Alisteinen kysymyslause toimii toisen lauseen osana. Alisteisilla kysymyslauseilla on pitkälti sama jakauma kuin deklaratiivimuotoisilla että-lauseilla (a) (» § 1162), ja varsinkin puhutussa kielessä ne alkavatkin usein että-sanalla (b). Nämä kaksi alisteisen lauseen tyyppiä toimivat kuitenkin osittain eri sanojen täydennyksinä (» § 472, 1162 – 1163).
Rakenteellisilta ominaisuuksiltaan alisteiset kysymyslauseet eivät juuri eroa itsenäisistä. Alisteisen vaihtoehtokysymyksen voi kuitenkin aloittaa partikkeli, jolla ei ole vastinetta itsenäisissä kysymyslauseissa: konjunktio jos(ko) (c) tai partikkelisulauma etteikö (d), joka edellyttää myös hallitsevalta lauseelta kielteisyyttä. Itsenäinen etteikö-alkuinen lause toimii vain retorisena kysymyksenä (» § 1705, 1159).
Omanlaisensa ilmaustyypin muodostavat tapaukset, joissa alisteisena kysymyksenä on pelkkä kysymyssana. Ilmauksille on ominaista, että edellä, rinnasteisen yhdyslauseen alkuosassa tai edellisessä virkkeessä, on jokin indefiniittinen tai spesifioimaton elementti, jonka paikan kysymyspronomini täyttää. Implikaationa on, että kysyjällä on puheenalaisesta jotakin tietoa, mutta ei riittävästi. Kysymyssanalla osoitetaan, missä suhteessa edeltävää tietoa tulisi täydentää (» § 1196):
Edellinen pykälä