Imperatiivimodus on käskylauseen verbin muoto, joka edustaa deonttista modaalisuutta. Käsky- eli imperatiivilause on prototyyppinen tapa muodostaa direktiivi, jolla puhuja käskee, kehottaa, pyytää, antaa luvan tai neuvoo. Imperatiivia käsitellään lähemmin luvussa Imperatiivi ja muut direktiivit. Imperatiivin ilmaisema velvoite tai lupa on aina lähtöisin tilanteesta, direktiivin esittäjästä (a), kun taas muilla keinoin osoitetun deonttisuuden lähteenä on useammin normi, tapa, laki tai jokin muu tilanteen ulkopuolinen auktoriteetti (b). Oletukseen, hypoteettisen tilan esittämiseen voidaan käyttää imperatiivin monikon 1. persoonaa, morfologista passiivia tai jussiivia (c) (» § 1666).
Ei-direktiivisiä merkityksiä imperatiivilauseella on varsinkin yhdyslauseen osana. Kun imperatiivilause esiintyy yhdyslauseen alkuosana, se ilmaisee ehtoa eli on jos – niin ‑konstruktion veroinen (d) (myös » § 1133). Jussiivi toimii luvan, velvollisuudesta vapauttamisen merkityksessä konsessiivista sivulausetta vastaavissa tapauksissa (e).
Edellinen pykälä