Pitkää äännettä merkitään kirjoituksessa tavallisesti kahdella kirjainmerkillä (» § 9). Kuitenkin vierassanojen ääntämys saattaa poiketa niiden vakiintuneesta kirjoitusasusta äänteiden pituuden osalta. Monilla puhujilla vierassanojen yksinäisklusiilit ja ‑frikatiivit esiintyvät geminaattoina likvidan, nasaalin, pitkän vokaalin tai diftongin jäljessä:
Vokaaleissa ääntämyksen ja kirjoitusasun pituusero ei ole yhtä tavallista, mutta mm. seuraavien vierassanojen kirjoitusasun yksinäisvokaali saatetaan ääntää pitkänä:
Sekä vokaali että konsonantti ovat pidentyneet ääntöasuissa [sulffiidi], [katastrooffi], [kavalkkaadi] (sulfidi, katastrofi, kavalkadi). Sellaisissa vierassanoissa kuin attribuutti, aggressiivinen, applikointi likvidan etinen ortografinen kaksoisklusiili ääntyy fonotaktisista syistä yksinäisäänteenä: [atri‑], [agre‑], [apli-].
Huom. Normatiivisena kantana on, että sanat äännetään niin kuin ne kirjoitetaan (esim. T. Itkonen 1993; 1994). Tämän vastainen pidennysääntämys on seurausta sanojen ruotsinmukaisesta (Helsingin suomenruotsin) ääntämyksestä, mutta ilmiö koskee myös sellaisia vierasperäisiä sanoja, jotka eivät suomessa ole suoranaisesti lainaa ruotsista. Samoin vieraskielisistä nimistä esiintyy geminaatallista ääntämystä, vaikka lähtökielessä ei ääntyisikään geminaatta, esim. [puuttin] (Venäjän presidentti Putin), [klintton] (Yhdysvaltain presidentti Clinton), [dantte] (Dante), [teodoraakkis] (Theodorakis).