärona(-)maapäärynä(-); muol-muual-. Merkinnät tarkoittavat sitä, että maanpärona-alkuiset esiintymät on käsitelty maapäärynä-alkuisten hakusanojen alla ja muol-alkuiset esiintymät muual-alkuisten hakusanojen alla. Kun viitteen yhdysmerkki on sulkeissa, esiintyy viittaava muoto sanakirjan aineistossa myös itsenäisenä sanana.

Sivun alkuun

Hakusanojen sana-asujen yhdistämisperiaatteet

Yhdellä ja samalla sanalla voi olla vanhassa kirjasuomessa monenlaisia kirjoitusasuja. Eri sana-asuja on yhdistetty samaan artikkeliin seuraavien periaatteiden mukaan:

  • Sellaiset vokaalinvaihtelutapaukset kuin aalt|o, -u (~ alto); huht|a, -o; laakso (~ lakso); muot|o, -u, -a ovat samassa artikkelissa. Etu- ja takavokaaliset variantit ovat usein samassa artikkelissa, esim. elat|us, -os (~ elät|ys, -ös, -os); menest|ys, -us, -ös.
  • Tietyt konsonanttien kvaliteetin ja kvantiteetin vaihtelutapaukset ovat samassa artikkelissa, esim. ensimmäinen (~ ensimäinen); hiha (~ hi|a, -ja); mahdollisuus (~ mahdolisuus); mole|mmat, -mat, -mpi.
  • Mana|ta, -ita; main|ita, -ia, -eta; nauttia, nauti|ta, -tsea -tyyppiset verbit on yhdistetty samaan artikkeliin, mutta niiden johdokset esitetään erikseen, esim. nauttiminen, nautitseminen.
  • Tekijännimistä ei ole pantu näkyviin -ia-varianttia; siitä ei myöskään ole tehty viiteartikkelia. Poikkeuksena on sana halt|ija, -ia.
  • Vaillinainen paradigma on yleensä yhdistetty hallitsevaan täydelliseen paradigmaan, esim. rakentaa (~ raketa), masentaa (~maseta).
  • Mahdollisuuksien mukaan on -nen- ja -inen-johdokset käsitelty siten, että, adjektiiviesiintymien päähakusana on -inen-loppuinen ja substantiiviesiintymien -nen-loppuinen, esim. nisu|inen, -nen a. ja nisunen (nisuinen) s. sekä mato|inen, ‑nen a. ja matonen (matoinen) s.
  • Selvästi adjektiiviksi tai substantiiviksi muuttuneista partisiipeista on tehty oma artikkeli (esim. myötäsalattu). Muut partisiipit käsitellään verbin yhteydessä, tarpeen mukaan omana alihakusananaan (esim. mainita: mainittu, murehtaa: murehettu). Jos ensimmäisen partisiipin (-vA) rinnalla on vastaava -vAinen-adjektiivi (esim. horjuva, -inen; maistuva, ‑inen; muuttuva, ‑inen), ne esitetään samassa artikkelissa. Vastaavat ‑sti-adverbit on samoin yhdistetty, esim. edesvastattava|sti, ‑isesti; havaittavasti (havattava|sti, ‑isesti).
  • Adverbistuneista nominien sijamuodoista on yleensä tehty oma artikkeli, etenkin jos esiintymiä on paljon ja merkitys on erikoistunut (esim. ehdolla, -nsa adv. ja postp.; mielestä-, ‑nsä postp. ja adv.). Poikkeustapauksissa tällainen adverbi on voitu esittää nominin yhteydessä alihakusanana (esim. artikkelissa huoma alihakusanana huoma|ssa, -sta, ‑an).
  • Komparatiiviset ja superlatiiviset -mmin-adverbit on yleensä yhdistetty vastaaviin ‑sti-adverbeihin, esim. elävästi (~ elävemmin), mieluisasti (~ mieluisammin). Toisaalta kuitenkin esimerkiksi muodot pahasti ja pahemmasti esitetään artikkelissa pahasti ja pahoin ja pahemmin artikkelissa pahoin. Paikallissija-adverbit ovat yleensä samassa artikkelissa, päähakusanana tavallisesti olosija, esim. hallu|ssa, -sta (~ haltuun); matala|lla, -lta, ‑lle (~ matalaan).
  • Persoona- ja demonstratiivipronominien yksikkö- ja monikkomuodot ovat eri artikkeleina, esim. minä ja me.
  • Järjestyslukuja ei ole yhdistetty vastaavaan peruslukuun, vaan niistä on tehty oma artikkeli.
  • Prefiksiverbien ja yhdyssanojen (esim. eteentulla, myödenantaa, myödenantaminen) ja vastaavien sanaliittojen (eteen tulla, myöden antaa, myöden antaminen) rajankäynti on ratkaistu merkitys- ym. seikkojen avulla eikä lähdeaineiston kirjoitusasun perusteella.
  • Nominatiivi- ja genetiivialkuiset yhdyssanat on yhdistetty, esim. heinä+aika (~ heinäna.), heinän+siemen (~ heinäsiemen) ja maan+asuva (~ maa-asuva).
  • Yhdyssanoiksi on katsottu sellaiset tapaukset, joissa määriteosan lopussa oleva omistusliite kuuluu koko sanaan, esim. ajankulu-artikkelissa ”As 1756b 10 murhenpito sijtä [valtakunnan onnesta] on ollut Minun suloisin aicani-culu” ja maamies-artikkelissa ”Bök 1763 2b minun Rackat Maanimiehet”.

Sivun alkuun

Sanaluokka

Hakusanan (sekä sen mahdollisten varianttien ja vanhojen muotojen) jälkeen sana-artikkelissa kerrotaan hakusanan sanaluokka. Sanaluokka käy ilmi kursivoidusta lyhenteestä. Sanaluokka saattaa olla joskus alihakusanassakin tai sanaluokkia voi olla useita (aamuinen a. ja s.: aamuisilla, aamusilta adv.)

Lyhenteet selitetään lyhenneluettelossa.

Samaa sanaluokkaa olevat homonyymit (samalla tavalla kirjoitettavat mutta eri asioita tarkoittavat sanat) erotetaan toisistaan yläindeksinumerolla, esim. substantiivit haava1 ja haava2 tai maja1 ja maja2.

Homonymia osoitetaan yläindeksinumerolla myös siinä tapauksessa, että toisella hakusanoista on useampi sanaluokka. Esimerkiksi hakusanalla maailmainen1 on kaksi sanaluokkaa, adjektiivi ja substantiivi, ja hakusanan maailmainen2 sanaluokka on substantiivi.

Homonymianumeroa ei ole sellaisissa sanoissa, jotka kuuluvat eri sanaluokkiin, esim. prepositio malo ja substantiivi malo.

Sivun alkuun

Merkityksenselite

Sanaluokkatiedon jälkeen sana-artikkelissa selitetään sanan merkitys.

Jos hakusanalla on vain yksi merkitys, merkityksenselite seuraa sanaluokan lyhennettä. Jos merkityksiä on useita, merkitysryhmät on numeroitu arabialaisin numeroin (1, 2 jne.), kuten sana-artikkelissa juoksijain.

Tarvittaessa käytetään yläjaotuksissa roomalaisia numeroita (I, II jne.) ja alajaotuksissa pieniä kirjaimia, kuten sana-artikkelissa ottaa.

Alihakusanojen mahdollisessa merkitysryhmäjaottelussa käytetään aina pieniä kirjaimia.

Merkityksenselitteenä on useimmiten sanan tarkoitteen kuvaus tai synonyymien (samaa tarkoittavien sanojen) tai lähimerkityksisten sanojen luettelo. Koska merkitysvivahteet selviävät esimerkkilauseista, yksityiskohtainen määrittely ei ole tarpeen. Sanan käyttöä voidaan selittää myös esittämällä sen vastakohta. Oudoista kasvien ja eläinten nimistä mainitaan tieteellinen nimi silloin, kun se on kiistattomasti identifioitavissa.

Jos sana on täysin yksiselitteinen ja sen merkitys on sama kuin nykykielessä, selite on jätetty pois. Jos merkitysryhmiä on useita, mukana on selitteet myös nykykielisistä merkityksistä. Merkitysten määrittelyssä ei oteta huomioon vanhojen sanakirjojen selitteitä. Jos sanasta ei ole muuta esimerkkiä kuin vanhojen sanakirjojen tiedot, merkitystä ei selitetä.

Useista samakantaisista ja -merkityksisistä hakusanoista selitetään yleensä vain yksi ja muiden merkitys osoitetaan yhtäsuuruusmerkin (=) avulla. Merkkiä seuraa linkki sana-artikkeliin, jossa merkitys on selitetty.

Merkitysten ryhmittelyn kriteereinä ovat mm. seuraavat seikat:

  • oletettava alkuperäinen merkitys esitetään ennen myöhempiä
  • yleinen merkitys esitetään ennen erikoismerkityksiä
  • konkreettinen esitetään ennen abstraktista
  • varsinainen käyttö esitetään ennen kuvallista käyttöä.

Toisinaan ryhmittelyn perusteena on sanaluokka- ja taivutusmuotojako.

Sanan käyttöalat (eli kuvallinen käyttö, erikoiskäyttö ja tietyn erikoisalan erikoistuneet merkitykset) ovat usein omina alaryhminään. Käyttöalat on merkitty lyhentein kuv., erik., run., lak. jne. (lyhenteet selitetään lyhenneluettelossa).

Sivun alkuun

Vanhojen sanakirjojen tiedot (vanhat leksikot)

Merkityksenselitteen jälkeen sana-artikkelissa annetaan vanhojen sanakirjojen eli niin sanottujen vanhojen leksikkojen tiedot (leksikkoesimerkit). Vanhoilla sanakirjoilla tarkoitetaan 1600–1700-luvun suomen kieltä sisältäviä sanakirjoja ja leksikkoja.

Jos hakusanalla on useita merkityksiä, vanhojen sanakirjojen tiedot ovat ennen ensimmäistä merkitysryhmää, kuten esim. sana-artikkelissa lahja.

Sanakirjat ja niistä käytettävät lyhenteet ovat nämä:

  • S = Ericus Schroderus: Lexicon Latino-Scondicum (1637).
  • VR = Variarum Rerum Vocabula Latina, cum Svetica et Finnonica interpretatione (1644).
  • F = Henricus M. Florinus: Nomenclatura Rerum brevissima, Latino-Sveco-Finnonica (1678) ja tarvittaessa uusintapainokset vuosilta 1683 (F2), 1695 (F3) ja 1733 (F5).
  • J = Daniel Juslenius: Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745).
  • JA = Daniel Juslenius: Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Andreas Aspegreenilta saadut sanatiedot. (Juslenius merkinnyt tähdellä.)
  • JlisP = Daniel Juslenius: Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Henrik Gabriel Porthanin kappaleen välilehtiin ja sivuihin tehdyt lisäykset.
  • JlisK = Salomon Kreanderin lisäykset Jusleniuksen Sana-Lugun Coetukseen.
  • G I–III= Christfrid Ganander: Nytt Finskt Lexicon I–III (1787–1788).
  • JlisC = Juhana Canstrénin lisäykset Jusleniuksen Sana-Lugun Coetukseen.

Kolme vanhinta sanakirjaa (Schroderuksen sanakirja, Variarum Rerum Vocabula ja Florinuksen sanakirja) ovat ns. tulkkisanakirjoja. Sanat ovat niissä aihepiireittäin ryhmiteltyinä ja pääkielenä on latina. Muut sanakirjat (Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus lisäyksineen ja Gananderin sanakirja) ovat aakkosellisia sanastoja, joissa hakukielenä on suomi.

Edellä lueteltujen sanakirjojen tiedot esitellään artikkeleissa omana kokonaisuutenaan sanakirjojen ilmestymisen mukaisessa järjestyksessä. Vanhoissa sanakirjoissa esitettyjä hakusanasta poikkeavia asuja ei ole otettu hakusanan varianteiksi eikä vanhoiksi muodoiksi, mutta niistä on kirjoitettu viiteartikkelit.

Lähdesanakirjojen sana-asut ovat näkyvillä silloin, kun ne poikkeavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan (VKS) hakusanasta tai kun VKS:ssa on useita hakusanavariantteja. Lähdesanakirjojen suomenkieliset hakumuodot ja esimerkit esitetään kursivoituina. Vieraskieliset vastineet ja muu selittävä aines (myös suomenkielinen) esitetään ilman kursivointia, kuten esim. sana-artikkelissa kaamea. Varsinkin Gananderin esimerkkiainesta on karsittu, mutta kaikki VKS:n artikkelin kannalta olennaiset tiedot on otettu mukaan.

Aakkosvälillä a–n peräkkäisten sanakirjojen identtiset tiedot siteerataan vanhimman mukaan. Jos hakusanat eroavat mutta tieto on muuten identtinen, hakumuoto on näkyvissä kunkin sanakirjalyhenteen perässä. Jossakin sanakirjassa mahdollisesti olevat lisätiedot erotetaan identtisen osan perässä puolipisteellä, esimerkiksi aaprotti-artikkelissa: VR, F, J, G I 5b abrotti abrotanum, abrot; lisäksi G aaprotti.

Jos myöhemmässä sanakirjassa toistuvat esim. samat vastineet kuin aikaisemmassa, käytetään usein seuraavanlaista merkintää (artikkeli aateloida): J aadeloitzen nobilito, adlar; G I 1b aadeloi|n, -tzen = J.

O-alkuisista artikkeleista alkaen jokaisen sanakirjan tiedot esitetään omana leksikkoesimerkkinään eikä niin tiivistetysti kuin aakkosvälin a–n artikkeleissa.

Tulkkisanakirjojen mainitsemat synonyymit esitetään hakumuodon rinnalla. Myöhempien sanakirjojen viittaukset synonyymeihin luetellaan kursivoituna aaltoviivan perässä. Jos lähdesanakirjassa on viittaus muuhun kuin synonyymiseen sanaan, on viitesanan edessä nuoli. Samaa merkitsevään sanaan viitataan usein myös yhtäsuuruusmerkillä.

Jusleniuksen sanakirjaan on merkitty tähdellä koko joukko Andreas Aspegreenin keräämiä sanatietoja. Ne esitetään Jusleniuksen tietojen yhteydessä lähdemerkinnällä JA.

Gananderin tietojen lopussa esitetään omana kokonaisuutenaan Gananderin sanakirjan tärkeimmällä sivukäsialalla kirjoitetut tiedot, jotka on tunnistettu Laitilan kirkkoherran Johan Helsingbergin merkinnöiksi. Niiden lähdemerkintänä on lyhenne Lait.

Gananderin sanakirjan esimerkeissä on runsaasti kirjallisuusviitteitä. Osmo Hormia on lisäksi selvittänyt väitöskirjassaan (1961) mittavan määrän Gananderin lähteitä. Kaikki tällaiset esimerkit on mahdollisuuksien mukaan otettu sanakirjaan alkuperäislähteestä. Gananderin sanakirjan tiedot on saatettu panna esimerkin perään sulkeisiin, jos se selventää esimerkkiä, ks. esim. maitoinen: SKVR 1700-luv. VI2:5527 käytäck [karja] woisen wuoren pällä, maitosen mäen nänällä (→ G II 143b frodiga mjölckökande).

Myös sanoista, joista on tietoja pelkästään vanhoissa sanakirjoissa, on artikkeli. Niissä ei ole muuta merkityksenselitettä kuin lähdesanakirjan antama selite. Jusleniuksen ja Gananderin sanakirjoissa on melkoiset määrät mekaanisesti muodostettuja ominaisuudennimiä, -minen-johdoksia, karitiiviadjektiiveja ja frekventatiiviverbejä jne.; ne on yleensä jätetty pois, ellei niistä ole ollut muuta aineistoa.

Sivun alkuun

Esimerkistö

Merkityksenselitteitä seuraa esimerkkejä sanan käytöstä.

Esimerkin alussa on lähdemerkintä, joka koostuu tekijännimilyhenteestä tai muusta vastaavasta lyhenteestä ja vuosiluvusta sekä sivun tai jakeen numerosta tai muusta paikannuskoodista (esim. arkin numero- ja kirjaintunnuksesta). Esimerkiksi lähdeviite A I 462 tarkoittaa Agricolan teosten I osan sivua 462 ja viite Flor 1702 C2b Florinuksen sananlaskukokoelmaa vuodelta 1702, sivua C2b.

Esimerkit ilmentävät sanan ikää ja yleisyyttä, merkitystä ja käyttötapoja sekä rektiota (millaista muotoa sana edellyttää toiselta sanalta) ja tyylisävyä. Mukaan on pyritty saamaan myös kaikki sanan fraasinomaiset käyttötavat.

Esimerkit ovat merkitysryhmittäin aikajärjestyksessä. Vastoin ehdotonta kronologista järjestystä saman tekijän esimerkit ovat aina peräkkäin. Niinpä esimerkiksi Antti Lizeliuksen toimittamien Suomenkielisten Tieto-Sanomien (STS 1775, STS 1776) esimerkit ovat muiden Lizeliuksen esimerkkien joukossa. Esimerkiksi likemmältä-artikkelin esimerkkien järjestys on: As 1753j, As 1757m, Liz 1761a, STS 1776, Paz 1764, Alm 1778, Popp 1781.

Lyhenteet selitetään lähdeluettelossa.

Esimerkkien kirjoitusasu

Esimerkit esitetään samalla tavalla kuin lähteissä. Epäodotuksenmukainen kirjain, painovirhe tai muu kummallisuus osoitetaan tarpeen mukaan sanan jäljessä hakasulkeissa olevalla huutomerkillä. Hakasulkeissa on myös alkuperäisestä lähteestä puuttuvia kirjaimia ja toimittajan tekemiä täydentäviä tai selventäviä lisäyksiä.

Joitakin selvennyksiä sanojen kirjoitusasuihin on tehty:

  • Pitkä s:n merkki on vaihdettu s:ksi ja kaksois-s:n merkki ßss:ksi.
  • Esimerkiksi w:n ja y:n yläpuolella toisinaan olleet pisteet ja muut mahdolliset merkit on jätetty pois.
  • Nasaalin merkkinä edellisen kirjaimen yläpuolella ollut suora tai aaltoviiva on korvattu kursivoidulla kirjaimella. Myös muulla tavalla osoitettuja kirjainten puuttumisia on osoitettu täydentämällä ja kursivoimalla, esim. Crūs > Cristus, Christ9 > Christus, Julan > Jumalan, mrc > marca, mrca > marca, qn > quin.
  • Fraktuuratekstin iso I on merkitty ääntämyksen mukaan I:ksi tai J:ksi ja iso V joko V:ksi tai U:ksi.
  • Antiikvatekstissä, lähinnä vanhoista käsikirjoituksista myöhemmin painetuissa julkaisuissa, saattavat esiintyä sekaisin ij, y ja ÿ. Ne on kirjoitettu oletettavan ääntämyksen mukaisesti.
  • Jos sanan alussa on ollut useita isoja kirjaimia, vain ensimmäinen on säilytetty isona, esim. JVmalan > Jumalan. Yhteen kirjoitetuissa yhdysnimissä ja sanoissa on jälkiosan iso alkukirjain säilytetty, esim. EliMelech.

Esimerkki ei aina ole täydellinen lause. Sitä on voitu lyhentää alusta, lopusta tai keskeltä. Yleensä vain keskellä esimerkkiä oleva poisto merkitään viivoin (– –).

Sivun alkuun

Esimerkkien tekstivertailut

Sanakirjan eri lähteissä toistuvat useasti samat tekstit (esim. Raamatun tekstit, lakitekstit, virret ja kirkkokäsikirjojen tekstit). Tästä syystä esimerkeissä on varsin paljon vertailuja.

Agricolan teoksiin sisältyviä raamatunkohtia verrataan vuosien 1642, 1685, 1758 ja 1776 raamatunpainoksiin, samoin Raamatun sitaatteja muiden painosten vastaaviin kohtiin ja Agricolan teoksiin. Samanlaista keskinäistä vertailua käytetään esim. virsikirjoissa ja kirkkokäsikirjoissa.

Herra Martin (n. 1580), Ljungo Tuomaanpojan (1601) ja Abraham Kollaniuksen (1648) maanlainsuomennoksia verrataan keskenään, samoin Ljungon (1609) ja Kollaniuksen (1648) kaupunginlainsuomennoksia. Niin ikään myöhempiä Ruotsin valtakunnan lain suomennoksia (Samuel Forseen 1738, Ruotzin Waldacunnan Laki 1759 ja 1808) verrataan toisiinsa.

Jos vertailtavien tekstien käsiteltävä kohta on samanlainen tai vain ortografiassa on pieniä eroja, vertailulähteet luetellaan sulkeissa lähdemerkinnän jäljessä. Aakkosvälillä a–n näin on tehty silloinkin, kun pääteaineksessa on pieniä eroja (hänens–hänensä; hitast–hitasta–hitasti; autta–auttaa), esim. ”A II 247 (B1–4 Jh 1:38) Jesus kensi ymberins, ia näki ne hendens seurauan”.

Jos erot ovat suurempia tai vertailtavassa tekstissä käytetään eri sanaa, poikkeavat muodot ja lauserakenteet ovat sulkeissa esimerkin perässä, esim. ”Ups Ek 115 eij hänen pidhä itze hänestensa pwhwman (A II 293, B1–4 Jh 16:13 itzestens)”.

O-alkuisista artikkeleista alkaen sanan lopussa olevat erot laitetaan tekstivertailuissa näkyviin, kun kyse ei ole selvästi ortografisesta erosta, esim. ”A I 252 ette me madasima – – pite henen Käskyns, Tawat, ia oijkeuxet, iotca hen meiden wanhemillen, käskenyt oli (B1 1 Kn 8:58 oikeudens, B2 oikiudens, B3–4 oikeudensa)”.

Suuri osa sanakirjan aineistosta, esim. Raamatun tekstit ja lakitekstit, on käännöskieltä. Jos vieraskielinen lähdeteksti selventää sanan käyttöä, se on esimerkin perässä sulkeissa. Agricolan Rucouskirian lähteet ovat Jaakko Gummeruksen tutkimuksesta (lähdemerkintä Gumm. ja sivunumero). Raamatun tekstien lähteinä ovat saksalainen Biblia Germanica 1545 (lyhenne saks. 1545), ruotsalainen Thet Nyia Testamentit 1526 (ruots. 1526) ja Biblia 1541 (ruots. 1541) sekä latinankielinen Vulgata (lat.). Joskus sanaa selventämään käytetään viittausta nykykieliseen lähdeteokseen (esim. UT 1992, VT 1933).

Lakitekstien tärkeimmät alkutekstit ovat Konung Christoffers Landslag, Konung Magnus Erikssons Stadslag, Sweriges Rikes Lag ja Kyrkio-Lag och Ordning. Näistä käytetään lähdeviitettä ruots., samoin asetusten ruotsinkielisistä alkuteksteistä. Tarpeen mukaan käytetään muidenkin teosten alkuperäistekstejä.

Sivun alkuun

Yhdyssanaviitteet

Sana-artikkelin lopussa olevassa yhdyssanaluettelossa luetellaan aakkosjärjestyksessä ne sanat, joissa hakusana on perusosana (edusosana). Esimerkiksi sana-artikkelissa lukija luetellaan yhdyssanat kirjan-, kymmenesten-, kyydin- ja lainlukija.

Luettelossa on yleensä vain ne yhdyssanamuodot, joista on erillinen sana-artikkeli. Poikkeuksena ovat esimerkiksi samassa artikkelissa käsiteltävät nominatiivi- ja genetiivialkuiset yhdyssanat, jotka ovat molemmat luettelossa. Joskus tarpeelliseksi on katsottu myös muiden varianttien mukaan ottaminen.

Sivun alkuun

Aikajana

Jokaisen artikkelin alussa on aikajana, jolle on merkitty, miltä ajalta sanasta on tietoja. Aikajanan avulla käyttäjä saa nopeasti yleiskuvan siitä, millä ajanjaksolla jotain sanaa on käytetty ja onko siitä sekä sanakirjatietoja että käyttöesimerkkejä kirjallisuudesta.

Sanallinen kuvaus aikajanan esittämistä tiedoista näkyy vihjetekstinä, jonka saa esiin pitämällä hiiren kohdistinta hetken aikaa aikajanan päällä.

Harmaa viiva osoittaa vanhoista sanakirjoista olevien ja sininen muista lähteistä otettujen esimerkkien aikajakaumaa. Esimerkiksi sana-artikkelissa kaade on sanakirjatietoja ajanjaksolta 1700–1810 ja varsinaisia esimerkkejä ajanjaksolta 1750–1810.

Aikajanassa huomioidaan myös heti lähteen perään merkityt tekstivertailut. Esimerkin lopussa esitettyjä vertailuja ei ole pystytty ottamaan huomioon.

Koska jokaiselta vuodelta tai edes vuosikymmeneltä ei esimerkkiä aina ole, on aikajanassa käytetty 50 vuoden tarkkuutta.

Sivun alkuun

Sana-artikkelin näkymävaihtoehdot ja mallikuva

Sana-artikkeli aukeaa aluksi luettavaksi kokonaisuudessaan (Koko artikkeli). Koko artikkeli -näkymässä on mahdollista sulkea ja avata leksikkoesimerkki‑, esimerkki- ja yhdyssanalohkot. Kokonaisnäkymää voi tiivistää artikkelin yläpuolella olevista linkeistä Jäsennys ja Ensimmäiset esimerkit.

Jäsennys-näkymä sisältää hakusanan, variantit tai vanhat muodot, sanaluokan, merkitysryhmät selitteineen, alihaku- ja käyttöalaryhmät selitteineen sekä suljetun yhdyssanaluettelon, jonka saa avattua. Ensimmäiset esimerkit -näkymässä on lisäksi näkyvissä kunkin merkitysryhmän ensimmäinen esimerkki, jotta käyttäjä löytäisi pitkistä artikkeleista helpommin ensiesiintymän. Esimerkki- ja yhdyssanalohkot saa avattua ja suljettua.

Takaisin koko artikkelin näyttävään näkymään pääsee Koko artikkeli -linkistä. Aikajanat näkyvät ainoastaan Koko artikkeli -näkymässä.

Linkki artikkeliin -kuvakkeesta artikkelin lopussa voi avata artikkelin uuteen ikkunaan tai välilehteen linkkiosoitteen kopioimista varten. Uudessa ikkunassa hakutulosluettelon sijasta näkyy hakusanaluettelo.

Sivun alkuun