Lyhennesanoja ovat lekseemit, joista puuttuu lähtösanaan tai ‑sanoihin nähden jokin osa tai osia. Lyhennesanat jaetaan typistesanoihin, kirjainsanoihin (» § 169) ja koostesanoihin (» § 170).
Typistesana on muodostettu siten, että pitemmästä sanasta on poistettu jokin osa, yleensä lopusta. Typistesana voi perustua niin omaperäiseen (a) kuin vierassanaankin (b) ja on tyypillisesti kaksitavuinen ja vokaaliloppuinen.
Typistesanat ovat yleensä substantiiveja, myös erisnimiä kuten Kale (< Kalevi), Mitsu (< Mitsubishi), mutta joskus muidenkin sanaluokkien sanoja, esim. suht (< suhteellisen), eivät kuitenkaan verbejä. Usein typistesana on yhdyssanan määriteosana:
Typistesanoissa on myös sellaisia, jotka ovat lähtöjään yhdyssanoja (d). Niistä puuttuu yhdysosa, yleensä sanan lopusta:
Jotkin tällaiset sanat ovat monimerkityksisiä ja niiden merkitystulkinta siten tilanteinen, esim. hovi ’hovioikeus’ ~ ’hovimestari’, kauno ’kaunokirjoitus’ ~ ’kaunokirjallisuus’ (L).
Joskus typistesana on alusta eikä lopusta lyhentynyt:
Vierassanojen loppuosat saattavat tulla käyttöön uusien sanojen yhdysosina (» § 152) ja jopa itsenäisinä sanoina, esim. fobia, ismi.
Typistesana on usein tyylisävyltään epämuodollinen tai leikillinen, kuten esim. dino, kroko, gyne, inva, mari, preli, prole, promo, vibra. Joskus lyhentynyt sana kuitenkin on neutraalin vakiintunut: akku (< akkumulaattori), auto (< automobiili), porno (< pornografia), reuma (< reumatismi).
Huom. Luonteeltaan lyhentävää on myös slangijohdosten muodostus (» § 206–). Tällaista alkuperäistä sanavartaloa typistävää sananmuodostusta edustavat esim. sanat reksi, maikka, korppi (< korpraali), luti, mas(s)u, essu, vessa, Hessu, kossu, possu, jallu, punkku, rafla. Niihin sisältyy johtimen kaltaisen aineksen lisäämistä tai sanavartalon muuta muovaamista.