Kun subjekti on loppukentässä, se on yleensä remaattinen, mutta lausetyypistä riippuen eri tavoin. Eksistentiaalilauseessa loppukenttä on e-subjektin normaali paikka. Loppukenttä kertoo jotain teemana olevasta paikasta ja ymmärretään reemaksi (a). Samantapainen informaatiorakenne on mahdollinen myös eräissä transitiivisissa OVS-järjestyksisissä lauseissa. Niissä verbi ei kuvaa toimintaa vaan – kuten eksistentiaalilause – jonkin paikan piirteitä (b) tai muun tarkoitteen tilaa, esim. tulevaisuudennäkymiä (c). Tällaisia verbejä ovat mm. paikallista suhdetta implikoivat koristaa, reunustaa ja ympäröidä (b) sekä odottaa, uhata ja vaivata (c).
Subjekti on tällaisissa lauseissa usein abstrakti (esim. Häntä odottaa tuomio) tai verbi on juuri kyseisenlaisen subjektin yhteydessä tyypillinen (Häntä vaivaa ripuli). Viimeksi mainitussa tapauksessa elollissubjektinenkin lause on ymmärrettävissä informaatiorakenteeltaan neutraaliksi, esim. Minua pisti ampiainen ~ käärme: ampiaisen tai käärmeen pisto on ihmistä koskeva tapahtuma, eikä piston antaja ole välttämättä niinkään keskeinen. Samantyyppisiä ovat myös sellaiset intransitiiviset, eksistentiaalista lausetta lähestyvät tapaukset kuin (Jossakin) räjähti pommi ~ paloi kerrostalo sekä Minulle aukesi ovi uuteen maailmaan.