Yleisnimi eli lajinimi (appellatiivi) tarkoittaa esinettä, oliota tai asiaa, esim. kynä, ihminen, nuoriso, pingviini, vesi, sota, työttömyys, tunne, rakkaus, häät, puhuminen. Erisnimi (propri) on yhdestä tai useasta sanasta koostuva nimi, joka nimeää yksilön erotukseksi muista vastaavaan luokkaan tai lajiin kuuluvista jäsenistä (» § 596 – 597). Erisnimillä on siis identifioiva tehtävä. Esimerkiksi nimi Mauno ei sinänsä kerro kantajastaan muuta kuin että kyseessä on Mauno-niminen olio, joka saattaa olla mies, hamsteri, laiva, pyörremyrsky tms. Erisnimi kirjoitetaan yleensä isolla alkukirjaimella. Se voi nimetä mm. ihmisen tai eläimen (Maija, Maija Virtanen, Musti), paikan tai rakennuksen (Nilsiä, Puijo, Minna Canthin katu, Finlandia-talo), yhtiön, tuotteen tai teoksen (Olvi, Pampers, Satumaa).
Yleis- ja erisnimien välillä ei ole selvää rajaa. Erisnimeä käytetään joskus appellatiivina tarkoittamassa entiteettiä, joka jollain tavalla muistuttaa nimettyä yksilöä.
Toisaalta yleisnimeä voi joskus käyttää erisnimenä. Esimerkiksi sana maa planeetan nimenä on definiittinen, yksilöivästi viittaava nimitys riippumatta siitä, kirjoitetaanko se isolla vai pienellä alkukirjaimella, mutta muussa käytössä se on yleisnimi. Samoin sana herra toimii uskonnollisessa kielessä erisnimenä, muutoin se on yleisnimi.
Oman ryhmänsä muodostavat syklisesti toistuvien juhlapäivien nimet (juhannus, vappu), kuukausien ja viikonpäivien nimet (tammikuu, keskiviikko), kielten nimet (suomi, kiina) ja kansalaisten tai kansanryhmää edustavien ihmisten ja alueen asukkaiden nimitykset (suomalainen, britti): vaikka ne ovat viittauksessaan yksiselitteisiä, nimeäminen ei ole samassa mielessä identifioivaa kuin varsinaisten erisnimien tapauksessa.