Sanajärjestykseltään imperatiivilause eroaa indikatiivisesta väitelauseesta siten, että se on tyypillisesti verbialkuinen:
Varsinkin kirjoitetuissa ohjeissa verbin edellä esiintyy kuitenkin usein puiteadverbiaali, joka määrittelee tilanteen, jota ohje koskee (a). Armeijan formulaksi kiteytyneissä komennoissa voi lauseen alussa olla myös verbin täydennyksiä (b). Tunnusmerkkistä mutta ei mahdotonta on verbin määritteen sijoittuminen lausuman alkuun (c).
Verbialkuisuus on yhteinen tuntomerkki imperatiivilauseille ja niille direktiivisille ilmauksille, joiden verbi on indikatiivin tai konditionaalin preesensissä (» § 1659, 1663). Verbialkuisen lausuman direktiivisen tulkinnan ehtona on yksikön tai monikon 2. persoonan tai monikon 1. persoonan muoto sekä puheenalaisen toiminnan toteutettavuus. Marginaalisesti käytetään direktiiveinä myös verbialkuisia 3. persoonan muotoisia lausumia: Ottaa nyt siitä vaan!
Edellinen pykälä