Kaikki vokaalit esiintyvät sekä pitkinä että lyhyinä (suomen vokaalijärjestelmästä » § 2). Lyhyen ja pitkän vokaalin välillä pätee distinktiivinen pituusoppositio, eli pituusero kannattelee myös merkityseroa. Ensi tavussa vokaalien pituusoppositio tavallisesti erottaa toisistaan eri lekseemejä, jälkitavussa saman lekseemin eri taivutusmuotoja.
Taulukko 4 esittää pitkien vokaalien yleisyyssuhteet tekstiotoksessa ja perusmuotoisissa sanoissa. Tekstifrekvenssiltään yleisimpiä ovat aa, ii ja ää. Sanavartaloissa kuitenkin uu on yleisempi kuin ii: esiintyminen produktiivisessa (U)Us-johtimessa kasvattaa uu:n ja yy:n osuutta. (Äänteiden yleisyydestä » § 10.)
n = 64 527 |
n = 30 703 |
||
| % | % | ||
| aa | 34,4 | aa | 30,6 |
| ii | 19,6 | uu | 21,8 |
| ää | 17,2 | ii | 18,2 |
| ee | 12,6 | ää | 13,0 |
| uu | 11,5 | yy | 6,6 |
| oo | 2,5 | ee | 6,4 |
| yy | 2,1 | oo | 3,0 |
| öö | 0,1 | öö | 0,4 |
| Tekstiaineistona on kansansatuja (Häkkinen 1983). Prosenttiosuudet on laskettu pitkien vokaalien yhteismäärästä. |
Ensi tavussa ovat yleisiä kaikki muut pitkät vokaalit paitsi puolisuppeat ee, oo, öö, joita tavataan etenkin vierassanoissa, esim. teema, sooda, föönata. Jälkitavussa niitä kuitenkin esiintyy taivutusmuodoissa, esim. tekee, sanoo, lähtöön, samoin kuin muitakin pitkiä vokaaleja.
Taivutusmuotojen viimeisen tavun pitkät vokaalit koostuvat tavallisesti vartalovokaalista ja pääteaineksesta, kuten Vn-tunnuksisessa illatiivissa (koulu-un, lasi-in) tai A-vartaloisten verbien A-infinitiivissä (autta-a, estä-ä). Sanan oma vartalo päättyy pitkään vokaaliin mm. supistumaverbeissä ja tuote-tyypin nomineissa: hakkaa-n, hakkaa-ja; aihee-t, aihee-llinen. Sanavartaloon kuuluvia jälkitavun pitkiä vokaaleja esiintyy runsaasti myös vierassanoissa, esim. banaani, poliisi, margariini, anonyymi, symbioosi, manööveri. Lisäksi on sellaisia kokonaisia johdostyyppejä, joissa on kantavartalon ja johtimen rajalla jälkitavun pitkä vokaali, esim. jakaantua, vakiinnuttaa, nöyryyttää, pienuus.
Puhutussa kielessä yleisiä ovat eA-nominien ee:lliset edustumat, esim. makee ’makea’, tärkeetä ’tärkeää’ (» § 26). Myös paikannimissä esiintyy jälkitavun pitkiä vokaaleja; tällaisista kotimaisista nimistä monet palautuvat ruotsiin:
Astevaihtelun (» § 41 – 44) tuottamat pitkät vokaalit eivät yleensä poikkea laadultaan muista pitkistä vokaaleista.
Kahden saman lyhyen vokaalin välissä on kuitenkin tavunraja sellaisissa heikkoasteisissa monikkomuodoissa kuin i.issä (: ikä) tai pi.istä (: piki), eli kyse on vokaaliyhtymästä (» § 25; vrt. tavurajattomat Iissä : Ii, piistä : pii).
Pitkä vokaali voi esiintyä myös vokaaliyhtymän osana, esim. lii.an, o.aasi, raa.an (: raaka) (» § 25).
Huom. Vierassanoissa esiintyy eri lekseemien samalähtöisissä vartaloissa vokaalien pituusvaihtelua, esim. fysiikka ~ fyysinen, politiikka ~ poliitikko, humaani ~ humanismi (» § 152).
Edellinen pykälä