Loppuvokaalin kadon erityistapaus on elisio, jossa sananloppuinen vokaali jää pois vokaalialkuisen sanan edeltä ja tuloksena on ns. legatoääntämys eli sanat saumattomasti yhteen nivova ääntötapa (jota merkitään rivinalisella kaarella). Yleistä puhutussa kielessä on sananloppuisen a:n ja ä:n elisio, varsinkin pronominien paikallissijaisissa muodoissa ja adverbeissa siellä ja täällä silloin kun seuraava sana on kieltoverbi tai olla-verbi.
Elisiossa tavunraja siirtyy niin, että ensimmäisen sanan loppukonsonantti muodostaa tavun jälkimmäisen sanan alkutavun kanssa, esim. mul.lei, sii.non. Ensimmäisen sanan loppukonsonantin pituus voi myös poiketa lähtöarvostaan, esim. tääl‿on (< täällä on), muutenkin kuin elisiotapauksissa, esim. nytt‿on (< nyt on).
Jotkin elision tietä syntyneet yhtymät ovat vakiintuneet kiinteiksi syntagmaattisiksi sulaumiksi, kuten partikkelin ja kieltoverbin yhtymät (esim. ettei, ehkei) tai murteelliset pronominialkuiset sulaumat tyyppiä soli (< se oli), moon (< mä oon) (» § 140 – 141).
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Suomen kielen vokaalijärjestelmä
Suomen kielen konsonanttijärjestelmä
§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu
§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena
§ 41 Mitä astevaihtelu on? Astevaihtelun tyypit
§ 42 Suora ja käänteinen astevaihtelu
Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Nimityksistä attribuutti ja adverbiaali
Predikaatin käsite eri kielioppiperinteissä
§ 872 Lausemaisten rakenteiden ominaisuuksia
Itsenäiset ja tekstistä täydentyvät lauseet
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet