Muista kielistä lainautuneet alkuaan konsonanttiloppuiset nominit ovat mukautuneet suomeen siten, että ne ovat saaneet loppuunsa vartalovokaalin i (» § 151). Sitä edeltävä soinniton klusiili tai s (joita edeltää soinnillinen äänne) esiintyy mukautetussa asussa yleensä geminaattana (a), muukin konsonantti joskus (b).
Konsonanttiloppuisten vierassanojen taivutusvartalossa mahdollisesti esiintyvä konsonantin geminoituminen ei näy sanan kirjoitusasussa, esim. golf : golfin [golffin] : golfia [golffia].
Jossain määrin geminaattoja esiintyy vierassanoissa muunkin loppuvokaalin kuin i:n edellä, esim. fysiikka, planeetta, protokolla, kvartetto, parnasso. Vanhemmassa lainasanastossa vartalovokaalia edeltävinä geminaattoina on lähinnä klusiileja, esim. korppu, tonttu, markka, pohatta, raamattu, ammatti, lompakko, piirakka. (» § 151.)
Sanan vartaloon kuuluvan klusiilin geminoituminen on ominaista myös slangisanojen muodostukselle, esim. peukku (< peukalo), junnu (< juniori), sossu, pressa, proffa, julkku ~ julkkis, jälkkäri, synttärit, älppäri, kässäri, ommari. Silloin kun tällainen geminaatta ei ole peräisin lähtösanasta, se voidaan lukea osaksi johdinaines-ta: rom-ppu (< (CD-)rom), nel-kku (< neljä), tal-kkari (< talonmies), kum-ppari (< kumisaapas), häi-kkä (< häiriö). (» § 215.)
Huom. Vierassanoissa saattaa yksinäiskonsonantiksi kirjoitettava klusiili tai frikatiivi tietyissä ympäristöissä ääntyä geminaattana (» § 8), esim. Baltia [balttia], monarkia [monarkkia]. Toisaalta monissa vierassanoissa geminaatta on vakiintuneena tässä asemassa, esim. konttori, venttiili, temppeli, alttari, tuberkkeli, ooppera. Samavartaloisissa vierassanoissa voi esiintyä myös klusiilin pituusvaihtelua, esim. monarkki ~ monarkia, moottori ~ motoroida, atopia ~ atooppinen (» § 152).
Edellinen pykälä