Kieltosana ei toimii tavallisesti apuverbinä, joka kongruoi lauseen subjektin kanssa persoonassa ja luvussa. Kieltoverbillä on taivutusmuodot aktiivin indikatiivin preesensissä (en, et, ei, emme, ette, eivät) sekä imperatiivissa (älä, älkää, älkäämme, älköön, älkööt, puheessa myös el-) (» § 108 – 109). (Kieltolauseen sanajärjestyksestä » § 1387; ks. myös » § 1204 – 1205.)
Ei on paradigmassa tunnusmerkitön yleismuoto. Se esiintyy myös kielteisissä passiivimuodoissa:
Kieltoverbillä ei ole infiniittistä muotoa, joten esim. kielteisiä infiniittisiä rakenteita ei sen avulla muodosteta (vrt. MA-infinitiivin abessiivi » § 1627):
Kuulin hänen tulleen. | *Kuulin hänen ei tulleen. |
Malttaisitko olla puhumatta. | *Malttaisitko ei puhua. |
Kieltoverbin yhteydessä esiintyy etenkin puhutussa kielessä yleisesti inkongruenssia (» § 1289). Puhutussa kielessä kieltoverbi saattaa joskus puuttuakin. Esimerkiksi pelkkä pääverbin kieltomuoto riittää siihen, että lause tulkitaan kieltolauseeksi:
Kielteisyyden merkkinä saattaa kieltoverbittömässä lauseessa toimia pääverbin kieltomuodon lisäksi mm. liitepartikkelin ‑(kA)An sisältävä tai muu kieltohakuinen sana, partitiiviobjekti tai ‑subjekti (» § 1635) tai voimasana (» § 1725).