Konditionaalin tunnus ‑isi- liittyy verbin (vahvaan) vokaalivartaloon: ker-to‑isi, anta-isi, hyppä-isi, totea-isi. Samoin kuin imperfektin i:n edellä (» § 113), konditionaalin tunnuksen edellä vartalon loppu-e puuttuu (a), i sulautuu tunnuksen i:hin (b) ja yksitavuisten vartaloiden pitkän vokaaliaineksen sijalla on lyhyt vokaali (c) (» § 48, 51 – 52).
Toisin kuin imperfektin i, konditionaalin tunnus ei kuitenkaan aiheuta äännevaihtelua A-vartaloisissa verbeissä: osta-a : osta-isi : ost-i, näyttä-ä : näyttä-isi : näytt-i, ymmärtä-ä : ymmärtä-isi : ymmärsi, kasva-a : kasva-isi : kasvo-i. Puhutussa kielessä konditionaalin isi-tunnuksesta voi jäädä pois sananloppuinen tai liitepartikkelin etinen i, jolloin yksikön 3. persoonan muoto on is-päätteinen: meniskö se sinne (p). Tunnuksen alku-i taas voi jäädä pois kertoa-taivutustyypin verbeissä vokaalin jäljessä; yksikön 3. persoonan muodossa on tällöin tunnuksena pelkkä -s (anta-s); muissa persoonissa jälkimmäinen i säilyy (anta-si-n) (» § 24).
Supistumaverbeissä isi-tunnuksen vaikutukset ovat kahtalaiset. Jos vartalon lopussa on kaksi eri vokaalia, konditionaalin tunnus liittyy niiden jälkeen aiheuttamatta äännevaihtelua (e). Vartalonloppuisen pitkän vokaalin sijasta on lyhyt vokaali tunnuksen edellä (f).
Puhutussa kielessä konditionaalin tunnus voi liittyä supistumaverbin lyhenneeseen O‑, U‑ tai e-loppuiseen vartaloon (» § 48):
Passiivimuodoissa konditionaalin tunnus liittyy passiivivartaloon, jonka tunnus on vahva-asteinen: puhu-tta-isi‑, anne-tta-isi‑, syö-tä-isi‑, tul-ta-isi‑, hypä=t=tä-isi‑, vali=t=ta-isi-. Puhutussa kielessä passiivin konditionaalimuoto on samanasuinen myönteisenä ja kielteisenä, esim. (ei) tulta(i)s: Niin jos me tavattais siinä niin oisko puol seitsemä (p); Miks ei mentäs naimisiin? (E).