Johdin ‑UtU- liittyy verbin tai nominin (vahvaan) vokaalivartaloon (» § 339 asetelma 80). Kantaverbi on vartaloltaan kaksi- tai useampitavuinen ja yleensä transitiivinen. Nominikantoina esiintyy kaksitavuisia ja eA-vartaloita mutta ei muita monitavuisia; myös yhdyssana, jonka edusosa on kaksitavuinen, on mahdollinen kanta: palovammautua (sl).
UtU-johdoksen kaksitavuisessa kannassa voi olla mikä hyvänsä lyhyt vartalovokaali, U tosin harvoin (murta-utu-a, särö-yty-ä, riisu-utu-a); pitkiä ovat AA ja ee, jotka lyhenevät johtimen edellä (hakka-utu-a, sose-utu-a). Muutamassa tapauksessa kantasanan vartalon loppu-i:tä vastaa UtU-verbissä e (kalkke-utu-a, sope-utu-a).
Monitavuisina kantoina esiintyy verbien CtA-loppuisia vartaloita (levittä-yty-ä, aseista-utu-a), VA- ja eeraa-supistumavartaloita (repe-yty-ä, sinko-utu-a, saneera-u-tu-a) ja myös eA-nomineja (ripe-yty-ä, vaike-utu-a); vartalonloppuinen pitkä vokaaliaines lyhenee johtimen edellä. Kantana voi toimia myös kolmitavuinen itse-verbivartalo ilman tse-ainesta (häiri-yt-yä < häiritse-). Yli kolmitavuisena kantana voi olla vain AA-supistumavartalo (testamentta-utu-a), ei esim. ttA-vartalo (*vahingoitta-utu-a).
UtU-johdoksia on lähes 500 sanakirjalekseemiä: verbikantaisia n. 300, substantiivikantaisia runsaat 100, adjektiivikantaisia n. 50 ja kantanaan muun nominivartalon sisältäviä kymmenkunta. UtU-johdin on transitiiviverbejä tyypillisesti intransitiivistava aines. Etenkin vartaloltaan kolmitavuisilla UtU-verbeillä on usein refleksiivinen merkitys, supistumaverbikantaisille taas on automatiivinen merkitys tavallisin. Johdostyyppi on karttuva, muttei rajattoman produktiivinen (refleksiivijohdon rajoituksista » § 335). Samoja semanttisia tehtäviä on jakamassa muitakin johtimia (» § 339 asetelma 80), eikä UtU-johdosten muodostus ole etenkään nominikannoista säännöllistä tai ennustettavaa. UtU-johdoksen rinnalla on usein samakantainen VntU-verbi (» § 345), joskus U-verbikin.
UtU-johdokset ovat yleensä morfologisesti ja semanttisesti läpinäkyviä. Jotkin UtU-verbit motivoituvat pikemmin UttA-kausatiivikorrelaatistaan (» § 324) kuin muodollisesta kantasanastaan, esim. aiheutua ← aiheuttaa (< aihe), keskeytyä ← keskeyttää (< keske-), palautua ← palauttaa (< palata).
Jotkin UtU-johdokset ovat poikkeuksellisesti intransitiiviverbistä johdettuja (b) tai kantasanaansa nähden leksikaalistuneita tai erikoismerkityksisiä (c); osa näistä on käännöslainoja. Ryhmän (b) johdoksista usea ilmaisee kantaverbiin nähden selvemmin rajattua tai loppuun suoritettua toimintaa (vrt. elää, istua jne.).
UtU-johdosten uudismuodostusta edustavat esim. seuraavat tapaukset: