Johdin ‑U- liittyy kaksitavuiseen (vahva-asteiseen) nomini- tai verbivartaloon, jonka lopussa on lyhyt vokaali, tai monitavuiseen A-loppuiseen verbivartaloon (» § 339 asetelma 80). Vartalovokaali jää pois johtimen edeltä (kyps-y-ä, tumm-u-a; käänt-y-ä, kuul-u-a, haut-u-a, rasitt-u-a, vahingoitt-u-a). Verbikantaiset U-johdokset ovat yleensä merkitykseltään automatiivisia, harvemmin refleksiivisiä, nominikantaiset translatiivisia. Saman verbikannan sisältävä U- ja UtU-verbi eroavat usein siten, että UtU-verbi (» § 343) on käytöltään lähinnä refleksiivinen mutta U-verbi automatiivinen, esim. kastautua ~ kastua, murtautua ~ murtua, järjestäytyä ~ järjestyä, pelastautua ~ pelastua.
Kaksitavuisia U-johtimisia verbejä on viitisenkymmentä läpinäkyvästi kantasanallista sanakirjalekseemiä: nominikantaisia kymmenkunta, verbikantaisia n. 40. Valtaosa on vartaloltaan tU-loppuisia.
Kaksitavuisten U-johdosten kantasanat ovat enimmäkseen A-vartaloita. e-vartalokantaisia ovat verbit kuulua, näkyä, tuntua, syöksyä, särkyä ja O-vartalokantainen hautua.
Vartaloltaan kaksitavuisten lisäksi U-johtimisissa verbeissä on runsaasti monitavuisia vartaloltaan CtU-loppuisia verbejä, joilla on rinnallaan CtA-vartaloinen, yleensä kausatiivismerkityksinen verbi. Nämä U-verbit ovat johdoksina kaksitulkintaisia siten, että ne hahmotetaan joko verbikantaisiksi U-johdoksiksi (rauhoitt-u-a < rauhoittaa, raikast-u-a < raikastaa) tai nominikantaisiksi (C)tU-johdoksiksi (rauho-ittu-a < rauha, raikas-tu-a < raikas). Tämän tulkinnallisuuden vuoksi monitavuisten U-johdosten tarkkaa määrää ei ole mahdollista esittää.
Nominikantaisuus korostuu tapauksissa, joissa CtA-verbi on CtU-vastinettaan vähäkäyttöisempi, esim. lumettua (< lumi), metsittyä, rasvoittua, itsenäistyä, vakavaraistua (vrt. mahdolliset kantaverbit lumettaa, metsittää jne.). Joillain CtU-verbeillä ei ole CtA-verbikantaa lainkaan: tuska-stu-a (< *tuskastaa) < tuska, tule-htu-a (< *tulehtaa) < tuli (» § 347).
Uusia U-johdoksia ei juuri synny kaksitavuisista kannoista; satunnaisesti mahdollisia ovat tyyliväritteiset, merkitykseltään taivutuksen yksipersoonaista passiivia muistuttavat tapaukset, esim. Hermothan siinä raastuvat pilalle (L); Suksia veistyi armeijalle (l). Kolmitavuisista CtA-vartaloisista verbeistä sen sijaan on tavallisesti muodostettavissa U-johdos, esim. sekoittaa > sekoittua, linkittää > linkittyä, puristaa > puristua, soveltaa > soveltua. Tosin läpinäkyvästi verbikantaisista kausatiivisista ttA-verbeistä – etenkään tunnekausatiiveista, teettojohdoksista tai vartaloltaan nelitavuisista – U-johdokset eivät ole samassa määrin mahdollisia: *hävettyä, *kuljettua, *laulattua, *laitattua, *mittauttua.
Huom. Läpinäkyviä johdoksia runsaammin kaksitavuisissa U-verbeissä on sellaisia, jotka eivät nykykielessä hahmotu kantasanallisiksi. Jotkin niistä ovat muista U-verbeistä poiketen transitiivisia. Noin kolme neljännestä kaikista kaksitavuisista U-verbeistä on frekventatiivisia deskriptiiviverbejä (» § 309 ryhmä a).
Edellinen pykälä