Vakiintuneiden, täysiparadigmaisten yhdysverbien lisäksi esiintyy tilapäisiä (a), jotka motivoituvat vastaavasta edusosaltaan verbikantaisesta yhdysnominista (vrt. » § 430 ryhmä e). Tällaiset verbit ovat usein sävyltään leikillisiä tai tyyliväritteisiä, ja yhdysverbien luokka on tästä suunnasta avoin ja karttuva.
Joskus tilapäisellä yhdysverbillä on todettuja esiintymiä vain infiniittisistä tai passiivin finiittimuodoista (b), mutta ei aktiivimuodoista. Näilläkin yhdysverbeillä on motivoiva substantiivikorrelaatti: välivarastointi, loppusijoitus, pakkosiirto.
Se, onko yhdysverbi vakiintunut ja onko sillä kaikki paradigmamuodot, on suhteellinen ilmiö. Uuden yhdysverbin esiintymät ovat aina ensin satunnaisia, eikä moni verbi vakiinnukaan täysiparadigmaiseksi yhdysverbiksi. Myös eri taivutusmuotojen esiintymisessä on eroja: infiniittiset muodot ovat yleisempiä kuin finiittiset; finiittimuodoista passiivimuodot ovat yleisempiä kuin aktiivimuodot ja infiniittisistä muodoista partisiipit yleisempiä kuin infinitiivit. Hierarkia yleisimmistä harvinaisimpiin muotoihin on siten seuraavanlainen:
Tämä hierarkia koskee kaikkia, vakiintuneitakin yhdysverbejä, mutta kuvaa samalla yhdysverbistymisprosessia, yhdysverbin muotojen kehitysjärjestystä. Kehityksen lähtökohtana ovat usein yhdyspartisiipit (» § 429), mutta toisaalta yhdysverbin ensiesiintymä voi olla finiittimuotokin kuten ryhmässä (a).
Edellinen pykälä