Yksilöivät adjektiivit täsmentävät substantiivin tarkoitetta suhteessa toisiin vastaaviin. Kyse on yhdestä yksilöstä tai rajatusta yksilöjoukosta. Yksilöiviä adjektiiveja ovat ainoa ~ ainut, superlatiivit kuten paras, ihanin ja järjestysluvut kuten ensimmäinen, kolmas. Ne esittävät ominaisuutena sen, että luonnehdittavalla tarkoitteella on kyseisen ominaisuuden suhteen poikkeusasema (ainoa) tai paikka asteikon ääripäässä (superlatiivit) tai tietyssä kohdassa (järjestysluvut). Yksilöivät adjektiivit eivät komparoidu eivätkä saa intensifioivaa astemääritettä: *ainoampi, *hyvin suurin, *erittäin ensimmäinen. Superlatiivisuus siis aiheuttaa sen, ettei ominaisuudessa eroteta asteita, mutta toisaalta esim. suhteellista ominaisuutta ilmaisevan adjektiivin suuri superlatiivikin on periaatteessa suhteellinen: todellinen mitattavissa oleva koko ilmenee suhteessa määritettävän substantiivin tarkoitteeseen: suurin hiiri ~ norsu. Mahdollisia yksilöivien adjektiivien määritteitä ovat kuitenkin tietyt täyteyden astemääritteet, esim. melkein paras, lähes ainoa, ei kuitenkaan: *täysin paras (» § 615).
Huom. Järjestyslukujen erityisominaisuuksiin kuuluu esiintyminen sellaisissa rakenteissa kuin kolmanneksi kaunein, joka kolmas tunti. Lisäksi ne esiintyvät päiväystä ilmaisevissa rakenteissa: viides tammikuuta.
Copyright © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.
Yleistä sanaluokista ja lausekerakenteesta
Infinitiivien tehtävät ja infinitiivilausekkeiden rakenne
Verbiketju ja infiniittirakenteen sulautumisen asteet
A- ja MA-infinitiivilauseke objektina ja adverbiaalina
A-infinitiivilauseke subjektina
§ 503 Minua pelotti lähteä ja muut infinitiivisubjektitapaukset
§ 504 Olla tai intransitiiviverbi: Oli ihana ~ tuntui ihanalta uida
Infinitiivilauseke nominin määritteenä
A-infinitiivin perusmuoto adverbiaalina
Irrallinen, interrogatiivinen ja relatiivinen infinitiivilauseke
Partisiippien tehtävät ja partisiippilausekkeen rakenne
Partisiippien merkitys ja aikasuhteet
Aiemman ja päättymättömän ajan partisiipit
Passiivin VA-partisiipin tulkinnat
Referatiivirakenteen merkitys ja käyttö
Aktiivi- ja passiivimuotoinen referatiivirakenne
Referatiivirakenteen verbinjälkeisen NP:n sija
Subjektina toimiva referatiivirakenne ja näkyy tulevan -rakenne
§ 543 Mikä temporaalirakenne on
Temporaalirakenteen aikasuhteet ja merkitystulkinnat
Suhteellista ja absoluuttista ominaisuutta ilmaisevat adjektiivit
Adjektiivin määritteet ja täydennykset
Adjektiivilauseke ja komparaatio
Suhteutusadjektiivien genetiivitäydennys: saman kokoinen
§ 613 Euron arvoinen, kauniin muotoinen, joulun jälkeinen
§ 614 Possessiivisuffiksi adjektiivissa: ikäiseni, pituiseni
§ 615 Erilaisia astemääritteitä: melko, tosi, aivan, lähes, liian
§ 616 Mitattavaa ominaisuutta kuvaavien adjektiivien määritteet
Adjektiivien substantiivikäyttö
Komparaatioadjektiivit ja ‑adverbit
Post- ja prepositiot eli adpositiot
Lauseen ominaisuudet, lausemaisuus ja lausetyypit
Lisäykset lauseen ja muun lausuman osina
Rinnasteiset rakenteet ja niiden merkitysvastineet
Adverbiaalilauseet ja niiden merkitysvastineet