Modaalisuuden osoittamiselle on ominaista, että samassa lauseessa tai muussa lausumassa käytetään useampia kuin yhtä modaalisuuden ilmaisukeinoa. Ne voivat olla vaikuttamassa samansuuntaisesti (a–b). Tätä on kutsuttu modaaliharmoniaksi.
Esimerkki (b) osoittaa, että eri keinot useimmiten täydentävät toisiaan: adverbi luultavasti osoittaa puhujan omaksi luuloksi lauseen, jossa konditionaali saisi ilmaisee ehdonalaisuutta.
Lauseen kaksi modaali-ilmausta voivat toimia myös eri suuntiin, jolloin lause on modaalisesti epäharmoninen. Tällainen voi olla myös kahden erilajisen modaaliverbin ketju. Epäharmonisissa tapauksissa modaali-ilmausten keskinäisessä tulkinnassa on mukana myös niiden merkitysten välinen hierarkia, jota kutsutaan vaikutusalaksi. Asetelmassa 186 on hakasulkeisiin sijoitettu se modaaliaines, jolla on suppeampi vaikutusala, ja sulkeiden ulkopuolella on vaikutusalaltaan laajempi modaali-ilmaus.
Tämä täytyy [pystyä ratkaisemaan]. | |
Tästä voi [olla pakko luopua]. | |
[Täyty]nee yrittää. | |
On todennäköistä [pitää]: Pitäisi päästä sisälle. | |
Ehkä tätä [täytyy vielä miettiä]. | |
On välttämätöntä [voi]: Tästä on voitava puhua. |
Episteemisellä modaalisuudella on yleensä laajempi vaikutusala kuin dynaamisella ja deonttisella (c). Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun lauseessa on sekä modaaliverbi että potentiaalin tunnus, modaalinen adverbi tai partikkeli, modaaliverbi on episteemisen moduksen, adverbin tai partikkelin vaikutusalassa (myös » § 1604). Monet yhdistelmät ovat kiteytyneitä, eikä merkitysten erottelu vastaa aina niiden käyttöpotentiaalia.
Deonttinen ja dynaaminen modaaliverbi järjestyvät keskenään niin, että deonttisella modaaliverbillä on laajempi vaikutusala (d). Jos perättäiset modaaliverbit ovat kumpikin deonttisia, nesessiivisen verbin on kieliopillisista syistä oltava hallitsevana: se vaatii oman genetiivisubjektin (e). Tämä rajoitus ei koske joutua-verbiä, joka saa nominatiivisubjektin.