Hakuohje 
SISÄLLYS > ILMIÖT > Kielto ja kielteiset ilmaukset > Kiellon ilmaisukeinot > Kaksi kieltoilmausta samassa lauseessa > § 1632 Ei voi olla tekemättä, ei jää huomiotta

§ 1632 Ei voi olla tekemättä, ei jää huomiotta

Yhteen lauseeseen saattaa sisältyä kahdentyyppisiä kieltomerkityksisiä aineksia. Kieltosanan kanssa voi esiintyä esim. MA-infinitiivin (a–c) tai substantiivin (d) abessiivimuoto. Kiellot kumoavat toisensa niin että lauseen kokonaismerkitys on myönteinen. Ilmaus ei kuitenkaan ole synonyyminen myöntölauseen kanssa. Tällaisiin tapauksiin sisältyy tyypillisesti mahdollisuuden merkitys, jolloin ilmaukseen tulee – myöntölauseeseen verrattuna – kiellon vaikutuksesta välttämättömyyden sävy.

(a)
Se ei voi olla vaikuttamatta ajotapoihin – –. (l) ’täytyy vaikuttaa’ | Rupesin nauramaan, ja Kaisukaan ei saattanut olla nauramatta. (k)
(b)
Presidentin läsnäolo ei jäänyt huomaamatta festivaalivierailta. (l) ’huomattiin’ | Stichin yrittäminen nelinpelissäkään ei välttämättä suju irvistelemättä. (l)
(c)
Ensin ajattelin peesata. Pedersen jarrutteli alussa niin paljon, että en uskaltanut olla ohittamatta. Takaa olisi voinut tulla joukkueita, Sundqvist totesi. (E) ’oli pakko ohittaa’ | Iltapäivä kului pihalla puuhaillessa; kevättyöt pukkaavat kohta päälle. En malttanut olla tarttumatta haravaan. (l)
(d)
Tehty työ ei jäänyt huomiotta. Anttoselle myönnettiin joulukuun alussa Oulun läänin taidemitali. (l) ’sai huomiota’ | Rajojen avaaminen ei suju ongelmitta – –. (l) | Minä en koskaan pyytänyt lupaa lähteä minnekään, enkä saanut; minä olin kiltti tyttö, luvatta en tehnyt mitään. (k)

Varsinkin puhutussa kielessä lauseeseen saattaa sisältyä myös useampi kieltosana samassa kieltävässä tehtävässä. Kiellot voivat esim. vahvistaa toisiaan: tiällä ei nimittäi oo ei minkäännäköstä pakastinta (p).

Huom. Murteelliseen ilmaustyyppiin ilman tekemättä, ilman rahatta sisältyy näennäisesti kaksinkertainen muodollinen kielto, mutta sen voi tulkita myös rektioksi (ilman + abessiivi); merkitykseltään kielteiset muodot eivät kumoa toisiaan.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

RAKENNE

Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta

Verbit

Infinitiivit ja partisiipit

Yleistä

Infinitiivien tehtävät ja infinitiivilausekkeiden rakenne

Yleistä

Infinitiivi verbiketjussa

Verbiketju ja infiniittirakenteen sulautumisen asteet

A- ja MA-infinitiivilauseke objektina ja adverbiaalina

A-infinitiivilauseke subjektina

Nesessiivirakenne

Infinitiivilauseke nominin määritteenä

A-infinitiivin perusmuoto adverbiaalina

Irrallinen, interrogatiivinen ja relatiivinen infinitiivilauseke

A-infinitiivin translatiivi

Tavan ja samanaikaisuuden infinitiivirakenteet

Partisiippien tehtävät ja partisiippilausekkeen rakenne

Referatiivirakenne

Temporaalirakenne

Vertailua: tarkoitusta ilmaisevia infiniittirakenteita

Substantiivit

Adjektiivit

Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit

Adverbit

Post- ja prepositiot eli adpositiot

Pronominit ja muut pro-sanat

Numeraalit

Partikkelit

Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit

Nominaaliset lauseenjäsenet

Lausuma ja vuoro

Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina

Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet

Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet

Lause täydennyksenä ja lausekkeen osana

Ellipsi

Vieruspari ja sekvenssi

ILMIÖT

Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa

Kongruenssi

Passiivi ja passiivimaiset rakenteet

Nollapersoona

Sanajärjestys

Määräisyys ja viittaaminen

Referointi

Aspekti

Tempus

Modaalisuus

Kielto ja kielteiset ilmaukset

Yleistä

Kiellon vaikutusala

Kiellon ilmaisukeinot

Kieltohakuisuus

Imperatiivi ja muut direktiivit

Kysymykset

Affektiset konstruktiot ja keinot

Sulje kaikki tasot