Vuoronalkuisena lausumapartikkelina ja yhdistää lausumia yli vuoron ja puhujanvaihdoksenkin (» § 1030). Puheessa ja voi esiintyä myös vuoronloppuisena (a). Sen merkitys ei ole tällöin yhtä ilmeinen kuin vuoronalkuisena. Puhuja voi mm. osoittaa listan olevan osa kuvausta, jonka kaikkia osia ei ole syytä tai tarvetta meneillään olevassa puhetilanteessa mainita; tämä käyttö on verrattavissa kirjoitetun kielen konventioon jne.
Esimerkissä (b) lääkäri on rinnasteisella yhdysrakenteella kuvannut potilaalle tehtyä toimenpidettä, josta hän ei jatka enempää. Tapaus (c) on kertovasta tekstistä. Puhuja osoittaa aloittavansa listan, jota ei kuitenkaan jatka ensimmäistä esimerkkiä pitemmälle.
| Potilas: | Onko siitä tullu ny sitte jo, |
| Lääkäri: | O (.) o tästä on tullu, juu, |
| Potilas: | Juu mul oli tää kortti ei tätä tarvitakka sitte, |
| Lääkäri: | Juu täs on kaikki tiedot ihan tarkat tästä toimenpiteestä ja mitä siä on tehty ja, (P) |
| EK: | Oltii se vissii olik se ny viis taik seitsemä eri kaupunkia oltii muu muas Freskatassa ja. |
| LP: | Juu, ei olla tehty sitä matkaa sit ei. (p) |
Huom. Vuorinen (1981: 83) on pitänyt vuoronloppuisia partikkelisanoja Lomanin ja Jörgensenin (1971) kehittämän makrosyntagma-analyysin mukaisesti täytelisäkkeinä ja nimennyt ne jatkeiksi. Hänen tulkintansa mukaan ne olisivat vailla merkitystehtävää olevia tarpeettomia jatkoyrityksiä. Vuorovaikutuksen näkökulmasta näin ei välttämättä tarvitse olettaa. Jefferson (1983) on puolestaan pitänyt englannin vuoronloppuista and-sanaa tietyissä ympäristöissä nimenomaan vuorosta luopumisen merkkinä. Ks. myös Kalliokoski 1989: 196–197.
Edellinen pykälä