Samavartaloisten korrelaattisanojen perusteella voi synkronisesti jokseenkin läpinäkymätönkin sana hahmottua osiin jakautuvaksi. Esimerkiksi adverbi halki ei ole nykykielen kannalta johdos, mutta korrelaattiensa halkoa, halkaista ja haljeta seurassa sillekin erottuu johdoksille ominainen jako kantavartaloon ja suffiksiin. Samoin sana asema hahmottuu korrelaattiensa asettaa, asentaa, asex (: asee-) ja asua perusteella rakenteeltaan jaolliseksi (ase-ma) ja tässä mielessä johdokseksi, vaikka sen kantasanaa ei lekseeminä nykykielessä tunnetakaan.
Lisäksi on sellaisia kantasanattomia johdoksen hahmoisia sanoja, joilla ei ole lainkaan korrelaatteja mutta joita yhdistää morfologiseen johdostyyppiin sanan kokonaishahmo: tavuluku ja vartalonloppu, esim. lusikka; hyttynen, kärpänen; odottaa, kolottaa (vrt. kantasanalliset haarukka, lintunen, otattaa). Samahahmoisuuden ja erotettavan johtimen lisäksi yhteytenä morfologiseen johdostyyppiin voi olla samankaltainen semantiikka tai syntaksi: esim. sanoilla hyttynen ja kärpänen on pienikokoinen tarkoite ja sanat vertautuvat siten (i)nen-deminutiiveihin (» § 208 huom.), odottaa-verbi on transitiivinen niin kuin ttA-johtimiset verbit yleensäkin, kolottaa on käytössä tunnekausatiivina siinä kuin kantasanallinen nolottaa, ja hortoilla on merkitykseltään samankaltainen kuin vaellella tai kuljeskella. Uusien sanojen muodostus tällaisten muottien tai johdostyyppiä väljemmin määriteltävien sanahahmojen perusteella on elävä ja yleinen keinovara.
Huom. Joskus johdoksen hahmoiselle mutta nykykielessä kantasanattomalle sanalle löytyy kantasana murteista, esim. virkailija < murt. virkailla; noukkia < murt. noukka ’nokka’.
Edellinen pykälä