Direktiiveissä esiintyy paitsi liitepartikkeleita usein myös itsenäisiä sävy- ja lausumapartikkeleita kuten nyt, sit(ten), toki, vaan.
Erityisesti vierusparin jälkijäsenenä toimivissa lupaa merkitsevissä direktiiveissä esiintyy partikkeli pois; vrt. myös vakuutteleva kehotus usko pois ja kehottelevat sano ~ kerro ~ tunnusta pois. (Pois-sanasta adverbina » § 647.)
| A: Saanko kysyä? | B: Kysy pois. |
| A: Saaks sitä koiraa silittää? | B: Silitä pois! |
| A: Saaks mie maistaa onks nää [marjat] makkeita? | B: Maista pois vaa. (P) |
Sävypartikkeleista etenkin nyt, sit(ten) ja vaan ovat direktiiveissä yleisiä, rohkaisevissa kehotuksissa myös modaalipartikkeli toki. Sen sijaan sävypartikkelit sitä ja aina samoin kuin modaalipartikkelit ehkä, kai ja kyllä eivät imperatiivilauseeseen käy; indikatiivimuotoiseen käskyyn kylläkin:
| Älä vaan ~ *kyllä lähde. | vrt. | Et kyllä lähde. |
| Tule vaan ~ *kyllä ~ *ehkä sisälle. | vrt. | Nyt kyllä tulet sisälle. |
Partikkelina nyt merkitsee direktiivin sellaiseksi, joka joko on esitetty aiemmin tai osoittaa, että toimintaa, johon käsky liittyy, on jatkunut jo pitempään. Tällöin partikkeli sijaitsee heti verbin jäljessä. Lauseen lopussa partikkeli on painollinen ja selvemmin tulkittavissa temporaaliseksi adverbiksi:
Partikkeli sit(ten) puolestaan tuo direktiiviin implikaation, että kyseessä on aiempaan sopimukseen vetoaminen tai aiempaan kokemukseen perustuva vaade:
Modaalista partikkelia toki käytetään varsinkin merkitsemään kehotus sellaiseksi, että sen ilmaisema toiminta on ilman muuta sallittua. (Kieltoverbin imperatiiviin liittyvistä intensiteetti-ilmauksista » § 1721.)
Partikkeli vain ~ vaan ohjaa direktiivin tulkintaa nimenomaan luvaksi (a), kieltoverbin yhteydessä puolestaan varoitukseksi (b), vrt. sanontaa Varo vaan.
Edellinen pykälä