Väitelausen prototyyppinen tehtävä on ilmaista jokin asiaintila, jonka paikkansapitävyyteen sen puhuja on sitoutunut (» § 887). Affektiseksi konstruktioksi kiteytyneen väitelauseen funktio ei ole ensisijaisesti asiaintilan kuvaaminen vaan puhujan subjektiivisen suhtautumisen välittäminen. Indikatiivimuotoista väitelausetta, joka koostuu pelkästä verbistä täydennyksineen ja määritteineen, ei voi neutraalilla prosodialla esitettynä käyttää affektisessa merkityksessä (Vedessä on taas sitä sinilevää), elleivät täydennykset ja määritteet sisällä affektisia leksikaalisia aineksia (Vedessä on taas sitä karmeeta ~ vitun sinilevää). Väitelause vaatii vähintään prosodista merkitsemistä, jotta se tulkittaisiin affektisesti (Vedessä on taas sitä sinilevää). Eräisiin verbiliittoihin liittyy harkitsemattomuuden piirre, joka voi saada affektisia tulkintoja: Mitäs oikein menit sanomaan sellaista; Tulin puhuneeksi varomattomasti.
Keskeisiä morfosyntaktisia affektisia elementtejä ovat ekspletiiviset pronominit (» § 1715) ja tietyt partikkelit (» § 1717). Niin ikään lohkeamaan tai sanajärjestykseen (verbialkuisuuteen) voi tietyissä konteksteissa liittyä affektinen tulkinta (» § 1715).
Edellinen pykälä