Monitavuisten A-vartaloisten verbien vartalovokaali katoaa aina imperfektin tunnuksen edeltä, esim. kannatta- : kannatt-i-, käsittä- : käsitt-i-. Vastaavanlaisissa nomineissa puolestaan vaihtelee kato ja O:llisuus. Edeltävän tavun vokaalin laadulla on nominin monikkovartaloon vähäisempi vaikutus kuin kaksitavuisissa sanoissa (vrt. » § 46). Sen sijaan sanaluokka ja sanan vartalotyyppi (siinä viimeisen tavunrajan konsonantisto) ovat useimmiten ratkaisevia. Monitavuisten A-vartaloisten substantiivien ja adjektiivien monikkovartalon muodostuksen esittää asetelma 17.
| -lA | subst. | kynttilä : kynttilö-i- | |
| adj. | matala : matal-i- | ||
| -rA | subst. | makkara : makkaro-i- | |
| adj. | ankara : ankar-i- | ||
| -nA | subst. | lakana : lakano-i- | (harv. omena : omen-i-) |
| adj. | ihana : ihan-i- | ||
| -mA | subst. | panoraama : panoraamo-i- | kuolema : kuolem-i- |
| partis. | tekemä : tekem-i- | ||
| -vA | subst. | kanerva : kanerv-i- | |
| adj. | terävä : teräv-i- | ||
| partis. | kouluttava : kouluttav-i- | ||
| -jA | subst. | opettaja : opettaj-i- | |
| remontoija : remontoij-i- | |||
| armeija : armeijo-i- | |||
| -CijA | subst. | kävelijä : kävelijö-i- | |
| -(k)kA | subst. | harakka : hara(k)ko-i- | |
| matematiikka : matematiikko-i- | |||
| karahka : karahko-i- | |||
| adj. | punakka : puna(k)ko-i- | (harv. jämäkkä : jämäkk-i-) | |
| -ttA | subst. | navetta : nave(t)to-i- | |
| derivaatta : derivaatto-i- | |||
| -ppA | subst. | ulappa : ula(p)po-i- | |
| -tsA | subst. | kurpitsa : kurpitso-i- | |
| -eA, ‑OA | subst. | idea : ideo-i- | lipeä : lipe-i- |
| adj. | kapea : kape-i- | ||
| -iA, ‑UA | subst. | astia : astio-i- | |
| -isA | adj. | valoisa : valois-i- | |
| adj. | suurempa- : suuremp-i- | ||
| adj. | suurimpa- : suurimp-i- |
| Asetelmaan eivät sisälly kaikki mahdolliset sananloput. |
Substantiiveissa vartalonloppuinen A edustuu i:n edellä useimmiten O:na (kanala : kanalo-i-, tavara : tavaro-i-, idea : ideo-i-). Adjektiivien loppu-A taas yleensä katoaa (ovela : ovel-i-, avara : avar-i-, korea : kore-i-); poikkeuksena on kkA-tyyppi, joka voi taipua kuin substantiivit (hailakka : hailako-ita).
Substantiiveissa vartalon loppu-A jää poikkeuksellisesti pois, jos edellä on labiaalinen konsonantti m (kuolemia) tai v (kanavia) tai jA-tekijännimijohtimen edellä on muu kuin aines Ci (opettajia, remontoijia, mutta opiskelijoita). Tosin vierassanoissa loppu-a voi edustua o:na m:nkin jäljessä: ekseemoja, panoraamoja (mutta syndroomia). On myös tapauksia, joissa samalla lekseemillä on sekä O:llinen että O:ton taivutusvartalo. Tällaisia ovat jotkin lA‑, rA‑, nA‑, mA-loppuiset substantiivit, kuten jäkälä, pykälä, kypärä, äpärä, omena, mammona, probleema sekä kkA-loppuiset adjektiivit kuten jämäkkä, rämäkkä ja ärhäkkä. (» § 80, 90.)
Edellinen pykälä