Kaksitavuisia i-vartaloisia verbejä on runsaat 300 sanakirjalekseemiä. Niistä on kantasanallisia tai korrelaatillisia johdoksia noin 200, joista puolet verbikantaisia tai -korrelaatillisia ja puolet nominikantaisia. Kummassakin ryhmässä on niin transitiivisia kuin intransitiivisiakin i-verbejä.
Johdin -i- liittyy kaksitavuiseen (vahva-asteiseen) A‑, e- tai i-nominivartaloon tai AA-verbivartaloon tai sellaiseen verbivartalon juuriosaan, joka esiintyy jossain toisessakin johdosverbissä (pyyhk-i-ä vrt. pyyhk-äis-tä). Vartalon loppu-A(A) tai -e jää pois johtimen edeltä (mun-i-a, märk-i-ä, hörpp-i-ä < hörppää-, kuor-i-a), loppu-i lankeaa yhteen i-johtimen kanssa (siist-i-ä ~ siist=i-ä).
Kaksitavuinen i-loppuinen verbimuotti ei ole produktiivinen, joskin uudismuodosteet ovat mahdollisia, esim. pummia (skt), meiliä (E). Muotti tuottaa verbejä myös slangissa, esim. bylsiä, nyysiä, pölliä.
Verbikantana on useimmiten AA-vartaloinen supistumaverbi, ja i-johdokset ovat frekventatiivisia ilmaisten toistuvuutta tai jatkuvuutta:
Toisaalta jotkin i- ja AA-verbit ovat jokseenkin synonyymisia, esim. funtsia ~ funtsata, jelppiä ~ jelpata, koisia ~ koisata, töhriä ~ töhrätä. Joskus i-verbillä on synonyyminen frekventatiivinen le-variantti, esim. kuiskia ~ kuiskailla, lorvia ~ lorvailla (» § 357 huom.). i- ja O-verbijohdosten synonymiaa puolestaan edustavat parit harppia ~ harppoa, paiskia ~ paiskoa.
Lisäksi on runsaasti sellaisia i-verbejä, joilla ei ole supistumaverbivastinetta mutta kylläkin korrelaattinaan momentaaninen tai muu samavartaloinen verbi, jota vasten i-verbin frekventatiivisuus motivoituu:
Joitakin i-verbejä taas vastaa vartaloltaan identtinen substantiivi, esim. painia (vrt. paini), sutia (vrt. suti), tanssia, tenttiä, vahtia (» § 171, 250).
Nominikantaisissa i-verbijohdoksissa on sekä transitiivisia että intransitiivisia. Monet niistä edustavat nominikantaisten muuttamisjohdosten merkitystyyppejä (» § 317) tai ovat merkitykseltään essentiaalisia. Samalla osa näistä i-verbeistä on frekventatiivisia, toiminnan toistuvuutta tai jatkuvuutta ilmaisevia, mutta eivät kaikki.
Faktiiviseen merkitysryhmään voi lisäksi lukea sellaiset intransitiiviset i-verbijohdokset kuin kukkia ’tuottaa kukkia’, kuplia, munia, märkiä, räkiä, poikia, muuttumisjohdosten translatiiviseen tai reseptiiviseen merkitysryhmään (» § 337) esim. verbit routia ’joutua roudan valtaan’, tulvia, uusia ’uusiutua’.
Merkitykseltään muunlaisia i-verbijohdoksia ovat esim. helliä, juhlia, lempiä, pesiä, sotia, toimia sekä instrumentatiivisesta merkityksestä erikoistuneet kieliä, sorkkia ja suksia. Lähtöjään kantasanallisia i-johdoksia, mutta nykykielessä jokseenkin hämärtyneitä ovat esim. kesiä, kyniä, periä, tinkiä ja tyriä. Tunneverbejä ovat huolia ja sääliä samoin kuin tunnekausatiiveina käytettävät tympiä ja karmia.
Huom. Kantasanattomia, johdokseksi katsomattomia kaksitavuisia i-vartaloisia verbejä ovat esim. etsiä, hankkia, kosia, kärsiä, kömpiä, laatia, matkia, miettiä, nauttia, pohtia, pyrkiä, sallia, setviä, sykkiä, tohtia, tonkia, urkkia, vaania, vaatia, viitsiä. Valtaosa näistä on läpinäkyvien i-verbijohdosten tavoin rajapakoisia eli niillä ilmaistaan yleensä duratiivista tapahtumaa taikka tilaa aspektiltaan rajaamattomissa lauseissa. Osa verbeistä on lainoja (» § 153).