MA-infinitiivin tunnus liittyy (vahvaan) vokaalivartaloon: otta-ma‑, halua-ma‑, hyppää-mä- (» asetelma 63). MA-infinitiivillä on kuusi sijamuotoa: inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi ja abessiivi sekä marginaalinen instruktiivi, joka esiintyy pitää-verbin täydennyksenä sellaisissa ilmauksissa kuin Mitä minun pitikään sanoman(i). mAn-aines on hahmotettavissa nippumorfeemiksi (» § 123). MA-infinitiiveistä vain instruktiivilla on passiivivariantti: Tämä pitää kerrottaman.
kerto‑, etsi‑, luke‑, rakasta-
saa‑, tupakoi- nouse‑, tule‑, sure‑, mene- hyppää‑, tarjoa‑, häiritse‑, pimene- |
mA | INE kerto-ma-ssa, ELA ui-ma-sta,
ILL sure-ma-an, ADE hyppää-mä-llä, ABE häiritse-mä-ttä, INS sano-ma-n |
MA-infinitiivin illatiivia vastaava muoto on laajalti puhutussa kielessä (vanhastaan hämäläis- ja pohjalaismurteissa) mA-tunnukseton: (lähtee) tekee(n). Muoto on mahdollinen muista taivutustyypeistä kuin dA-verbeistä kuten syödä, tupakoida. Kun mA-tunnuksettomasta muodosta puuttuu lisäksi loppu-n, muodossa ei ole myöskään selvää illatiivin päätettä. Muoto voi aiheuttaa rajageminaation: mee ostaas se.
Myös MA-infinitiivin inessiiviä vastaava muoto voi olla tunnukseton ja illatiivia vastaavan muodon kanssa samanasuinen: ku mä kävin neuvonnast kysyy ni se sano et kysy tolta (p).
Huom. Pohjalaismurteissa esiintyy MA-infinitiivin illatiivissa hVn-aines (» § 20): – – tulukaa illalla syömähä (Himanka, SMS).
MA-infinitiivin abessiivi voi murteissa olla ti-loppuinen: korvat rupeaa huhisemaan, kun on kauvan syömäti (Hollola, SMS).