Imperatiivilause esiintyy eräiden rinnasteisten yhdyslauseiden alkuosana niin, että sillä ei ole direktiivin merkitystä. Silloin kun myös jälkilause on imperatiivimuotoinen, ilmaus on merkitykseltään lähellä konditionaalista jos – niin -konstruktiota (a) (» § 1135). Jälkilauseen verbi voi olla myös indikatiivimuotoinen (b–c). Kun yhdyslauseen alkuosana oleva imperatiivilause on kielteinen, yhdyslause vastaa merkitykseltään disjunktiota ’älä tee huorin, tai murskaat elämäsi’; myönteinen ensimmäinen lause implikoi päinvastaista, vrt. (c). Koko yhdyslauseen funktiona on tällöin ohje.
Seurausta painottava indikatiivimuotoinen jälkilause, jonka edessä voi olla partikkeli niin tai ja, luo direktiiville perustelun tai motivaation (d).
Tietynlaisissa, usein idiomaattisissa ilmauksissa yksikön 2. persoonan imperatiivin sisältävä käskylause tulkitaan vaikeaa tai mahdotonta toimintaa kommentoivaksi ironiseksi väitteeksi (e). Tällaisissa imperatiivilauseissa voi esiintyä liitepartikkeli ‑pA tai sana(pari) siinä ~ siitä sitten (myös » § 1724).