Puhutussa kielessä käytetään indefiniittisyyden osoittamiseen myös demonstratiivisia pro-sanoja. Tavallisia tässä tehtävässä ovat proadjektiivit semmoinen (a – x), tämmöinen ja tuommoinen (c) ja niiden lainen-loppuiset vastineet.
| Kampaaja: | Niskassa onkiv vielä iha reilusti hiusta. |
| Asiakas: | Nojoo. En tiijem miten sais päälaelle kasvammaan. |
| Kampaaja: | Pitää ottaa semmone hiustem pidennys. (P) |
Proadjektiivit nostavat esiin tarkoitteen lajin tai ominaisuudet (» § 1406, 1436; 725) ja esittävät siten tarkoitteen kyseisten ominaisuuksien edustajana. Niillä esitellään uusia tarkoitteita mutta vedotaan samalla tarkoitteiden ominaisuuksien tuttuuteen puhuteltavalle. Proadjektiivi voi myös yhdistyä tarkenteeseen joku ~ jokin tai yks(i):
Myös demonstratiivisia tarkenteita tämä ja tuo käytetään tarkoitteiden esittelyyn, kuten esimerkeissä (e–g); toisissa yhteyksissä ne kuitenkin osoittavat tunnistettavuutta (» § 1416).
| Asiakas: | Päivää. |
| Virkailija: | Hyvää päivää. |
| Asiakas: | k mul on sellane asia kunn auttaako ne nuissa sairaalalaskusa. Teältä nuissa maksusa. |
| Virkailija: | Elikkä näissä poliklinikka ja hoitopäivämaksuissa. |
| Asiakas: | Nii:. (P) |
Huom. Tuo, tämä ja proadjektiivit esiintyvät myös sanahauissa, ts. yhteyksissä, joissa puhuja etsii tarkoitteelle ilmausta:
| MH: | ja sitte tämä (.) mt (.) tää (.) mikä tää oli tää toinen ni mhhh |
| AT: | ee Mikkonen ja Lenita Airisto. |
| MH: | ai nii Mikkonen joo. (.) tän Mikkosen aita ni – –. (R) |
Edellinen pykälä