VISK - § 1561 Tiedontilasta kertovat verbit ja mitä niistä voi päätellä

SISÄLLYS > ILMIÖT > Modaalisuus > Yleistä > Modaalisuuden ilmaisukeinot > Propositionaalinen asenne, faktiivisuus ja implikatiivisuus > § 1561 Tiedontilasta kertovat verbit ja mitä niistä voi päätellä

§ 1561 Tiedontilasta kertovat verbit ja mitä niistä voi päätellä

Taustoittava pykälä

Propositionaalista asennetta ilmaisevat intensionaaliset verbit kuten arvella, epäillä, luulla, tahtoa, tietää ja uskoa kuvaavat erilaisia episteemisiä tajunnantiloja ja vaikuttavat eri tavoin niiden täydennyksenä olevan rakenteen tulkintaan.

Verbit tietää ja luulla ovat keskenään siinä suhteessa erilaisia, että verbin tietää lausetäydennys esitetään totena, kun taas verbin luulla täydennyksenä olevaan lauseeseen ei tällaista oletusta liity:

Tiedän, että tänään on keskiviikko. | Luulen, että tänään on keskiviikko.

Sellaisia verbejä, jotka käyttäytyvät kuten tietää, on kutsuttu faktiiviverbeiksi (ks. Kiparsky – Kiparsky 1971) ja luulla-verbin tapaan käyttäytyviä ei-faktiiviverbeiksi. Sellaisia verbejä jotka esittävät täydennyksenä olevan lauseen epätodeksi, on kutsuttu kontrafaktiivisiksi.

Faktiiviverbejä: käsittää, myöntää, paheksua, pahoitella, huomata, tajuta, tietää, todeta, ymmärtää, valittaa
Ei-faktiiviverbejä: arvella, epäillä, kuvitella, luulla, otaksua, uskoa
Kontrafaktiivisia verbejä: teeskennellä, valehdella

Propositionaalista asennetta ilmaisevien verbien persoona ja tempus voi vaikuttaa tulkintaan. Passiivimuotoinen väitetään ja yksikön kolmannessa persoonassa ilmaistu hän väittää tulkitaan helposti niin, että väitetyksi esitetyn asian totuus on puhujan joskaan ei lauseessa olevan asenneverbin subjektin mielestä kyseenalainen. Ensimmäisellä persoonalla (minä) väitän taas puhuja sitoutuu asian totuuteen:

Irak ei uskaltanut seurausten pelossa käyttää biologista asetta Persianlahden sodassa. Se väittää tuhonneensa kaikki bioaseensa, mutta Ekéuksen mukaan tämä on kuitenkin vielä todennettava. (l) | Syy ei ole se, mikä sen väitetään olevan eli koulutuksen puute, vaan väitän päinvastaista: syy on liika- ja vääränlainen koulutus. (l)

Propositionaalista asennetta ilmaisevia verbejä tarkastellaan syntaktiselta kannalta luvuissa Verbit sekä Infinitiivit ja partisiipit. Tässä luvussa painottuu niiden tarkastelu episteemisen arvion tai intention ilmaisijoina (» § 1578 – 1579). A-infinitiivin translatiivimuotoja tietääkseni, luullakseni sekä verbikantaisia adverbeja luultavasti, tiettävästi, nähtävästi tarkastellaan omassa jaksossaan (» § 1601).

Implikatiivisiksi sanotaan sellaisia infinitiivitäydennyksen saavia verbejä, jotka myönteisessä lauseessa esiintyessään implikoivat, että sen täydennykseen sisältyvä propositio on tosi, kielteisessä, että täydennys on epätosi (» § 471; ks. L. Karttunen 1971). Niinpä imperfektimuotoisen implikatiiviverbin sisältävä lause Kaisa huomasi ~ ymmärsi tulla implikoi, että Kaisa tuli, kun taas lause Kaisa ei huomannut ~ ymmärtänyt tulla implikoi, että Kaisa jäi tulematta. Implikatiivisia verbejä ovat esim. alkaa, ehtiä, huomata, jaksaa, mahtua, muistaa, nähdä, onnistua, ymmärtää. Ei-implikatiivisia ovat verbit, joilla ei tällaista kahtalaista implikointia ole, esim. lause Kaisa ajatteli tulla jättää avoimeksi sen, tuliko Kaisa vai ei. Tyypillisiä ei-implikatiivisia verbejä ovat ajatella, haluta, pelätä ja tahtoa. Modaalisista verbeistä mahdollisuutta merkitsevät verbit ovat yleensä ei-implikatiivisia, nesessiiviverbeistä mm. täytyä ja joutua saavat implikatiivisen tulkinnan, pitää-verbi taas käyttäytyy ei-implikatiivisesti: Hänen täytyi lähteä kuudelta (ja hän lähti helmat hulmuten) vs. Hänen piti lähteä kuudelta (mutta hän jäi vielä katsomaan viimeisen näytöksen).