Kysymyslauseella puhuja osoittaa epätietoisuutta jostain asiaintilasta ja esittää vastaanottajalle kehotuksen tarjota tuo puuttuva tieto. Kysymyslauseilla on samalla tavoin persoona‑, tempus- ja modusvaihtoehtoja kuin väitelauseellakin, mutta sanajärjestyksessä on puhefunktioon perustuvia rajoituksia. Kysymyslauseita on kahta päätyyppiä: hakukysymyksiä, jotka alkavat kysymyssanalla (» § 1682), ja vaihtoehtokysymyksiä, joiden yhteisenä tuntomerkkinä on lauseenalkuiseen sanaan tai lausekkeeseen liitetty partikkeli ‑kO (» § 1689). Tavallisin vaihtoehtokysymys, jota kutsutaan myös polaariseksi tai verbikysymykseksi, on verbialkuinen. Kysymyslauseiden sanajärjestykselle on siis ominaista, että kysyttävä asia sijoittuu lauseen alkuun.
Jos kysymys tarjoaa vastaajalle molemmat vaihtoehdot, sitä kutsutaan disjunktiiviseksi vaihtoehtokysymykseksi:
Kun interrogatiivilause on syntaktisesti alisteinen, hallitseva lause viime kädessä määrää, onko yhdyslause tulkittava funktioltaan kysyväksi: se voi toisaalta olla joko kysyvä tai sisältää kiellon tai epäilyksen, toisaalta myönteinen väitelause.
Lausumanloppuinen vai-partikkeli samoin kuin erilaiset liitekysymykset kuten eikö niin, vai mitä tekevät deklaratiivimuotoisestakin lausumasta funktioltaan kysyvän (» § 1701): Ne ei oo kuullu mitään siit Tunisiast vieläkään vai? (p).
Edellinen pykälä