Voimasanat eli kirosanat kuten helkkari, jumalauta, paska tuovat lausumaan affektisen sävyn; niillä on sekä partikkelien (interjektioiden) että intensifioivien substantiivien (esim. ihme) ominaisuuksia. Kiroileminen tai sadattelu tarkoittaa tavallisimmin yksittäisten voimasanojen käyttöä reaktiona johonkin juuri tapahtuneeseen tai kuultuun: voi perkele; hitto. Osana pitempää vuoroa voimasanat tuovat lausumaan affektisen sävyn.
Voimasanat eivät muodosta kieliopillisesti homogeenista ryhmää. Lausepohjainen kiteymä jumalauta on taipumaton ja vain sadattelukäytössä samoin kuin esim. jukoliste. Muut voimasanat ovat myös täysiparadigmaisia substantiiveja. Sanat paska ja vittu ovat morfosyntaktisesti laaja-alaisimpia; jälkimmäinen toimii myös kantasanana useille johdoksille: vituttaa, vittumainen, vittuilla. Voimasanoina käytettyinä substantiivit ovat vakiintuneet esiintymään lähinnä kieliopillisissa sijoissa, ja ne esiintyvät myös monissa kiteytyneissä konstruktioissa:
Voimasanan tai sanan ihme inessiivimuoto esiintyy emfaattisena vakuutteluissa, ihmettelevissä kysymyksissä, käskyissä sekä kielteisissä lausumissa:
Voimasanoja paska ja vittu käytetään usein monikollisinakin kiellon sijasta ja vahvistamassa kieltosanattomia kieltoja (» § 1623):
Kun väitelauseella paljoksutaan määrää tai kuvataan toiminnan intensiivisyyttä, sen finiittiverbi voi saada määritteekseen sti-päätteisen voimasanan: (niin) x:sti. Tässä tehtävässä voimasanat toimivat samalla tavoin kuin adjektiivit sti-adverbien kantasanoina (» § 653), esim. paleltaa ihan sairaasti.
Edellinen pykälä