Imperatiivimuodon sisältävä lause edustaa omaa lausetyyppiään, käskylausetta. Kun verbin modus on imperatiivi, lause poikkeaa syntaktisilta ominaisuuksiltaankin väitelauseesta, toisin kuin konditionaalin tai potentiaalin sisältävä lause. Imperatiivi- eli käskylause on subjektiton ja yleensä myös verbialkuinen (poikkeuksia » § 1653). Imperatiivilauseen keskeisenä puhefunktiona on kehotuksen tai pyynnön esittäminen vastaanottajalle.
Käskylauseella on muut persoonavaihtoehdot paitsi yksikön ensimmäinen. Vain monikon 1. persoonan tunnus -mme on sama kuin indikatiivissa:
| Yksikkö | Monikko | |
| 1. | – | Lähtekäämme ~ Lähdetään Porvooseen. |
| 2. | Lähde Porvooseen. | Lähtekää Porvooseen. |
| 3. | Lähteköön Porvooseen. | Lähtekööt Porvooseen. |
| Passiivi: Lähdettäköön Porvooseen. |
Käskylauseeseen voi liittyä nominaalinen puhutteluilmaus, joka ei ole subjekti, sillä se ei kongruoi verbin kanssa, esim. Tulkaa sisään, lapset (» § 1650 – 1651).
Kolmannen persoonan imperatiivia, jonka tunnuksia ovat ‑kOOn, ‑kOOt, nimitetään jussiiviksi. Se poikkeaa muista imperatiiveista morfosyntaktisesti: subjekti – myös elotontarkoitteinen – on jussiivin yhteydessä mahdollinen, samoin passiivi: Asia jääköön minun puolestani; Asia jätettäköön minun puolestani. Muodolla on myös kaksi tempusta, preesens (väittäköön) ja perfekti (olkoon väittänyt). Jussiivilauseet eivät ilmaise niinkään vastaanottajaan kohdistuvia käskyjä kuin ohjeita ja suosituksia: Tästä tehtäköön päätös 13.3. mennessä (tarkemmin » § 1666 – 1667).
Edellinen pykälä