Monitavuisten nominien monikon genetiivi ja partitiivi muodostetaan pitkälti samojen periaatteiden mukaisesti. Konsonanttialkuiset päätteet ‑den ja ‑tA liittyvät tietynrakenteisiin vartaloihin, konsonantittomat variantit ‑en ja ‑A taas toisenlaisiin. Joissakin sanatyypeissä on myös vaihtelua varianttien ‑den ~ ‑en ja ‑tA ~ ‑A kesken. Nämäkin vaihtelutyypit ovat genetiivissä ja partitiivissa osittain samat.
Monitavuisten A-loppuisten nominien monikon genetiivin ja partitiivin päätevarianttien valinta riippuu useista tekijöistä. Genetiivissä en-päätteen ja partitiivissa A-päätteen saavat adjektiivit sekä useimmat mA- ja vA-loppuiset substantiivit, joissa vartalon loppu‑A jää pois monikon i:n edellä.
jA-loppuisten substantiivien monikon genetiivi on yleensä en-päätteinen ja partitiivi A-päätteinen (b). Päätteenä on kuitenkin -den tai -tA, kun jA-ainesta edeltää penultimassa aines Ci (virkailija) tai marginaalisesti VC (kampanja) tai diftongi ei (tai sanassa piraija diftongi ai) (c). Äännejono -Cijien tai -CijiA ei siis ole mahdollinen (*opiskelijien, *tekijiä, vrt. ryhmässä (b) i:n edellä O: navigoijien).
Myös monien muiden A-loppuisten monitavuisten substantiivien monikkovartalossa on O ja niiden monikon genetiivissä pääte ‑en ja partitiivissa ‑A:
Näistä poikkeavat kuitenkin sanat, joiden viimeinen tavu on lA, nA, rA tai (k)kA (paitsi iikkA-loppuiset): niillä on monikon genetiivissä ja partitiivissa myös tai ainoastaan ‑den ja ‑tA (» § 91).
Monitavuisten O-vartaloisten substantiivien genetiivi on en- ja partitiivi A-päätteinen (e). mO‑, lO- ja rO-loppuisilla sekä kkO-loppuisilla on vaihtelua (» § 91 – 92).
Vokaaliyhtymään loppuvien monitavuisten nominien monikon genetiivissä on pääte ‑den ja partitiivissa ‑tA.
Kolmitavuiset i-loppuiset sanat, joiden penultimana on konsonanttiloppuinen pitkä tavu, taipuvat suurelta osin kaksitavuisten sanojen kuten lasi tapaan: monikon genetiivissä on pääte ‑en ja partitiivissa j:n jälkeinen ‑A (g) (vrt. » § 91). Vastaavat päätteet esiintyvät vähintään nelitavuisissa sanoissa, joiden penultima on pitkä eli umpitavu tai pitkävokaalinen avotavu (h).
Myös kolmi- ja nelitavuiset si-loppuiset sanat taipuvat ensisijaisesti sanan lasi tavoin (päätevarianttien vaihtelua on esim. sanassa poliisi: poliiseja ~ poliiseita):
Monilla mi‑, ni‑, li-loppuisilla kolmitavuilla on vain yksi monikon genetiivin ja partitiivin muoto, esim. minimi : minimien, minimejä, toisilla taas enemmänkin vaihtelua, esim. albumi : albumien ~ albumeiden, albumeja ~ albumeita, jopa riippumatta penultiman pituudesta (» § 91).
Huom. Kolmitavuisissa stO-loppuisissa sanoissa esiintyy päätevaihtelua, mutta päätteet -en ja -A ovat tavallisempia, esim. varastojen ~ varastoiden, varastoja ~ varastoita, nelitavuisissa yksinomaisesti: parhaimmistojen.
Edellinen pykälä